Ongelma ja ratkaisu, samassa paketissa
Kajaanin Harrastajateatteri vyöryttää Generaattorin lavalle säkkikaupalla yksinäisyyttä, kuuntelemattomuutta ja katkeruutta. Sitä Yksin?-esityksen työryhmä on kerännyt ihan tavallisilta kainuulaisilta. Mukana on kaikille niin tuttua hissitylyyttä kuin työpaikkakiusaamista, huumeongelmia kuin kaveri, joka muiden tietämättä hautoo itsemurhaa.
Tutustumme muistinsa menettäneeseen vanhukseen ja nuoreen, joka on tahallaan tai tahattomasti ajautunut kaveriporukassaan siksi tyypiksi, jolle kaikki vyöryttävät vaikeuksiaan, mutta jonka pärjäämistä ei kukaan koskaan edes ajattele.
Aiheet ovat siis graniittikallion raskaita, ja esitys virittyy sen mukaisesti enemmänkin epätoivon kuin toivon puolelle, mutta Harrastajateatterin nuorilla on onneksi ratkaisu tähän ongelmaan: aivan aito ja oikea ryhmähali, jollaisesta jokainen tähän teatteriin ja tähän porukkaan liittyvä varmasti saa osansa.
Niin että kun maailma ahdistaa ja seinät kaatuvat päälle eikä kukaan kuuntele, tule tänne, Harrastajateatteri lohduttaa. Puretaan ja koetaan asioita yhdessä.
***
Yksin? on monella tavalla erikoinen esitys. Aivan aluksi sen ohjaaja, Xavier Heikkinen kertoo näytelmän taustoista ja varoittaa yleisöä niin kovista äänistä kuin esiin nostettavista rankoista asioista.
Sitten yksinäisyyden ja sivuun työntämisen ja kuisaamisen ongelmia käsitellään kuuden kohtauksen kautta aivan kuten Mooses Mentulan novelleihin viime syksynä pureutuneessa Mustassa timantissa. Ja tämän muodon harrastajat osaavat. Kun kokonaisuus pilkotaan sopivan lyhyisiin jaksoihin, ne pysyvät helpommin kasassa kuin vajaa kaksituntinen yhtä tarinaa. Sitä paitsi muoto takaa sen, että jokainen haluava pääsee myös lavalle.
Heikkisen puheenvuoron jälkeen on aika päästä asiaan, ja siihen mennään niin että entisen painosalin seinät juuri ja juuri kestävät. Heti, kun tarinoita eteenpäin vievä Max (Selma Saari) on saanut sanotuksi, miten pahalta hänestä tuntuu, kun häntä ei kuunnella, toistakymmentä muuta onnetonta ilmestyy lavalle huutamaan kuin yhdestä kurkusta, miten heilläkin on vaikeaa. Ei ihme, että Maxin puheenvuoro häviää muuhun mekastukseen.
Toinen erityisen vaikuttava hetki koetaan aivan esityksen lopussa, kun ihmisten teatterille kertomat tarinat on käyty läpi ja päästään palaamaan yksin lavalla seisovaan Maxiin. Yhtäkkiä kaikki huomaavat, että Max on olemassa ja että hänkin tarvitsee rakkautta.
***
Heli Heikkisen, Sandra Kherzin ja Stefan Kalbergin kainuulaisten tarinoista koostama kokonaisuus vyöryttää lavalle mahdottoman määrän epätoivoa ja ohikatsomista, kiusaamista ja vähättelemistä. Harrastajanäyttelijöiden käsissä tästä kaikesta kasvaa ehkä turhankin pateettinen esitys, joka ei anna katsojien juuri hengähtää.
Mietin muutaman kerran esityksen aikana, voisiko samat asiat esittää vähän pienemmällä teholla. Kun nyt lavalla mennään täysillä alusta loppuun, tuntuu, kuin seuraisi teatteriesitystä vuosikymmenten takaa, kun näyttelijät meikattiin liki tuntemattomiksi ja kun kaikki, mikä sanottiin, sanottiin niin, että heikkokuuloisempikin sen ymmärsi.
En tiedä, onko oikein, jos ehdotan, että esitys tai ainakin osia siitä kannattaisi videoida ja katsoa jälkeenpäin. Kun aikoinaan seurasin Kristian Smedsin Kolmen sisaren harjoituksia, joissa Smeds käytti videota kerronnan välineenä, huomasimme kaikki, miten kamera paljasti, jos joku yritti liikaa. Tuskaa voi kyllä kokea myös varsin hiljaa.
***
En millään muotoa halua ruveta tässä joksikin nuorisoa ymmärtäväksi setämieheksi, mutta olisin kyllä outo aikuinen, jos en uskoisi nuorten kertomaa epätoivoa ja yksinäisyyttä ilman, että alkaisin kysellä, mikä meidän aikuisten luomassa maailmassa on mennyt vikaan, jos todellisuus näyttäytyy nuorten mielestä noin ahdistavalta.
Töissä on ihan oikeasti mukavaa, haluaisin sanoa, ja työkavereista on paljon iloa. Hississä voi aina tervehtiä ja jutella, paitsi helsinkiläisten hotellien hisseissä, sen olen kyllä huomannut. Ja niin kuin näytelmä erinomaisesti osoittaa, yksi kysymys riittää meistä useimmille: Miten Sinä voit?
Pieni kysymys, mutta jos Yksin?-esitystä uskoo, ja miksipä ei uskoisi, yksi maailman vaikeimmista, mutta myös tehokkaimmista.
YKSIN?
Ensi-ilta Generaattorissa 28.4.2024
Ohjaus Xavier Heikkinen
Käsikirjoitus Heli Heikkinen, Sandra Khezri & Stefan Kalberg kainuulaisten tarinankertojien tarinoiden pohjalta
Rooleissa: Selma Saari, Xavier Heikkinen, Perttu Oikarinen, Vilja Blomberg, Hanna Korhonen, Lauri Makkonen, Aino Lipponen, Nella Koponen, Stefan Kalberg, Eve Kemppainen, Vanni Hallikainen, Mari Pääkkönen/Amira Dufva, Riitta Sumiloff ja Sofi Kääminen.
Tuotanto Heli Heikkinen & Sandra Khezri
Koreografia Sandra Khezri ja Heli Heikkinen
Lavastus Helmi Huotari, Mari Pääkkönen, Tiina Hiljanen, Amira Dufva, Max Taskinen, Sanni Huuskonen & Lauri Makkonen
Puvustus Mari Pääkkönen & Tiina Hiljanen
Ääniajo Tiina Hiljanen & Amira Dufva
Valotekniikka Petja Korkkonen
Graafinen suunnittelu Juha Seppänen
Äänisuunnittelu Väinö Uppa
Prokkiskummi Sari Korkkonen
Loput esityspäivät: ti 30.4. klo 19, ke 1.5. klo 19, to 2.5. klo 19, tiistai 7.5. klo 19, ke 8.5. klo 19, to 9.5. klo 19, la 11.5. klo 19 ja su 12.5. klo 19.
Kommentit
Lähetä kommentti