Venäjältä ei ole mitään hyvää odotettavaa, Ian Garner todistaa

Ian Garner kertoo kirjassaan, miten Venäjä aivopesee lapsi- ja nuorisotilaitaan. Kuva: William Lauzon.

Hyvä on. Lähden kaikkein karmeimmasta sitaatista, jonka historioitsija ja Venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkija Ian Garner nostaa kirjaansa Z-sukupolvi. Venäjän nuoriso- ja lapsisotilaat. Kyseessä on nuoren Junarmijan jäsenen Alinan viimeisin Garnerin näkemä postaus.

Alinan postauksessa, näin Garner kirjoittaa tuoreessa kirjassaan, on kuva ydinräjähdyksestä. Kuvateksti on yksinkertaisuudessaan kylmäävä: "Teidän lapsenne syntyivät venäläisten tapettaviksi. Eikä mitään muuta varten."

Tähän asti olen elätellyt pienessä mielessäni edes jonkinlaista pientä toivoa siitä, että järki voittaisi Venäjällä, mutten enää. En etenkään sen jälkeen, kun jopa kolmasosa Suomessa asuvista venäläisistä äänesti viimeisissä presidentinvaaleissa Vladimir Putinia.

Kirjan kansi on Jarkko Lemetyisen käsialaa.

                                                                     ***

Garner tuntee Venäjän hyvin. Hän on asunut ja opiskellut myös Pietarissa. Tohtoriksi hän väitteli Torontossa vuonna 2017.

Kirjaansa varten Garner on paitsi haastatellut melkoisen joukon entisiä venäläistuttaviaan, käynyt kärsivällisesti läpi venäläisiä vihaa tihkuvia ja verta huutavia verkkojulkaisuja. Pääosa hänen lukemistaan julkaisuista ei ole peräisin niiltä kuuluisilta sotablokkareilta, vaan lapsilta ja nuorilta, jotka ovat löytäneet elämälleen tarkoituksen puolustusministeri Sergei Shoigun ja presidentti Putinin luomasta lapsia ja nuoria aivopesevästä nuorisoarmeijasta, Junarmijasta.

Totta on, että ennen tätä armeijaa venäläisnuoria on houkuteltu milloin minkäkinlaisiin järjestöihin, joista me taidamme tuntea parhaiten Našin, joka uhosi muukalaisvihaa ja Venäjän messiaanista tulevaisuutta vuosikymmen tai pari sitten ennen kuin sortui korruptioon.

Junarmija on Garnerin mielestä paljon vaarallisempi kuin Meikäläiset ensiksikin siksi, että se tarjoaa venäläisnuorille ja heidän neuvostoaikana syntyneille vanhemmilleen lämpimiä ja turvallisia tuntemuksia aikoinaan niin suositusta pioneeritoiminnasta kesäleireineen, lettinauhoineen ja pioneeriliinoineen. 

Toiseksi Kreml on asettanut tavoitteekseen, ettei tällä kertaa epäonnistuta. Nyt Kreml tavoittelee sitä, että joka neljäs venäläislapsi ja -nuori liittyisi nuorisoarmeijan jäseneksi opetellakseen vaikkapa ampumaan rynnäkkökiväärillä.

Ja sotimaan nuoret todellakin opettelevat. Junarmija on jo saanut ensimmäiset marttyyrinsä, jotka ovat tulleet tapetuiksi hyökättyään Ukrainaan, mutta sehän ei sotaisaa uhoa laimenna, päinvastoin, jokaisen venäläisnuoren on opittava ymmärtämään, että oman hengen uhraaminen äiti-Venäjän vuoksi on hienointa, mitä ihminen voi tehdä.

                                                                       ***

Garner ei välttele väittämästä, että Venäjä on fastistinen valtio. Hänen mielestään se täyttää kaikki fasistisen valtion tuntomerkit imperialismista messianismiin ja muukalais- ja länsivihasta vääristeltyyn historiaan.

Juuri tämä saa ainakin minut ajattelemaan Venäjän tulevaisuudesta todella pessimistisesti. Jotta maa tervehtyisi, sen pitäisi pystyä purkamaan menneisyyttään ja nykyisyyttää käsittävät valheensa rehellisesti ja perinpohjin, mutta onko sellaista käsittelyä näköpiirissä? Ei ole. Josif Stalinin toteuttama kansanmurhakin on pyyhitty olemattomiin.

Me tiedämme toisen maailmansodan jälkeisen Saksan kokemuksesta, ettei fasismin juuriminen ole helppoa eikä mutkatonta. Itse asiassa Saksakaan ei ole siinä onnistunut, vaikka on varmasti tehnyt kaikkensa. Epäonnistumisen näemme äärioikeiston jatkuvasta kannatuksen kasvusta niin Saksassa kuin muuallakin Euroopassa.

Lasten ja nuorten aivopesu onnistuu Venäjällä paitsi junarmijan kaltaisen organisaation ansiosta, myös sosiaalisen median avulla. Sen käyttämisessä venäläispropagandistit ovat Garnerin mielestä pelottavan tehokkaita. 

Jutun alussa kertomani Alinan postaus on jokapäiväistä kauraa, jota messiaanisessa uskossaan vahvat jakavat omilla alustoillaan niin paljon ja kauan, että se muuttuu sometodeksi. Ja sen vastustaminen on todella vaikeaa, kuten Jade McGlynn kirjassaan Venäjän sota (Dosendo, 2023) todistaa: kun näitä myrkyllisiä postauksia selaa ja lukee tarpeeksi kauan, alkaa itsekin epäillä, mikä on totta ja mikä ei.

                                                                       ***

Butšan joukkomurhaa ei Junarmijan jäsenten mielestä koskaan tapahtunut. Kuva: Ukrinform.

Toki Garner yrittää keksiä keinoja, millä Venäjän fasismiin voisi vastata, mutta kovin heppoisilta ne valitettavasti näyttävät. Garnerin mielestä meidän pitää vain kärsivällisesti selittää aivopestyille, että heidät on aivopesty ja että heidän argumenttinsa eivät todellakaan kestä faktojen tarkistamista.

Näin kai asia on, vaikka luulen, että jos Garner ei itsekään pysty vakuuttamaan tuttaviaan siitä, että Venäjän armeija todellakin teki järkyttäviä sotarikoksia vaikkapa Butšan kaupungissa, vaan että kaikki on lännen ja ukrofasistien lavastusta, en todellakaan tiedä, mistä se järki ja tosiasioiden kunnioittaminen oikein repäistään. 

Venäjä ei valitettavasti lakkaa olemasta vaarallinen naapureilleen ja koko maapallolle senkään jälkeen, kun aika jättää Putinista. Todennäköisesti ajat muuttuvat vain pahemmiksi. Ainakaan aivopesty venäläisnuoriso, joka jonkun ajan päästä saa vallan käsiinsä, ei epäile käyttää kaikkia mahdollisia keinoja maansa ns. suojelemiseksi.

Ian Garner: Z-sukupolvi. Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat. Suomentanut: Kyösti Karvonen. Dosendo, 2024. 333 s.