Ville-Juhani Sutinen kirjoitti hybridiromaanin

Paratiisista aloittaa Ville-Juhani Sutisen Uusi maailma -trilogian. Kuva: Klaus Welp.

Koska meillä on kaikenlaisia hybridejä sodankäynnistä autoihin, niin tottahan meillä pitää olla myös hybridikirjoja. Yhden sellaisen on kirjoittanut Tieto-Finlandialla palkittu Ville-Juhani Sutinen. Kokonaisen ja tulevan Uusi maailma -trilogian aloittava Paratiisista ei nimittäin oikein tunnu tietävän, mikä se tahtoisi olla, romaani, tietokirja vaiko romaani, jonka sisään on kirjoitettu jokunen essee.

Ja tällaisena Paratiisista on yllättävän vaikea ja raskas luettava. Kun tarina alkaa viedä, yhtäkkiä se pysähtyy. Sen romaanitarinan lopputuleman tietää jo sen alussa, kun Sutinen esittelee kaksi ihmistään, Sofien ja Lukin, joiden elämä 1600-luvulla Värmlannin suomalaismetsissä on kaikkea muuta kuin helppoa.

Sitä paitsi tällä romaanitasolla kirjalla on se ongelma, että niin Sofie kuin Lukkikin, vaikka heille tapahtuu käsittämättömän kamalia, jäävät ikään kuin sivullisiksi suuressa tarinassa metsäsuomalaisten kohtaloita ja rapakon takaisen Uuden Ruotsin kohtaloita esiteltäessä. Mutta toisaalta on tietysti niinkin, etteivät vähäväkisten kohtalot silloin niin kuin eivät nytkään erityisesti kiinnosta vallasväkeä kyselemään, miten he oikeasti voivat.

Laajasti maailmaa tunteva mies kun on, Sutinen on napannut tarinaansa myös oman tulkintansa intiaanipäällikkö Seattlen puheesta 1800-luvulla. Tässä hän on sijoittanut Seattlen ajatusten pääpiirteet parisataa vuotta aiemman Amerikan alkuperäisasukkaan suuhun, mutta yleispäteviä nuo ajatukset ovat edelleenkin: kuuluuko maa ihmiselle vai ihminen maalle? Seattlen, ja tässä kirjassa valkoisen miehen housuihin pukeutuneen Lenapen, vastaus on hyvinkin tuttu.

Kirjan kansi on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.

                                                                         ***

Kustantaja kertoo kirjan takakannessa, että Paratiisista on ensimmäinen kattava romaani metsäsuomalaisista ja että se perustuu tositapahtumiin ja että siinä on mukana historiallisia henkilöitä. Tässä kustantaja ei lupaa liikoja. Kyllä vain, monet etenkin Uuden Ruotsin rakentajista löytyvät historiankirjoista.

Onneksi kustantaja ei väitä, että teos olisi myös ensimmäinen kattava romaani Uuden Ruotsin rakentajista, sillä kukapa meistä ei muistaisi Vilhelm Mobergin massiivista, neliosaista ja heti toisen maailmansodan jälkeen ilmestymään alkanutta Maastamuuttajat-kirjasarjaa, joka on päätynyt filmatuksi niin kuin myös Abba-klassikko Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kirjoittamaksi musikaaliksi nimeltä Kristina från Duvemåla.

Kun kaikkeen tähän lisää vielä Sutisen keksinnön kirjoittaa romaaniin melkoisen pitkä ja sinänsä kiinnostava ja vaikuttava ruumislauttakohtaus maagisen realismin hengessä, koossa on melkoinen kokoelma mitä erilaisimpia tekstityylejä ja lähestymistapoja, mutta ehkäpä meidän pitää vain nöyrästi hyväksyä se, että Paratiisista on jopa ns. vaikeaa kirjallisuutta, sillä sellaisen esittelystähän Sutinen Finlandiansakin nappasi.

                                                                       ***

Joka tapauksessa Sutinen kirjoittaa hyvin. Hänen kuvauksensa metsäsuomalaisten ja Ruotsin kruunun hippaleikeistä Värmlannin korvissa on koskettava, niin kuin on myös vaikkapa tarinaan ilmestyvän tanssivan kääpiön kohtalo.

Sen, miten Uudesta Ruotsista paratiisia hakeneen ihmisjoukon unelmat sulavat pikkuhiljaa malariasääskiä ja termiittejä kuhisevan Delawarejoen rantojen soiseen todellisuuteen, Sutinen kuvaa tarkasti. Omiin eurooppalaisiin sotaleikkeihinsä ja suurvaltaunelmiinsa hirttäytyneeltä emämaalta maastamuuttajien on turha odottaa mitään. Suuren maailman tapahtumat ovat suuren maailman tapahtumia, niin että sen aikaisen maailman laidan pienet sattumukset eivät keskusvaltaa kiinnosta.

Ahneus tappaa turkiseläimet alueelta sukupuuttoon, eivätkä tupakkaplantaasien tuotteet pääse maailmalle, kun emämaa ei kertakaikkiaan lähetä laivoja Atlantin toiselle puolelle. Kehnot hallintovirkamiehet tuhoavat omassa kunnianhimossaan loput, eivätkä metsäsuomalaiset koskaan saavuta tasa-arvoista asemaa ruotsalaisten rinnalla, vaikka kaikilla on yhtä vaikeaa.

Ja sitten vielä tämä: vaikka ihminen kuinka pyrkisi pakoon itseään ja elämäänsä, sieltä jostakin hän lopulta löytää vain itsensä ja elämänsä, samanlaisina kuin matkansa lähtöpäässä.

Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista. Into, 2024. 385 s.



                                                              

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Teatteritalon laulut huipentavat upean näytäntökauden