Riippumaton tuumailija

Paavo Romppainen on kirjoittanut kirjan ristijärveläissyntyisestä, desantiksi koulutetusta Eemil Heikkisestä. Kuva: Romppaisen FB-sivu. Ristijärveläissyntyinen Paavo Romppainen on kirjoittanut kaksi kirjaa ja toimittanut yhden. Sen lisäksi hän on kääntänyt kainuun kielelle Velho -sarjakuvaa nimellä Näläkämoan noeta , jota Kainuun Sanomatkin aikoinaan julkaisi. Kirjoissaan Romppainen on käsitellyt aina ihan oikeita ihmisiä, joskin sellaisia, joiden kohtalot ovat olleet vähintäänkin omituiset. Muutama vuosi sitten hän julkaisi kirjasen Silvo Sokasta , joka lavasti rakettilennon vuonna 1948 niin vauhdikkaasti, että jopa kansainvälinen lehdistö matkusti Savoon ottamaan tapauksesta selvää. Hopeatähden lento selvitti lopulta, mistä oikein oli kysymys. Sokan tapaus oli oikeastaan hullunkurinen kuriositeetti sinnikkään ihmisen kyvystä höynäyttää hyväuskoisia, mutta miehen uusin kirja Ja kadoksiin joutui alikersantti Heikkinen käsittelee vähintäänkin astetta vakavampaa tapahtumaketjua ja i

Sofi Käämisen, Aada Elfingin ja Alina Korhosen tehtävänä Paltaniemen teatterin Miehen kylkiluussa on paitsi puhua suoraan, myös tanssia ja laulaa. Kuva: Anna Arola. Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaisessa kesäteatterissa on jotakin käsittämätöntä ja upeaa. Joku muukin on huomannut saman, sillä se joku on esittänyt, että suomalainen kesäteatteri pitäisi nostaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Sinne se totta vie kuuluu. 10-vuotias Paltaniemen teatteri on koko toiminta-aikansa toteuttanut kesäteatterin ideaa sen parhaimpien ja vähemmän parhaiden periaatteiden mukaan. Se on aina luottanut jo valmiiksi kansaan meneviin teksteihin, joita ohjaamaan se on aina palkannut alan ammattilaisen. Ja lavalla olemme tottuneet näkemään kaikenikäisiä ja -näköisiä, mutta ennen kaikkea tuttuja harrastajia, joiden edesottamuksia seuraa aivan toisella tavalla kuin ammattinäyttelijöiden osaamista. Tällä kertaa teatteri valitsi tekstikseen tasan 110 vuoden takaisen, Maria Jotunin kir

  Sotatieteen dosentti Ilmari Käihkö on kirjoittanut kirjan kokemuksistaan kriisinhallinnassa. Kuva: Veikko Somerpuro. Vuonna 1979 ilmestyi suomeksi tieteiskirja, joka on tehnyt ainakin minuun lähtemättömän vaikutuksen, neuvostoliittolaisveljesten Arkadi ja Boris Strugatskin jo aiemmin venäjäksi ilmestynyt teos nimeltä Hankalaa olla jumala. Kirjan tarina on kovin yksinkertainen, mutta niin syvälle ihmismieleen porautuva. Kirjassa kehittyneemmän planeetan asukkaat on lähetetty seuraamaan noin Maan kaltaisen planeetan elämää sen väkivaltaiseksi ja arvaamattomaksi kuvatulla keskiajalla. Tarkkailijoille on annettu tehtäväksi tarkkailla, mutta he eivät saa millään tavalla puuttua planeetan tapahtumiin, näkivätpä he sitten mitä tahansa. Strugatskien kirja tuli minulle ensimmäiseksi mieleen, kun aloin lukea televisiosta niin tutun sotatieteen dosentin Ilmari Käihkön sotilassosiologista tutkimusta ja päiväkirjaa Darfurin konfliktista. Sotilaan päiväkirja kertoo neljästä YK:n mandaattisotil

Banksy: Christmas.   Anteeksi Bansky , kun lainaan suurenmoista Joulu -teostasi tämän arvion kuvitukseen, mutta kun on pakko. Sinä teet omalla tavallasi ja taiteellasi samaa, mitä Juha Hurme , vai pitäisikö sanoa Johan Blod , omillaan meille kaikille niin tuttujen tarinoiden uudelleen lukemisella. Ajattelen - ja tämä ilmaisu oli aivan välttämätön pakko saada mukaan tähän tekstiin, sillä kuunnelkaa vaikka, kuinka monet haastateltavat sanovat ajattelevansa, vaikkeivät kaikki sitä edes tee - niin, että Hurme ei voi Finlandia- palkitun Niemen jälkeen muuta kuin porautua yhä syvemmäs suomalaisuuteen ja niihin myytteihin, joilla meitä on, luulen, että Hurme hyväksyy käyttämäni verbin, kusetettu. Niin kuin nyt tämäkin Jakob Juden (1781-1855), jonka me siis tunnemme nimellä Jaakko Juteini. Jos lyötte tuon ruotsalaisnimen Googleen, saatte silmillenne pelkästään juutalaiskirjallisuutta, jossa kerrotaan, miten kamalia juutalaiset olivat/ovat. Mutta takaisin asiaan: tuskin tässä maassa on ketään,