Niin kesäteatteria kuin olla voi
Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaisessa kesäteatterissa on jotakin käsittämätöntä ja upeaa. Joku muukin on huomannut saman, sillä se joku on esittänyt, että suomalainen kesäteatteri pitäisi nostaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Sinne se totta vie kuuluu.
10-vuotias Paltaniemen teatteri on koko toiminta-aikansa toteuttanut kesäteatterin ideaa sen parhaimpien ja vähemmän parhaiden periaatteiden mukaan. Se on aina luottanut jo valmiiksi kansaan meneviin teksteihin, joita ohjaamaan se on aina palkannut alan ammattilaisen. Ja lavalla olemme tottuneet näkemään kaikenikäisiä ja -näköisiä, mutta ennen kaikkea tuttuja harrastajia, joiden edesottamuksia seuraa aivan toisella tavalla kuin ammattinäyttelijöiden osaamista.
Tällä kertaa teatteri valitsi tekstikseen tasan 110 vuoden takaisen, Maria Jotunin kirjoittaman tapa- ja sukupuolikomedian Miehen kylkiluu ja sen ohjaajaksi ja sovittajaksi se palkkasi Anna Arolan. Molemmat ovat kerrassaan mainioita valintoja kesäteatterille, sillä teksti on mitä perinteisin näytelmä mitä perinteisimmin roolein, mutta siinä on myös yllättävän ajankohtainen tarina naisista ja miehistä ja siitä kaapin paikasta.
Tarinassa risteää ainakin tarpeeksi monta ihmissuhdekiemuraa, jotta telkkarin päivittäissarjojen tottunut katsoja tunnistaa ne varmasti ainakin hyvänpäiväntutuikseen. Tässä tapauksessa on apteekkari (Hannu Kemppainen), jonka juonikas vaimo (Virva Väisänen) narraa paljastamaan ihastuksen tunteet apteekkioppilaaseen (Aini Enroth) ja saa siitä syyn syyttää ukkoparkaa kaikesta mahdollisesta.
Sitten on tietysti kaikkiin hameellisiin ihastuva renki (Stefan Kalberg), joka tekee kaikkensa pyörittääkseen kahtakin naista (Leena Riekkinen ja Susanna Väisänen) lupailemalla molemmille heistä itsestään aviomiestä. Ja tietysti, niin kuin kesäteatteriin kuuluu, mukana on kolme nokkelaa ja nokkavaa tyttöä (Aada Elfving, Sofi Kääminen ja Alina Korhonen), jotka katsovat myös niihin keisarin vaatteisiin.
Mutta turhaanpa minä näytelmän tarinasta sen enempää kirjoitan, sillä tuossa se kaikkineen on, ja yleisölle se kyllä kelpaa.
***
Parasta kesäteatterissa on oikeasti sen aito kotikutoisuus, se teatterintekemisen palo, jonka ansioista ilmiö ehdottomasti kuuluisi Unescon listalle. Ja kun tekemisen paloa on, monta sellaista asiaa, jotka ammattiteatterissa alkaisivat ärsyttää, antaa helposti anteeksi. Ei näytteleminen ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä supertaiteilijat sen antavat ymmärtää. Kokeilkaa vaikka itse.
Paltaniemen tämänkesäinen ohjaaja ja tekstin näyttämölle sovittanut Anna Arola on ehdottomasti tehtävänsä tasolla. Hän ei ole tyytynyt vain tarjoamaan katsojille sujuvasti etenevää komediaa, vaan on sovittanut siihen mainioita lauluja, jotka kaikessa karaokemaisuudessaan ovat myös niin meitä kaikkia. Tärkeintä ei ole se, että kaikki menee nuotilleen, vaan se, miten biisit vievät tarinaa eteenpäin.
Arola on onnistunut myös ehkä kaikkein vaikeimmassa asiassa, johon ohjaaja törmää harrastajanäyttelijöitä luotsatessaan: Miehen kylkiluussa ei nähdä sitä harrastajien yleisintä helmasyntiä, jossa omia repliikkejä jännitetään niin paljon, että replikoimisesta tulee vain omien vuorosanojen lausumisen tönkköä odottamista. Tällä kertaa Paltaniemen porukka kuuntelee toisiaan ja tekee yhteisiä kohtauksia, ei erillisten näyttelijöiden erillispuhetta. Ja tämä on oikeasti saavutus.
Kesäteatteriin kuuluu tietysti se, että joku näyttelee vähän yli ja joku toinen tyytyy vähempään, mutta ainakin tämä Jotunin klassikkoteksti on sen verran terävää ja Jotunin huomiot edelleen niin ajankohtaisia, että teknisetkin ongelmat ovat kokonaisuuden kannalta varsin pieniä. Tai no. Yli vetäminen on toisaalta aina yli vetämistä, ja mumina saattaa ulkoilmanäyttämöllä hukkua vaikkapa ohi ajavan moottoripyörän meteliin.
***
Katsojat osaavat nauttia Miehen kylkiluusta silmin nähden ja korvin kuullen. Tuo hyväntahtoinen into taas puolestaan säteilee näyttämölle niin, että näyttämölläkin on jokaisen pantava parastaan.
Entäs sitten ne väliajalla tarjoiltavat grillimakkarat! Ilman sarvia ja hampaita: voisipa olla jännää joskus talviteatterissakin jonottaa kolmen euron grillattua sen sijaan, että varaa väliaikatarjoiluksi leivoksia ja kuohuviiniä. Voi olla, että nuo kolmen euron ihanuudet voisivat omalta osaltaan madaltaa teatterin turhan korkeaa kynnystä, etenkin, kun kesäteatterit todistavat, että me suomalaiset olemme todellista teatterikansaa.
Paltaniemen teatteri: Miehen kylkiluu.
Ensi-ilta 7.7.
Ohjaus ja sovitus: Anna Arola Maria Jotunin käsikirjoituksesta.
Rooleissa: Hannu Kemppainen, Virva Väisänen, Aini Enroth, Stefan Kalberg, Leena Riekkinen, Susanna Väisänen, Aada Elfing, Sovi Kääminen ja Alina Korhonen.
Lavastus: työryhmä ja talkoolaiset.
Puvustus: Työryhmä.
Tuotanto: Eino Leino -talon säätiö.
Ääniajo: Työryhmä.
Loput esitykset: to 18.7., la 20.7., su 21.7., ti 23.7., ke 24.7., to 25.7., su 28.7., ma 29.7., to 1.8., la 3.8. ja su 4.8.
Kommentit
Lähetä kommentti