Nabokovin varhaisteoksen julkaiseminen on kulttuuriteko
Ihan harmittaa ajatella, miten Vladimir Nabokov (1899-1977) tuntuu jääneen yhden romaaninsa, Lolitan, vangiksi, sillä tuottelias kirjailija loi elämänsä aikana kerrassaan mainiota kirjallisuutta reilun parinkymmenen romaanin verran. Suomeksi niistä on julkaistu 16, joista laadukkaaseen käännöskirjallisuuteen erikoistunut Moebius nyt Kutsun mestaukseen Vappu Orlovin säkenöivänä suomennoksena.
Kutsu mestaukseen edustaa omalla tavallaan sitä klassista venäläistä kirjallisuutta, joka näki päivänvalonsa ensin lehdissä julkaistuina jatkokertomuksina. Nabokov kirjoitti teoksensa venäjäksi vuonna 1934 ja se julkaistiin vuosien 1935-36 kuluessa.
Kirjansa esipuheessa Nabokov varoittaa lukijaansa luokittelemaan teostaan väärin vaikkapa Franz Kafkan luomaan absurdiin maailmaan. Samalla hän muistuttaa vuonna 1959 kirjoittamissaan saatesanoissa, ettei sitä pidä lukea minään suorana poliittisena kannanottonakaan, vaikka kuinka se ilmestyikin Josif Stalinin vainoharhaisimpina vuosina.
Oikestaan kirjailija varoitukset ovat täysin turhia. Totta kai siitä heijastuvat kirjoittamisen aika ja politiikka, mutta lopulta se on varsin viisaasti rakennettu allegoria ihmisestä, joka vain odottaa kuolemansa hetkeä tietämättä, milloin se tulee. Tuota viimeistä ja suurinta odottaessaan hän pohtii mennyttä ja tulevaa elämäänsä, tekemiään valintoja ja ihmisiä, joiden kanssa hän on päässyt tai joutunut elämään.
***
Kirja kertoo Cincinnatus C. -nimisestä miehestä, joka odottaa vankilaan suljettuna kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Hän ei tiedä, mistä hänet on tuomittu, mutta jotakin vakavaa yhteisöä vastaan kohdistettua se on. Hänelle ei suostuta kertomaan, milloin kirves pääsee töihin, mutta mestaukseksi hän tuomionsa kuitenkin tietää.
Hän tuntuu olevan yksin vankilassaan, mitä nyt vankilanjohtaja ja sellissä asuvaa hämähäkkiä syöttävä vartija keskeyttävät Cincinnatuksen päivän puuhat, jotka koostuvat lukemisesta ja omien tuntojen kirjaamisesta. Yksi toivekin Cincinnatuksella on. Hän haluaisi tavata vaimonsa vielä kerran.
En tiedä, mistä Nabokov on napannut Cincinnatuksen nimen, mutta antiikin Rooman historiassa mies on niin merkittävä, että hänet on kuvattu lukuisissa seinämaalauksissa auransa varresta lähtevänä ja maanviljelijäksi palaavana isänmaan ystävänä. Vuonna 458, kesken peltotöiden Cincinnatus nimitetään diktaattoriksi torjumaan Roomaa uhkaava eekvien hyökkäys. Kun uhka on torjuttu, Cincinnatus luopuu diktaattorin vallastaan ja palaa viljelemään maataan.
Oli miten oli, Nabokovin sankaria ei juhlita eikä pyydetä diktaattoriksi. Sen sijaan hänet on päätetty mestata.
***
Nabokov pyörittää Cincinnatuksen ja meidän lukijoiden elämiä tavalla, joka väkisinkin avaa yksittäisen ihmisen kosmisen yksinäisyyden valtavuutta ja sosiaalisen elämän sääntöjä. Kun Cincinnatus lopulta saa vaimonsa vierailulle, selliin ei ahtaudu pelkästään nainen, vaan tämän koko suku perintöhuonekaluineen ja räkytyksineen.
Ja kun Cincinnatuksen elämä toisena päivänä muuttuu vallan älyttömäksi, sellistä tulee ei enempää eikä vähempää kuin sirkus. Mestaajaansakin Cincinnatus tutustuu, mutta varsin merkillisessä tilanteessa, sillä kirvesmiehen mielestä hänen pitää oppia tuntemaan teloitettava perinpohjaisesti ennen kuin hän irrottaa Cincinnatuksen pään tämän ruumiista.
Toki Cincinnatukselle tarjotaan tarinan mittaan mahdollisuus paeta elämäänsä, mutta kukapa meistä pääsisi itseään pakoon, ei niin kukaan.
Kaiken kaikkiaan Kutsu mestaukseen on kipeä kuvaus kenen tahansa ihmisen elämästä. Vankeja olemme, kuolemaamme kuljemme. Vain satunnaiset tapahtumat värittävät vaellustamme kohti lopullista, vai lupaako Nabokov meille sittenkin hitusen toivoa? Ehkei meidän tarvitse edes yrittää juosta pakoon elämäämme, vaan astella sitä muista ihmisistä liikaa välittämättä.
Vladimir Nabokov: Kutsu mestaukseen. Suomentanut: Vappu Orlov. Moebius 2024. 216 s.
Kommentit
Lähetä kommentti