Muina poroina ympäri Kajaania
Ehkäpä teatterihistoriani merkillisin esitys tai oikeastaan performanssi on nyt koettu. Kiersin kolme tuntia Kajaania ihan muina poroina Toisissa tiloissa -kollektiivin tuottamassa Porosafarissa. Kajaaniin Porosafari tuli vieraaksi Kajaanin teatteriin.
Kollektiivi itse kutsuu ympäristötaidepalkinnonkin vuonna 2011 saanutta safaria esitystaidetapahtumaksi. Sitä se toki onkin, mutta sillä tavalla, että tällä kertaa katsojat ovatkin esiintyjiä eli me parikymmentä mukaan ilmoittautunutta olimme porotokka, joka vaelsi pitkin kaupunkia laumaälyn vieminä.
Toisissa tiloissa tarkoittaa sitä, että ihminen pannaan kokemaan ympäröivää maailmaa toisen elollisen olennon karvoihin. Porojen lisäksi kollektiivi on tehnyt vastaavanlaisen safarin susista ja sukeltanut korallien sekaan. Molemmat nähdään tulevaisuudessa Kajaanissa, ja esimerkiksi Porosafari toiseenkin kertaan.
***
Porosafarin säännöt ovat varsin yksinkertaiset ja selvät. Aivan niin kuin porotkin, poroiksi eläytyvät osallistujat joko vaeltavat hissukseen tai laiduntavat. Kukaan ei ohjaa tokkaa, vaan se lähtee liikkeelle ensimmäiseksi liikkuvan perään ja pysähtyy, kun joku tokan jäsen pysähtyy laiduntamaan. Minkäänlaista etukäteen sovittua reittiä ei ole. Matkan alkukohta on, ja vaelluksen loputtua erotus, jossa koettua puretaan.
Tässä tapauksessa tietysti oman haasteensa asettaa se, että vaellukset ja laiduntamiset tapahtuvat rakennetussa kaupunkiympäristössä.
Kollektiivin jäsenet toimivat porokoirina, jotka auttavat vaikkapa katujen turvallisissa ylityksissä, mutta muuten he seuraavat tokan kulkua sen sivuilla ja perässä. Niinpä kaupungin hankalimman risteyksen ylitys Lönnrotinkadun ja Välikadun kulmassakin onnistui, kun porokoirat pysäyttivät autoliikenteen.
Ai niin. Yksi sääntö löytyy vielä, ja se on se, että safarin aikana kukaan ei kommunikoi ihmisten tavoin, ei puhu, ei katsele kelloa eikä etenkään kännykkää.
Tokkamme pysyi hyvin koossa ilman, että porokoirien tarvitsi puuttua vaellukseemme. Kuva: Hanna Romo.
***
Itsellenni safarin suurin anti oli kolmen tunnin täysi hiljaisuus. Se oli jotenkin niin suurenmoinen kokemus, etten sitten, kun muutuimme takaisin ihmisiksi ja olisimme saaneet puhua, halunnut sanoa yhtään mitään.
Hiljaisuus tarkoittaa myös sitä, että kun kenenkään kanssa ei voi jutella, on mietittävä ihan omia asioita ja tutkailtava, miten oma mieli reagoi hiljaiseen vaellukseen. Yllättävintä oli ehkä se, miten turvalliselta äänetön vaeltaminen tokassa tuntui. Ohikulkijat saattoivat katsoa pitkään ja sanoakin jotakin, mutta se ei vaikuttanut mitenkään tokan toimintaan.
Hiljaisuus tarkoitti myös sitä, että kun normaalisti olisin huomauttanut kanssakulkijoille, miten valtavia lehtikuusia reitin varrella löytyi tai miten jokunen tatti tai rousku olisivat varmasti maistuneet oikeille poroille, en voinut tehdä muuta kuin toivoa, että muutkin olisivat huomanneet ne. Itse katselin marjoja ja napsin muutaman suuhuni ja ilokseni huomasin muidenkin porojen havahtuvan mustikoihin yhden laidunnushetken aikana.
On varmaan niin, että täydellisimmillään safari toteutuu silloin, kun vaeltajat unohtavat kokonaan ihmisen tavan ajatella, mutta sen kokemus osoitti, että se on mahdotonta. Kun tokka tuntui vaeltavan eteenpäin viitoitettua Renforsin lenkkiä, joku poroista huomasi sen ja vei tokan umpimetsään. Ja kun kulku kuin itsestään suuntautui Pöllyvaaran maisemiin, joku poroista kimpaantui ja halusi, että tämäntapainen esitystaidetapahtuma toteutuu siellä, missä on ihmisiä ihmettelemään vaitonaista vaellusta.
Aivan lopussa tokan laumaäly tuntui suuntaavan porot kohti teatteritaloa ikään kuin vaelluksen loppua ounastellen, vaikkei kukaan tainnut tietää, miten kauan me olimme vaeltaneet.
***
Esityksen alussa kollektiivin jäsenet jakoivat osallistujille porotietoa. Sen olisin toivonut olevan terävämpää ja paikalliset olot huomioon ottavaa. Esimerkiksi meillä Kainuussa on tehty vaikka mitä, että puoliksi kesyjen porojen ja villien peurojen kannat eivät pääse sekoittumaan. Ehkäpä muutama sana Hossan värikallioista ja tuon maailmanajan metsästystavoista olisivat myös kuuluneet mukaan etenkin, kun puolet tokasta oli muualta kuin Kajaanista.
Lopun poroerotus keskusteluineen syvensi varmasti itse kenenkin kokemaa. Oli jännittävää huomata, miten eri tavalla itse kukin poro oli vaellusta seurannut. Joidenkin mielestä esimerkiksi tokan ensimmäiset porot vaihtuivat jatkuvasti, kun minun mielestäni jotkut porot ottivat ikään kuin luonnollisesti vetäjän vastuun.
Kävelimme kolmessa tunnissa 4700 metriä. Keskivauhtimme taisi olla 1,8 kilometriä tunnissa. Pisin laidunnustauko kesti 18 minuuttia, mutta ei ihme, sillä siinä vaiheessa tokkamme löysi itsensä Rantapuiston auringosta.
Porosafari Kajaanissa 1.9.2024
Tuotanto: Toisissa tiloissa -kollektiivi
Kantaesitys 2.-16.10.2010 Teatteri.nyt -festivaali, Kiasma, Helsinki
Työryhmä Kajaanissa: Eeva Kemppi, Kati Korosuo ja Kaisa-Liisa Logrén
Esitys on palkittu vuoden 2011 ympäristötaideteoksena. Porosafari on Toisissa tiloissa ryhmän vanhin edelleen ohjelmistossa oleva esityskokonaisuus.
Esitysvierailua on tukenut Uudet klassikot -rahasto.
Kommentit
Lähetä kommentti