Kolmeksi sisareksi Kainuun korvessa
Ketä meillä oikein onkaan?
Arkeologi Heini Kara (Karoliina Niskanen), villieläinkuvaaja Ani Pelkonen (Tarja Heinula) ja entinen kirjastonhoitaja, nykyinen marjanpoimija Ljudmila Galushka-Shuleikova-Korhonen (Heidi Syrjäkari), niin ja tietysti Ystävä, rajavartioston rajakoira (emeritus) (Mika Silvennoinen).
Sitten meillä on lomakylä tai oikeammin rapistunut leirialue jossakin Kainuussa niin lähellä Venäjän rajaa, että rajavyöhyke alkaa ihan tuosta vierestä. Ja sitten meillä on tietysti kolmen naisen ongelmat. Ystävällä ei niitä ole, kunhan kukaan vain ei häiritse sen koiramielenrauhaa.
Tässä on alkuasetelma Elli Salon kirjoittamassa ja Anni Mikkelssonin ohjaamassa näytelmässä Keräilijät, joka sai kantaesityksensä Kajaanin kaupunginteatterissa pimeänä marraskuun lauantaina, kun viime kesän hillat olivat muisto vain.
Näytelmä alkaa ja sen henkilöiden ongelmat rupeavat purkautumaan, kun arkeologi Heini saapuu paikalle metallinpaljastimineen etsimään sodanaikaista joukkohautaa, josta kylällä on puhuttu, mutta jonka paikkaa kukaan ei tiedä.
Naiset tutustuvat, ja kun tutustuvat, alkavat avautua toisilleen, niin kuin varmasti koko kesän samoilla tantereilla elävät ihmiset oikeastikin alkavat. Heini kärsii siitä, että on menettänyt isonsiskonsa, Ani on pikkuhiljaa alkoholisoitunut ja Ljudmilaa kiusaavat ne tavalliset kiusaajat, jotka aina ovat muualta tulleiden kimpussa myös meillä Kainuussa.
Tähän asti kaikki on selvää, mutta se, mistä näytelmä, siis Salo ja Mikkelsson haluavat kertoa, jää kummallisella tavalla epäselväksi, vaikka käsiohjelman Ljudmila Ulitskaja -lainaus ("Käytte sellaisina kuin minäkin teille") ohjaakin katsojaa tekijöiden toivomaan suuntaan.
***
Niin. Onko kysymyksessä kasvutarina? Onpa toki. Paljastavatko naiset toisilleen syvimmät salaisuutensa? Ainakin pikkuhiprakassa. Kasvavatko he yhteen, kolmeksi sisareksi Kainuun korvessa? Kasvavat toki. Ja kun hilla-aika alkaa, maalliset murheet unohtuvat aivan varmasti.
Kajaanilaissyntyinen kirjailija ja dramaturgi Salo tuntee tämän maankolkan ihmiset. Hän tietää, että suvuissa on synkkyyksiä, joita ei niin vain ulkopuolisille kerrota. Ja hän ymmärtää metsien ja soiden ja sinisinä hehkuvien ikikuusten kauneuden.
Mikkelsson puolestaan on Kajaanin-ohjauksillaan osoittanut viehtymyksensä erilaisiin rajoihin, maantieteellisiin ja elämän ja kuoleman välisiin. Nyt hän on ohjauksessaan jo toisen kerran itärajalla, mutta mikäpä siinä, onhan se ainakin näinä päivinä vähintään yhtä vaikea paikka kuin joitakin vuosikymmeniä sitten.
Näytelmän ongelma on vain se, että kaikesta tästä ei rakennu koherenttia, yhtenäistä tarinaa, vaan se ikään kuin pirstoutuu tarinoiksi tarinoiden perään. Sitä paitsi ainakin minusta tuntui, että näytelmää on paikoin pitkitetty aivan turhaan. Saunakohtaus hankalanoloisine riisuutumisineen pienen pienessä kopissa olisi varmasti hoitunut jouhevammin vaikkapa Topi Lindhin videoilla. Ja sitten: näytelmä ei oikein tiennyt, mihin loppuisi, vaan venyi ja venyi.
***
Näyttelijät tekevät ehdottomasti parhaansa. Muutama vuosi sitten Kajaanissa Vanhan naisen vierailussa upeasti vieraillut Heinula pääsee irrottelemaan ja näyttämään taitonsa monologissa, jossa kertoo tragikoomisen tarinan Anin elämän merkillisimmästä luontoelokuvan kuvaamisesta.
Niskasen Heini kärsii aidosti sisarensa menetyksestä, josta ei millään tahdo päästä irti, ja Syrjäkarin Ljudmila on oppinut vuosien varrella selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta maassa, johon on muuttanut, mutta josta ei pääse rajasulun takia pois.
Pienen, mutta kiinnostavan kirjavinkinkin entinen kirjastonhoitaja Ljudmila heittää kertoessaan Varlam Šalamovin Kolyman kertomuksista, joista, siihen aikaan, kun Venäjä vielä uskalsi kurkistaa historiaansa, tehtiin muuten aivan erinomainen tv-sarja, joka on nähty meillä Suomessakin.
Armoitettu miimikko Silvennoinen puolestaan on niin koira kuin olla voi. Ystävä pelastaa silloin tällöin paikalleen junnaamaan pysähtyvän näytelmän ihan vain koiramaisilla elkeillään.
Skenografi Annukka Mäntynen on ajattanut lavalle oikean auton ja pienenpienen matkailuperävaunun, joilla on tärkeä osa tarinassa.
Ja jos näytelmän viisaimman ja rehellisimmän ajatuksen haluaa seuloa, sen lausuu Silvennoisen näyttelemä alkuperäisasukas Korpi-Kaisa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kaisaa kannattaa kuunnella erityisen tarkkaan, etenkin näinä aikoina.
Keräilijät
Kantaesitys Kajaanin kaupunginteatterissa 23.11.2024
Teksti: Elli Salo
Sovitus: Elli Salo ja Anni Mikkelsson
Ohjaus: Anni Mikkelsson
Näyttämöllä: Tarja Heinula (vier.), Karoliina Niskanen, Mika Silvennoinen ja Heidi Syrjäkari
Skenografia: Annukka Mäntynen
Äänisuunnittelu: Juho Lukinmaa
Musiikki: Petra Poutanen
Valosuunnittelu: Jukka Laukkanen
Videot ja trailerit: Topi Lindh
Projisointikuvat: Joonas Jokiperä
Kommentit
Lähetä kommentti