Hämmentävä matka puolalaisnobelistin Taikavuorelle

Puolalainen Olga Tokarczuk voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2018. Kuva: Jacek Kolodziejski.

Vaikka kaikki Suomen kirjallisuusopiskelijat - näin on yksi heistä minulle kertonut - tekevät kaikkensa, etteivät joutuisi koskaan lukemaan Thomas Mannin klassikkoromaania Taikavuori, se, ensimmäisen maailmansodan tuloa enteilevä kirja on yksi minun elämäni ehdottomasti tärkeimmistä teoksista.

Taikavuorihan kertoo tarinan, jossa vuoristoon keuhkotautiparantolaan hoitoon joutuneet miehet purkavat maailmaa ja keskustelevat syvällisesti sen olemuksesta ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Naisia Mann ei ole oikeuttanut mukaan näihin keskusteluihin, mitä nyt romaanin sankari Hans Castorp rakastuu hienon venäläispöydän Clawdia Chauchatiin niin tulisesti, että vaihtaa tämän kanssa keuhkokuvia molemminpuolisen ihastuksen merkiksi.

Niinpä, kun törmäsin puolalaisnobelisti Olga Tokarczukin uusimpaan romaaniin Empusion, josta kirjoitetaan avoimesti Mannin suurteoksen eräänlaisena sisarromaanina, mutta niin, että siinä, missä Mannin miehet purkavat maailmaa ja omaa maailmantuskaansa, Tokarczuk keskittyy mieshenkilöidensä avoimeen misogyniaan, naisvihaan, tartuin siihen suurin odotuksin, etenkin, kun aikakin, johon Tokarczuk tarinansa tapahtumat sijoittaa, on täsmälleen sama kuin Mannin.

Mann kirjoitti oman teoksensa, josta aikoi ensin vain pienoisromaania, omiin keukotautiparantolakokemuksiinsa turvaten. Tokarczuk puolestaan sijoittaa Empusion tapahtumat oikeasti olleeseen parantolaan ja vieläpä niin, että se suorastaan vilisee oikeita ihmisiä ja heidän elämänkohtaloitaan.

Tokarczuk on kuitenkin varustanut romaaninsa alaotsikolla Kauhua keuhkoparantolassa ja virittänyt sen tärkein osin myyttien keinoin suoranaiseksi sodaksi sukupuolten kesken. Kirjan pääotsikko Empusion rakentuukin sanoista empusa, naisdemoni, ja symposion, joka tarkoittaa vapaiden miesten keskustelutilaisuutta antiikin Kreikassa.

                                                                           ***

Romaanin kansi on Ville Laihosen käsialaa.

Kirjoitin otsikossa, että Empulsion tarjoaa hämmentävän matkan toiselle taikavuorelle, ja sitä se totisesti on. Empulsion peilaa olennaisilta osiltaan Taikavuorta, mutta Tokarczuk rakentaa siitä aidon kauhukertomuksen, jossa parantolan kummat kokeva nuori insinööriopiskelija Mieczyzlaw Wojnicz ei aina tiedä, mikä koetusta on totta ja mikä parantolan pensionaatin pitäjän kernaasti tarjoileman madonlakkien terästämän liköörin ansiota.

Joka tapauksessa sankarillemme paljastuu pikkuhiljaa, että parantolakylää ympäröivillä vuorilla tapahtuu aina marraskuussa jotakin kamalaa, eivätkä miehen ensimmäiset kokemukset pensionaatissa ainakaan vähennä Wojniczin kummastusta.

Kun Mannin sankarit kiistelivät ideologioista ja niiden toteuttamisen mahdollisuuksista, Tokarczukin miespotilaiden keskustelut koskettelevat lähinnä sitä, miten keskeneräisiä, pelottavia, ailahtelevaisia ja vähemmän lahjakkaita naiset ovat kuin miehet.

Ymmärrän Tokarczukin eetoksen. Eihän esimerkiksi Mann tunnu pitävän naisia oikein minään, mutta vielä paremman selityksen naisinhoon tarjoaa romaanin suomentaja Tapani Kärkkäinen jälkisanoissaan. Puolan kieli, jolla Tokarczuk operoi, eroaa suunnattomasti esimerkiksi suomesta siinä, miten alisteisia naisoletetut kieliopillisestikin ovat.

Puolan kielessä lähtöoletus on, että kaikki olevaiset ovat maskuliineja. Feminiinisiä pronomineja käytetään vain, jos puhutaan porukasta, jossa on pelkästään naisia. Yksikin mies joukossa muuttaa koko jengin maskuliiniseksi. Tämä taas ei mitenkään voi olla riepomatta puolan kieltä käyttävää ja naisten asemasta huolestunutta kirjailijaa.

                                                                              ***

Meno Görbersdorfin parantolassa, joka siis on oikeasti olemassa, on tietysti kovin verkkaista. Potilaat syövät hyvin, tekevät kävelylenkin kerran tai kaksi päivässä, makaavat raittiissa ilmassa ja yrittävät parantua. Aina silloin tällöin joku kuolee, kun pelkän raittiin ilman hengittely ei auta lannistamaan tautia.

Yhtäkkiä Tokarczuk kuitenkin tempaa lukijansa Wojniczin mukana kokemaan kummallisia lähivuoria peittävissä metsissä. Siellä hän törmää miilunpolttajien risuista, sammaleista ja kivistä rakentamiin naishahmoihin, Tuntscheihin, joihin metsän pelkissä miesporukoissa kulkevat asukit purkavat seksuaalisia paineitaan. Samaan aikaan kylässä puhutaan vuorille vainoja paenneista naisista, jotka säännöllisin välein raatelevat jonkun miespolon verisiksi palasiksi.

Myös Wojniczin meinaa käydä huonosti, mutta luonnonoikusta hän pelastuu hirveältä kuolemalta. Se, miten insinööriopiskelija pelastuu elämään lopun elämänsä, paljastuu vasta kirjan lopussa. Siinäkin Tokarczuk on uskollinen eetokselleen. Ja se ratkaisu on tässä yhteydessä mitä uskottavin.

Olga Tokarczuk: Empulsion. Suomentanut: Tapani Kärkkäinen. WSOY 2024. 368 s.