Leo Karsikkaan näyttely soi kuin yllättävä sinfonia
Alkusoitto/sinfonia koostuu lähes sadasta pronssisesta soittajasta. Kuva: Seppo Turunen.
Alkuun varoituksen sana tämän kirjoituksen objektiivisuudesta.
Olen tuntenut taiteilija Leo Karsikkaan vuosikymmenien ajan ja seurannut hänen taiteellista työskentelyään niin kauan kuin olen hänet tuntenut, eikä suhteemme ole jäänyt vain seuraamiseksi, sillä olin yksi kolmesta kirjoittajasta, kun Karsikkaan suku julkaisi miehen 60-vuotistaiteilijataipaleen kunniaksi kirjan nimeltä Sarvikas.
Olen aina pitänyt joistakin Karsikkaan teoksista enemmän kuin toisista. Suvantorantaan tuotu kiviveistos Hunnutettu on yksi ikisuosikeistani. Olen myös osannut kammoksua Karsikkaan aikoja sitten tekemiä valtavia puisia fallos-mukaelmia, jotka olivat aikoinaan esillä Kajaanin taidemuseossa osana kainuulaistaiteilijoiden yhteistä näyttelyä.
Toisaalta noiden teosten avulla Karsikas harjoitteli muotoja, jotka sittemmin jalostuivat Hyrynsalmelle liikenneympyrään pystytetyiksi Vuolijoiksi vuonna 2009, kun Suomen kulttuurirahasto hankki julkisen taideteoksen jokaiseen Kainuun kuntaan.
Niinpä olin nähnyt varmaankin melkein kaikki Karsikkaan teokset, jotka hän on tuonut Kajaanin taidemuseoon juuri avattuun 70-vuotisjuhlanäyttelyynsä nimeltä Karsittu. Sitä en osannut arvata, miten hienon näyttelyn Karsikas taidemuseon taitavan henkilökunnan kanssa on saanut aikaan.
***
On hassun kuuloista puhua ripustamisesta, kun museon huoneiden lattiat ovat täyttyneet satoja kiloja painavista teoksista, joista kaikki eivät ole edes mahtuneet yhtenä kappaleena sisään vanhan funkkisrakennuksen ovista, mutta se on tässä näyttelyssä erityisen onnistunut. Teoksia ei ole liikaa ja ne on osattu sijoitella niin, että ne näyttävät keskustelevan toistensa kanssa mitä luontevimmin.
Paras esimerkki tästä ovat yläkerran suureen salliin tuodut pronssista ja tervatusta haavasta tehty Wäinön aalto (2001) ja tervatusta puusta veistetty Ainon aalto (2011). Kun tavallisesti Kajaanin taidemuseoon tulevat taiteilijat tarttuvat ensimmäiseksi suuren salin kookkaaseen päätyseinään, Karsikas on jättänyt seinän tyhjäksi, jotta aallot pääsevät häiritsemättä kasvamaan yhdeksi kokonaisuudeksi.
Näyttelyn suuritöisin teos on ehdottomasti Alkusoitto/sinfonia (2007-2009), pronssista ja maalatusta vanerilavasta rakennettu satahenkinen sinfoniaorkesteri, joka tuo mainiosti esiin yhden myös musiikkia tekevän taiteilijan intohimon kohteista. Olli Mustonenhan se siinä huiskauttaa oikean kätensä ilmaan merkiksi siitä, että hän on valmis Sakari Oramon tahtipuikon putoamiseen. Taustalta tunnistaa helposti ykkösviulisti Minna Pensolan hänelle tyypillisestä soittoasennosta.
***
Gabro-pronssiveistokseensa Muu (1997) Karsikas on hakenut ajatusta trumpetista. Kuva: Leo Karsikas
Näyttelyn nimi Karsittu kuvaa mainiosti sitä tapaa, jolla Karsikas lähestyy aiheitaan. Hän ei koristele veistoksiaan ylenpalttisesti, vaan pyrkii keskittymään pelkästään tärkeimpään. Alakerrasta löytyvät gabro-pronssiveistokset Thruu, Muu ja Buu (1997) ohjaavat katsojan pohtimaan niin erikoisen näköisiä, mutta mahdollisia elonkirjon muotoja kuin soittimia, joista taiteilija itse sanoo saaneensa niihin innoitusta.
Karsikas on muuten tavattoman innokas kierrättäjä. Suuri osa siitä pronssista, jota nyt teoksissa näemme, on peräisin Tihisenniemen pumpuista, jotka jäivät paperitehtaan lopettamisen jälkeen tarpeettomiksi. Alzheimerin pidot (1990) rakentuu alumiinisista juoma-astioista, joita Kajaanin Keskuskoulussa käytettiin vielä Karsikkaan kansakouluaikoina.
Karsikas käyttää materiaaleinaan jo mainittujen lisäksi esimerkiksi diabaasia ja terästä. Teräsveistokset Kehto (1992) ja Arkku (1992) näyttävät hakevan muotonsa muinaisten egyptiläisten pyramidien koristekuvista, vaikka taiteilija ei ehkä ole sitä ajatellutkaan.
***
Erinomainen lisä monipuolisen taiteilija retrospektiiviin ovat Karsikkaan maalaukset, joita löytyy niin taidemuseon ala- kuin yläkerrastakin. Alakerran kubismiin vivahtavat kuvat esittelevät taiteilijan perheen ja paljastavat samalla jotakin Karsikkaan omista ajatuksista, joiden toisesta päästä näyttää löytyvän Jeesus ja toisesta Lenin.
Yläkerran sinfoniahuoneen öljyvärimaalauksiin Karsikas on piilottanut paitsi pienenpieniä muusikoita, myös Kuun valoa.
Kajaanin taidemuseolla on jo vuosien ajan ollut tapana esitellä näin vuodenvaihteessa kainuulaisia taiteilijoita. Museon kokoelmissa on melkoinen määrä täällä vaikuttaneiden tai täältä lähteneiden taiteilijoiden etupäässä lahjoituksina saamia teoksia. Niiden, kuten myös Karsikkaan elämäntyön esittely sopii Kajaanin taidemuseolle erittäin hyvin. Muualta niitä saa etsiä aivan turhaan.
Leo Karsikas: Karsittu.
Kajaanin taidemuseossa 9.2.2025 asti. Museon aukioloajat: su-ti 10-17, ke 11-19, to 10-17 ja pe 10-14.
la suljettu. Karsikas esittelee itse näyttelyään myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina.
Kommentit
Lähetä kommentti