Viimeistään nyt on aika hypätä Salman Rushdien kyytiin

Salman Rushdien uusin romaani Voiton kaupunki vie lukijansa historialliselle ja mielikuvitukselliselle matkalle eteläiseen Intiaan. Kuva: Rachel Eliza Griffitsh.

Ei liene väärin väittää, että Salman Rushdie on ehdottomasti yksi tärkeimmistä yhä kirjoittavista kirjailijoista maailmassa. Voi jopa olla, että hän on omalla tavallaan maineensa vanki, sillä hänelle on sentään langetettu fatwa ihan vain romaanista Saatanalliset säkeet, eikä mitään kepoista lausumaa miehen ajattelutavasta, vaan aivan suora tappokäsky vuonna 1989, kun ajatollah Khomeini tulkitsi kirjailijan loukanneen profeettaa ja siinä sivussa varmaan häntä itseään.

Toivottavasti tapahtumat Rushdien elämässä eivät ole estäneet Sinua tutustumasta kirjailijaan, sillä kaikki, mitä hän kirjoittaa on ehdottomasti lukemisen arvoista. Mutta jos et vielä ole tarttunut Rushdien romaaneihin, hänen uusin suomennoksensa Voiton kaupunki on mitä erinomaisin kohta hypätä miehen kyytiin.

Raskaasta maineestaan ja äärimuslimien intoilusta huolimatta mies kirjoittaa kepeästi, iloisesti, hauskasti, viisaasti ja äärimmäisen tarttuvasti. Kun sain Voiton kaupungin käsiini, luin sen reilut 400 sivua parissa päivässä, niin kiehtova kertomus se on.

Voiton kaupungin kansi on Jon Grayn käsialaa.

                                                                   ***

En tiedä, onko kukaan koskaan luokitellut Rushdieta maagisen realismin edustajaksi, mutta sellaisena hän minulle näyttäytyy. Vai mitä sanotte tästä?

Voiton kaupunki kertoo mahtavan, Etelä-Intiassa vaikuttaneen valtakunnan, Vijayanagaran nousun ja tuhon. Valtakunta perustettiin vuonna 1336 ja se oli olemassa aina vuoteen 1646, joskin vuonna 1565 valtakunta kärsi sodassa naapuriaan vastaan tappion Talikotan taistelussa, eikä se siitä enää noussut.

Vaan eihän Rushdie kerro Voiton kaupungin historiaa niin kuin historiantutkijat ovat sen selvittäneet, ei tietenkään. Hän kertoo sen pienen tytön, Pampa Kampanan kokemusten kautta. Pampa näkee, kuinka hänen äitinsä perimmäistapojen mukaan kävelee elävänä rovioon palaakseen niin kuin hänen miehensäkin on poltettu. 

Pampa päättää elää toisin. Jumalatar asettuu häneen ja antaa hänelle taikavoimia, joiden avulla hän perustaa kaupungin, joka tässä romaanissa saa nimen Bisnaga. Ihan tavallisista siemenistä Pampa loihtii kokonaisen kaupungin ja sen sisälle ihmiset. Koska maasta nousseet kansalaiset ovat kummissaan, kun eivät muista mitään menneestä, Pampa kuiskii jokaiselle menneisyyden, ja niin on yhteiskuntarauha taattu.

Itse Pampa elää 247-vuotiaaksi ja tekee kaikkensa, että tyttöjen ja naisten elämä muuttuisi heidän arvonsa mukaiseksi. Joskus hän onnistuu, joskus ei, mutta silloin, kun Bisnagassa tehdään niin kuin Pampa haluaa, se nousee ennennäkemättömään kukoistukseen, kunnes joku kuninkaankuvatus pilaa kaiken, ja viimeinen heistä lopullisesti.

                                                                    ***

Kuvatessaan Bisnagan nousun ja tuhon ja monenlaiset erilaiset vaiheet siinä välissä Rushdie tulee kuvanneeksi myös meidän aikamme maailmaa. Jotenkin mikawaltarimaisesti hän päätyy toteamaan, ettei mitään uutta Auringon alla. Ihminen ei opi eikä viisastu. Ahneus sortaa parhaatkin yritykset maan tomuksi.

Maailmaa parantaessaan Pampa luottaa niinkin yksinkertaiseen lääkkeeseen kuin rakkauteen. Hänellä itsellään on monenmoisia rakastajia ja lapsiakin hän saa joka lähtöön. Jotkut heistä menestyvät maailmassa, mutta niin kuin oikeassakin elämässä käy, joistakin tulee kerrassaan viheliäisiä olentoja. Ja koko ajan hän joutuu taistelemaan oikeudestaan toteuttaa itseään ja rakentaa parempaa, koska sattuu olemaan nainen. Tyttö kruununperijänä ei tahdo maistua kenellekään.

Intian historiaan, kulttuuriin ja uskontoihin perehtyneelle Voiton kaupunki on varmasti mitä parhain matka valtavan maan historiaan aikana, kun Intiaa hallitsivat äärettömän rikkaat kuninkaat, kun vaikkapa meillä Suomessa alettiin vasta kehitellä tarinaa siitä, miten talonpoika Lalli murhasi piispa Henrikin, mutta meille Intiaa vain raapaisseillekin romaani tarjoaa sellaista tietoa, jota ei muualta saa yhtä helposti.

Läntinen kolonialismi ja imperialismi ovat tehnyt parhaansa hävittääkseen tiedostamme sen, että mahtavia ja vauraita valtakuntia oli olemassa jo paljon ennen kuin eurooppalaiset aloittivat löytöretkensä. ´Löytöretki´, järjetön sana muuten. Miten sellaista voi löytää, joka on jo ollut olemassa? Puhuvatkohan kiinalaiset löytöretkistä? Hekin ehtivät kuitenkin löytää tiensä Vijayanagaraan.

Salman Rushdie: Voiton kaupunki. Suomentanut: Maria Lyytinen. WSOY, 2024. 425 s.