Aamu ja ilta ja siinä välissä kokonainen ihmisen elämä

Norjalainen Jon Fosse sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2023. Häneltä on tähän mennessä suomennettu viisi näytelmää ja yksi romaani, Aamu ja ilta. Kuva: Tom A. Kolstad.

Liekö ketään Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta suomennettu yhtä vähän kuin norjalaista Jon Fossea. Toki nykynorjaksi kirjoittavan, syrjään vetäytyvän kirjailijan näytelmiä on meilläkin esitetty - Nimi Kajaanin kaupunginteatterissa vuonna 2001 -  sillä viisi niistä on käännetty, mutta vasta viime vuonna, heti vuonna 2023 myönnetyn Nobelin jälkeen saimme ensimmäisen Fossen romaanin suomeksi. Nyt niitä käännetään hiki hatussa, ja tänä vuonna pitäisi ilmestyä jopa neljä uutta suomennosta.

Se ainut tähänastinen, Katriina Huttusen upeasti suomentama Aamu ja ilta lisää vain ihmetystä. Jos joku kirjoittaa näin hienosti ja koskettavasti ja vain muutaman sadan kilometrin päässä meistä, on melkoinen ihme, ettei kukaan ole löytänyt Fossen romaaneja ennen tätä.

Onneksi meillä on jo Aamu ja ilta, 120-sivuinen, pienoisromaaniksikin määrittyvä sanataideteos, jonka alun ja lopun väliin mahtuu kokonainen ihmiselämä iloineen, suruineen, pettymyksineen, täyttyneine toiveineen, syntymineen ja kuolemineen. Niin. Tästä kaikesta Fosse kirjoittaa, kun purkaa sankarinsa Johanneksen elämän.

Aamun ja illan kansi on Martti Ruokosen käsialaa.

                                                                   ***

Monesti ihmisen elämän ehdottomasti tärkeimmät hetket, syntymä ja kuolema, kuvataan lyhyen lakonisesti: nyt hän syntyi ja nyt hän kuoli, mutta Fosse ymmärtää tätä enemmän. Johanneksen syntymä ei ole mikään pikkujuttu jossakin yksinäisessä kalastajantorpassa meren tuolla puolen, mutta ei hänen kuolemaansakaan vain kylmästi todeta.

Romaanin painopiste on koko ajan Johanneksessa ja hänen sisäisessä puheessaan, mutta siellä tulevat eläviksi myös hänen vanhempansa ja hänen vaimonsa ja lapsensa. Yhdellä ainoalla lauseella Fosse kuvaa esimerkiksi Johanneksen ja tämän isän välit, mutta edesmenneen puolisonsa ja oman kuolemansa Johannes kokee kokonaisena ja mitä merkityksellisempänä tapahtumana.

Kuolemaansa kohti kulkiessaan Johannes ikään kuin hyvästelee jokaisen elämänsä tärkeän ihmisen ja paikan, vaikkei sitä meidän ymmärryksemme mukaisessa maailmassa teekään. Aamu ja ilta eivät ole vain ihmisen elämän vertauskuvia, vaan juuri ne hetket, kun ihminen on kokonaisimmillaan olemassa, yksinäisimmilläänkin, toki, mutta illassaan niin täynnä elettyä elämää ja kohdattuja ihmisiä, ettei heistä luopuminen olekaan niin vaikeaa kuin helposti luulemme.

Aamussaan ihminen on ennen kaikkea vanhempiensa odotusten summa, mutta niin vain käy, että Johanneskin, joka toki seuraa kalastajaisänsä veneenjäkeä ammatinvalinnassaan, tekee omasta elämästään lopulta kokonaan omanlaisensa.

                                                                      ***

Fosse kirjoittaa toteavasti, runollisesti ja kauniisti. Hänen lauseensa saattavat venyä pitkänsiiman mittaisiksi, mutta kun Johannes keskustelee kavereidensa kanssa, tekstikin muuttuu lyhyeksi ja toteavaksi, aivan kuin ankara meriympäristö olisi huuhtonut tekstistä pois kaiken tarpeettoman.

Aamua ja iltaa lukee ajatuksen kanssa, palailee siihen, mitä on jo lukenut, maistelee tekstiä ja ihmettelee, miten joku osaa kirjoittaa juuri noin. Vaikka eihän se tietenkään ole mikään mahdottomuus, sillä hyvä teksti syntyy jo ennen kuin sen on kirjoittanut, ajattelemalla, eläytymällä ja luottamalla siihen, että sillä, mitä sanoo, on oikeasti merkitystä.

Ja vaikka Aamu ja ilta on lopulta varsin helppoa lukemista, tulevan, 800-sivuisen ja kolmiosaisen Septologiet-teoksen kanssa saamme painiskella oikein tosissaan. Sen Fosse on kirjoittanut kokonaan yhdeksi virkkeeksi.

Jon Fosse: Aamu ja ilta. Suomentanut: Katriina Huttunen. WSOY 2024. 120 s.