Mukava tietopaketti Suomen keskiaikaisista linnoista
Tietysti ilahduin, kun huomasin, että Elise Pihlajaniemi on kelpuuttanut Kajaanin rauniolinnan mukaan tietokirjaansa Suomen keskiaikaisista linnoista. Kirjassaan Linnaelämää keskiajan Suomessa Pihlajaniemi esittelee paitsi kaikki merkittävät kivi- ja puulinnat, mitä tähän maahan on rakennettu, myös mitä moninaisimmat ammattilaiset, joita linnassa asui.
Pihlajaniemen kirja on ennen kaikkea perus- ja hakuteos, johon kirjoittaja on kasannut melkoisen määrän tietoa linnoista ja aikakaudesta, jolloin ne täyttivät omat tehtävänsä. Ne ilmoittivat itään, että tämäkin alue on nyt osa Ruotsia. Ne keräsivät verot ympäristössään asuvilta. Ne asuttivat sotilaita mahdollisten ja mitä todennäköisimpien kahakoiden takia.
Vanhimmat niistä, Hämeen, Turun ja Viipurin linnat rakennettiin jo 1200-luvun loppupuolella, kun esimerkiksi Kajaanin linnan perukivi laskettiin Vuohengin saarelle vasta 1604 eli aikaan, kun Suomessa oli jo päästy keskiajasta uuteen aikaan. Kajaanin linna on kuitenkin mukana, sillä ensinnäkin se edusti rakennustavaltaan varhaisimpia harmaakivilinnoja ja toiseksi yritti parhaansa mukaan suojata maan itärajaa tuloksin, jotka me niin hyvin tiedämme.
***
Pihlajaniemi erittelee erilaiset linnatyypit ja niiden tarkoitukset. Mukaan pääsevät niin mahtavat, sotilastarkoituksiin rakennetut kivilinnat kuin vaikkapa puiset piispanlinnat. Mikä parasta, hän pyrkii kertomaan, millaista ihmisten elämä linnoissa oli, mistä he saivat ruokansa, missä nukkuivat tai miten ihmisten arvojärjestys näkyi vaikkapa siinä, ketkä asuivat linnojen yläkerroksissa ja ketkä maan tasalla, eikä Pihlajaniemi unohda Itämeren merirosvojakaan.
Kirjassa on vain yksi, mutta sitäkin parempi kartta, jonka on laatinut Maija Holappa. Parasta kartassa on se, että se kuvaa Suomen linnaläänien rajoja 1500-luvun lopulla. Kun linnat on istutettu tätä aikaa kuvaavaan karttaan, lukijan on helppo ymmärtää, miksi vaikkapa nyt melkein keskellä Suomea istuva Olavinlinna on perustettu sinne, missä se nykyisin kerää tuhansia turisteja vuosittain itseään ihmettelemään.
Piirroksia olisi voinut olla enemmänkin. Kun Pihlajaniemi yrittää kertoa lukijalleen, millainen kunkin linnan pohjapiirros on ollut, piirrokset olisivat kertoneet todellakin enemmän kuin tuhat sanaa.
Kun me katselemme Kajaanin rauniolinnaa, emme varmaan voi olla ajattelematta, miten karseasti raunioita on vuosien saatossa käsitelty. Linnasta on viety kiviä ties minkä rakennusten kivijalkoihin, ja silta, joka tosin lienee aina kulkenut linnan läpi, puristaa nyt rauniolinnaa entistäkin ahtaammalle.
Raaseporin linnan ympäristöä ovat vandalisoineet aarteenetsijät omine metallinpaljastimineen, mutta ehkä kaikkein älyttömin suunnitelma koskee kuitenkin Olavinlinnaa. Kun Savonlinnasta suunniteltiin aikoinaan rautatietä itään, mistäpä muualta se meinattiin puskea kuin läpi Olavinlinnan. Onneksi tuosta hulluudesta ei tullut lopulta mitään.
***
Pihlajaniemi kuvaa myös, millaista sotiminen oli linnan väen näkökulmasta. Sitä hän elävöittää keksimillään, mutta aivan mahdollisilla ihmisillä ja heidän ajatuksillaan vaikkapa merirosvojen lähestyessä.
Pihlajaniemi kertoo, miten vaikeaa linnojen ihmisillä oli, kun vihollinen asettui sen ympärille ja aloitti piirityksensä, mutta se hieman ihmetyttää, ettei hän kerro, ettei linnan piirittäminenkään ollut aivan yksinkertaista ja vaaratonta.
Lena Hulden julkaisi jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten mainion kirjan Kuusijalkainen vihollinen, joka kertoi, miten täit ja luteet ja muut pienet otukset niittivät piirittäjien joukkoja etenkin, jos ne olivat leiriytyneet vähänkään epämääräisiin paikkoihin. Ehkäpä lähteet eivät kerro piirittäjien kohtaloista, mutta olisi niistä sentään kannattanut mainita.
Yhden selvän virheen löysin. Kun Pihlajaniemi kertoo, kuinka Oulu sai linnan samoihin aikoihin kuin Kajaani, hän puhuu kaupunkien 120 kilometrin välimatkasta. Mehän tiedämme, että matkaa on lähemmäs 200 kilometriä.
Elise Pihlajaniemi: Linnaelämää keskiajan Suomessa. Otava, 2025. 271 s.
Kommentit
Lähetä kommentti