Kesäteatterilaiset huhkivat, että meillä muilla olisi mukavaa
Taisin viimevuotisessa Paltaniemen kesäteatteriesityksen arviossani ehdottaa, että suomalainen kesäteatteri pitäisi ehdottomasti nostaa Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon, niin omalaatuinen ja omapäinen se kulttuurin muotona on.
Taisin ehdottaa turhaan, mutta jos ehdotan, että kesäteatterien näyttelijät sentään palkittaisiin jollakin prenikalla tai kunniakirjalla, niin se kai onnistuisi? On nimittäin ja aivan aikuisten oikeasti niin, että sellainen ihminen, joka sitoutuu kokonaiseksi kesäkuukaudeksi esittämään keväisten viikkojen ajan harjoiteltua esitystä, on ehdottomasti prenikkansa ansainnut.
Mutta itse asiaan eli Paltaniemen teatterin tämänkesäiseen vetoon, jonka on viimekesäiseen menoon ilmeisen tyytyväinen ohjaaja Anna Arola myös näyttämölle sovittanut.
En tiedä, miten tyytyväinen Arola on Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvaan, mutta minulle se oli pienoinen pettymys. Teksti on ihan kiva ja jopa ajankohtainen, joo, ja näyttelijät panevat parastaan, mutta kun heitä ei vain ole tarpeeksi, mitä en toki ihmettele, sillä niin suuri ajallinen uhraus kesäteatterin tekeminen itsekullekin harrastajalle on.
***
Tänä kesänä Kajaanissa on saatu nauttia kolmesta kesäteatteriesityksestä. Vuolijokelaiset tulevat tietysti toimeen omillaan, mutta kun Seminaarin näyttämö vetäisi hihastaan Maiju Lassilan ikivihreän Tulitikkuja lainaamassa, taisi käydä niin, ettei näyttelijöitä, noita kesäisiä sitoutumisen sankareita riittänytkään enää kahteen peräkkäiseen tuotantoon.
Paltaniemellä tämä näkyy ennen kaikkea miesnäyttelijöiden vähäisyytenä, ja se taas näkyy siinä, että naiset ja tytöt pannaan komeljanttaroimaan miehinä ja se taas näkyy siinä, että heistä tehdään miehiä merkillisten irtopartojen ja maalattujen viiksien avulla. Ja siinähän ei ole oikeastaan mitään järkeä, ei ainakaan näinä aikoina, vaikka teatterin historia tuntenee hurjempiakin irtopartoja, mitä Paltaniemellä nähdään.
Toinen tällä kertaa rasittanut seikka on se, että siinä, missä jotkut näyttelijöistä mutisevat vuorosanansa niin, ettei niistä tahdo saada selvää, toiset vetävät yli sieltäkin, missä aitaa ei ole edes näkyvissä. Tähän ohjaajan olisi ehdottomasti pitänyt tarttua: rohkaista niitä suputtavia puhumaan selvästi, vaikka sitten rooliin kuuluukin tietty änkyttämisen tapa, ja hillitä niitä, jotka ilmoittavat jokaisen repliikkinsä niin, että varmasti kuuluu.
***
Jos sallitte, niin ehdotan, että kun alatte tehdä seuraavan kesän esitystä, yrittäkää löytää joku sellainen näytelmä, joka ei haavoittuisi niin pahasti siitä, ettei näyttelijöitä ole tarpeeksi. Maria Jotunin teksti on kuitenkin sillä tavalla aikaansa sidottua, että siinä naiset ovat naisia ja miehet miehiä, eikä naisista saa miehiä edes irtoparroilla.
Ja kun näyttää siltä, että Seminaarin näyttämö on vasta touhunsa alussa ja taitaa tehdä kesäteatteria myös vuoden päästä, Paltaniemen pitää tehdä jotakin, että onnistuu houkuttelemaan harrastajia mukaan enemmän kuin nyt sai. On nimittäin varmaa, että Kajaanin nuorten harrastajanäyttelijöiden valtaosa haluaa myös ensi vuonna Seminaarin puistoon näyttelemään.
Sitä paitsi: kysyntää useammallekin helposti saavutettavalle kesäteatteriesitykselle Kajaanista ja lähiympäristöstä löytyy, sen täydet katsomot todistavat. Ja kun löytyy, niin pieni ehdotus innokkaille katsojille: menkää talvella katsomaan ammattiteatteria. Kokemus voi olla maailmaanne avartava.
Tohvelisankarin rouva
Paltaniemen kesäteatterissa
Käsikirjoitus: Maria Jotuni
Ohjaus ja sovitus: Anna Arola
Rooleissa: Elina Kostet, Hannu Kemppainen, Susanna Väisänen, Virva Väisänen, Aini Enroth, Heidi Kemppainen, Stefan Kalberg, Alina Korhonen, Sofi Kääminen, Aada Elfving, Riija Valtanen.
Lavastus: Tomi Kostet / Vaarain Desing, työryhmä
Puvustus: Työryhmä
Äänten ajo: Kirsi Kaarakainen, Aki Karjalainen
Tuotanto: Eino Leino talon -säätiö, Raimo Reinikainen, Päivi Soldatkin
Loput esitykset: ke 30.7. klo 18, to 31.7. klo 18, su 3.8. klo 15, ma 4.8. klo 18, ke 6.8. klo 18 ja
to 7.8. klo 18
Kommentit
Lähetä kommentti