Romaani, joka muutti käsitystäni lähimenneisyydestä

Kairos on Jenny Erpenbeckin kolmas romaanisuomennos. Kuva: Katharina Behling.

Maailmassa on muutama romaani, jotka ovat niin paljon enemmän kuin vain kertomuksia satunnaisista ihmisistä satunnaisessa ajassa. Monet niistä sijoittuvat historiaan, ja parhaat niistä kuvaavat hetkiä, kun kaikki entinen muuttui.

Suomesta on helppo nostaa tähän porukaan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla, joka auttoi Suomen kansaa ymmärtämään omaa historiaansa, kun luokkaristiriidat repesivät kokonaiseksi sisällissodaksi.

Jenny Erpenbeck kirjoittaa kolmannessa suomennetussa romaanissaan Kairos erikoisesta rakkaustarinasta, jonka osapuolet ovat suhteen alussa 53-vuotias kirjailija Hans ja 19-vuotias tyttö nimeltä Katharina. Mies on ehtinyt kasvaa Hitler Jugendissa, kun taas tyttö on punaposkinen pioneeri. Kaikki tapahtuu Itä-Saksassa ja sen todellisuudessa juuri ennen muurin murtumista.

Katharinan ja Hansin suhde ei ole millään tavalla kaunis, vaikka rakkaustarina onkin. Lukijan mielestä kyse on aikuisesta miehestä, joka käyttää valtaansa ja asemaansa alistaakseen nuorta naista, eikä tähän tarvita edes lukijan mieltä, niin hurjaksi Hansin omistamisenhalu kasvaa. Hän manipuloi, kiristää, syöttää valmiita tunteita ja kontrolloi rakastettuaan tavalla, jossa on aivan oikeita sadistisia piirteitä.

Katharina alistuu, miksi, sen voit itse päätellä, kun olet lukenut kirjan, mutta onnistuu myös säilyttämään jonkinlaisen kontrollin omaan elämäänsä. Jos tämä ei ole DDR-todellisuutta, niin mikä sitten?

Jenny Erpenbeckin Kairos-romaanin kansi on Laura Lyytisen käsialaa. 

                                                                            *** 

Kaiken taustalla DDR natisee liitoksistaan, Stasi kyttää ja länsi näyttää houkuttelevalta kaikkine pornokauppoineen ja tavallisten kauppojen täysine hyllyineen. Sinne ei vain itäsaksalaisilla ole asiaa. Katharinan suvustakin vain yksi ihminen kerrallaan pääsee matkustamaan länteen sattumalta jääneen isoäidin syntymäpäiville. Suurempaa joukkoa maa ei uskalla länteen päästää.

Ja kun muuri sitten murtuu, länsi haluaa toivottaa itäsaksalaiset tervetulleiksi antamalla näille sata D-markkaa, jonka he voivat sitten tuhlata mielensä mukaan. Ei ihme, jos maan itäosiin jäi katkeruutta niin paljon, että Saksan nykyisen menon määräävät pitkälti juuri entisessä DDR:ssä kasvaneet äärioikeistolaisiksi kasvaneet ihmiset.

Tämä on se historiallinen tapahtumaketju, jonka tajusin vasta Erpenbeckin suurenmoisen romaanin luettuani. Seurasinhan minä toki telkkarista, miten Berliinin muuri yhtäkkiä murtui, mutta en ikinä ymmärtänyt, millaiseen umpikujaan maa oli itsensä ajanut. Itäsaksalaisetkin tuntuivat ihmettelevän, mitä maailmassa oikein tapahtui.

                                                                             ***

Minulle Katharinan ja Hansin varsin erikoinen rakkaussuhde avautuu juuri tämän yhteiskunnallisen murroksen vertauskuvana. Suhde, jossa on mukana kaksi kansakunnan suurinta tragediaa, Hitlerin kausi ja DDR:n vaihe, ei voi mitenkään kasvaa terveeksi ja tasa-arvoiseksi. Toinen on vanha ja kulunut, kun taas toinen yrittää rakentaa elämänsä kollektiivisen valheen päälle, joka ilmenee parhaiten hienosti suunnitelluissa iskulauseissa, jotka DDR:n kansalaisten elämää ympärövät.

Tässäpä on meille pohtimmista. Kun vastedes näen uutisissa AfD:n tai muiden äärioikeistolaisten mesoamista, katson suoraan Saksan toisen maailmansodan jälkeiseen todellisuuteen. Linnan Pohjantähti auttoi meitä selviämään vuoden 1918 kansallisesta tragediasta, vaikkei meillä, niin minusta tuntuu, ole vieläkään täysin yhtenäistä kuvaa siitä, mitä meille runsas vuosisata sitten tapahtui.

Maailmanhistorian kannalta meidän kipuilumme on perin pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu, jos Saksa ei löydä yhtenäisyyttään. Ei se sitä ainakaan sillä lahjasatasella onnistunut ostamaan.

Ai niin. Erpenbeck kirjoittaa loistavasti, ja Jukka-Pekka Pajunen on suomentanut teoksen hyvin. Saksan ja sen historian Pajunen varmasti tuntee, mutta kun Hans ja Katharina matkustavat yhdessä Moskovaan katsomaan, miten hienosti asiat siellä ovat, Pajusen paikallistuntemus haparoi. Minun mielestäni Moskovassa ei ole mitään Maatalouden saavutusten näyttelyä, vaan Kansantalouden saavutusten näyttely. Asia voi vaikuttaa pieneltä, mutta näyttelyssä ei esitellä nauriita, vaan esimerkiksi Neuvostoliiton avaruusohjelma Laika-koira -nukkeineen kaikkineen.

Ja se Kairos, niin kuin Pajunen sen hyvin kertoo, on antiikin kreikkaa ja tarkoittaa otollista tai sopivaa hetkeä. Katharinan ja Hansin tapauksessa se oli yhteinen bussimatka. Minulle se oli tämän romaanin lukeminen ja Saksan lähihistorian parempi ymmärtäminen. 

Jenny Erpenbeck: Kairos. Suomentanut: Jukka-Pekka Pajunen. Tammi, 2025. 408 s.