Taidehistoria ryvettyy yltiöpateettiseen kehyskertomukseen

Monan katseen kirjoittaja Thomas Schlesser on ammatiltaan taidehistorioitsija. Kuva: Pascal Ito. 

21 vuotta sitten ihastuin ikihyviksi norjalaisen Jostein Gaarderin filosofian historiaa kertaavaan romaaniin Sofian maailma. Tuossa tarinassa 14-vuotias Sofia alkoi saada salaperäisiä kirjeitä, jotka johdattivat tytön ihmiskunnan ihmeellisimpiin ajatuksiin.

Luulen, että ranskalaisella Thomas Schlesserillä on ollut Gaarderin suurenmoinen romaani mielessään, kun hän on alkanut kirjoittaa kirjaa pariisilaismuseoiden taideaarteista. Monan katseessa taidehistorioitsija Schlesser uppoaa 52 merkittävään taideteokseen 11-vuotiaan Monan ja tämän ukin viikottaisilla retkillä.

Taideteokset ja niiden tekijät Schlesser käsitteleekin juuri niin hyvin kuin ammattilainen osaa, mutta kun romaanin kehyskertomus on, sanoisinko, täyttä soopaa. 

Meillä on Mona, joka uhkaa sokeutua jostakin ihmeen syystä. Meillä on Monan isä, juoppo divarinpitäjä, ja varsin tavallinen äiti, joka kuljettaa tytärtään jatkuvasti lääkärissä. Meillä on ylimaallisen ihana ukki ja meillä on mummi, jonka kuolemasta ei kukaan ole koskaan kertonut Monalle mitään.

Ai niin. Onhan siellä pari ystävää ja ensi-ihastus, jotka vain katoavat tarinasta sen edetessä, ilman, että Schlesser selittää niitä mitenkään. 

Tämän kehyskertomuksen Schlesser virittää niin yltiöpateettiseksi, että sitä on oikeasti vaikea lukea. Siinä ei ole hitustakaan minkäänlaista uskottavuutta. Mietin kirjaa lukiessani, onko Schlesser koskaan edes tavannut 11-vuotiasta lasta, niin merkilliseksi hän Monan mielenmaiseman virittää. Ukki tietää tietysti kaiken taideteoksista, joita hän vie Monaa katsomaan, mutta eipä aikaakaan, kun Mona pystyy jo erittelemään näkemäänsä ammattimaisen taidehistorioitsijan tavoin.

Romaanin kansi on Piia Ahon käsialaa. Kannen kuva on osa Jan Vermeerin maalauksesta Tyttö ja helmikorvakoru. 

                                                                               ***

Toki Monan katseessa on itua. Schlesser opettaa aikuislukijaa ja jopa varsin tiheästi taidetta katsovaa näkemään enemmän. Kirjassa Mona uppoutuu yhteen teokseen niin pitkiksi toveiksi, että pieninkin yksityiskohta tulee selvitetyksi.

Kirjassa esitellään lukuisia taideteoksia, jotka olen itsekin museoissa nähnyt. Kun nyt katson samoja kuvia entistä tarkemmin Schlesserin ohjeiden mukaan, taidehistorioitsijan perusteelliset selitykset ja tulkinnat avaavat niihin aivan uusia tasoja.

Toinen kehumisen ansaitseva asia romaanissa on, että sinne on painettu jokaisen ukin Monalle esittelemän taideteoksen kuva, ja vieläpä paksulle paperille ja kunnollisissa väreissä. Se vain ihmetyttää, miksi kuvat, jotka alussa ovat sen verran suuria, että yksityiskohdatkin erottuvat, kutistuvat loppua kohti pienenpieniksi.

Sekin on hienoa, etteivät kaikki taideteokset todellakaan ole maalauksia, vaan mukana on niin veistoksia kuin jopa valokuva, kuten myös paremmin performanssitaiteilijana tunnetun Marina Abramovićin teos Tartu eron mahdollisuuteen.

Kovin länsimainenhan ukin esittelemä 52-osainen matka kuvataiteen maailmaan toki on. Norjasta on mukana muuten kaksi teosta vähän niin kuin flirttinä Gaarderin suuntaan.

                                                                       ***

Otava mainostaa kustantamaansa teosta koko maailman valloittaneena lumoavana menestysromaanina taiteen ja katsomisen voimasta ja kirjana, joka käy suoraan sydämeen. Suuria sanoja, ylettömän suuria näin kökön tarinan tiimoilta, mutta mitä se vanha suomalainen sananlasku miljoonasta kärpäsestä sanookaan?

Toisaalta aika, jonka käyttää taidehistorian parissa, ei mene koskaan hukkaan. Taide on sentään ehkäpä ihmeellisintä, mitä ihminen on koskaan saanut lajina aikaan.

Thomas Schlesser: Monan katse. Suomentanut: Lotta Toivanen. Otava, 2025. 412 s.