Siihen aikaan kun Karjalassa opeteltiin puhumaan bolshevikkia
Anna Laakkosen väitöstutkimus Punainen Karjala ja suomalaisen neuvostoihmisen synty on mitä mielenkiintoisinta luettavaa.
Ensiksikin se on lehdistöhistoriaa alueelta ja ajalta, josta emme ole ennen kovin paljon tienneet. Toiseksi se avaa kiinnostavalla tavalla sitä lihamyllyksi muuttunutta prosessia, jota suomalaiset, niin Karjalassa asuneet kuin sinne eri syistä muuttaneet joutuivat.
Erityisen kiinnostavaa se on vaikkapa sille, joka on lukenut Antti Tuurin suurenmoisen romaanin Ikitie ja jäänyt ihmettelemään, mitä Karjalassa oikein tapahtui ja miksi. Tämän Laakkonen kuvaa suomenkielisen Karjalan Kommuuni / Punainen Karjala -lehden historiaa tutkiessaan.
Vaan taustaksi muutamia lukuja, joita Laakkonen meille kertoo: suomalaisia oli Karjalan alueen asukkaista vain murto-osa. Sisällissotaa pakoon sinne siirtyi reilut kymmenentuhatta ihmistä. Se, että tämä piskuinen porukka päätti paljolti Karjalan asioista, johtui siitä, että suomi oli kirjakieli, jolla voitiin julkaista ja valistaa, karjala ja sen murteet eivät. Venäjää eivät osanneet läheskään kaikki.
***
Yksi lokakuun vallankumouksen ja kommunistien tavoitteista oli paitsi rakentaa uudenlainen valtio aivan uudenlaisten tukien varaan, myös kasvattaa tuolle valtiolle sopivia ihmisiä, neuvostoihmisiä.
Saman eetoksen omaksuivat myös Karjalan suomalaiset kuitenkin niin, että he tavoittelivat suomalaisen neuvostoihmisen kehittämistä. Ja tämä ihminen oli tarkoitus muuttaa kieltään myöten niin, että tämän meille tutun suomen sijaan he puhuisivat ja kirjoittaisivat bolshevikkia, että propaganda menisi varmasti perille.
Ja niinhän siinä kävi, että Karjalassa asuneet suomalaiset pääsivät paljon vartijoiksi. Kuviota voisi kuvata yksinkertaisesti niin, että siinä, missä Karjalan suomalaiset rakensivat uutta neuvostoihmistä ja sosialismia, he tekivät sen tavoitteenaan sosialistinen suur-Suomi. Moskovan tavoitteet olivat jokseenkin päinvastaiset: pieniä kansallisuuksia toki suosittiin neuvostovallan alkuaikoina, mutta vain strategisista tavoitteista. Lopullinen päämäärä oli suurvenäläinen hegemonia.
Suomalaisen neuvostoihmisen synnyssä juuri sanomalehdillä oli paljon valtaa, joka perustui ennen kaikkea Suomen sisällissodan muistelemiseen ja Suomen olojen mustamaalaamiseen. Vallankumous Suomessa, näin noissa piireissä aivan oikeasti ajateltiin, oli vain ajan kysymys.
***
Laakkonen kuvaa lehden kirjoittelua ja sen muutosta kahdella neuvostovallan alun vuosikymmenellä. Tuon ajan alussa kaikki oli optimistista ja hankaluudetkin hyviksi selittävää, mutta mitä kauemmin aikaa kului, sitä dogmaattisemmaksi ja vihamielisemmäksi kirjoittelu muuttui.
Toki suomalaisia valkobandiitteja ja muita oli osattu vihata heti alusta asti, mutta kauden lopussa kirjoittelun kohteeksi joutuivat Karjalan suomalaiset. Lopulta Punainen Karjala unohti historiansa ja alkoi toistella ylhäältä tulleita syytteitä ja väitteitä, kunnes vuonna 1937 lehti lakkautettiin.
Lehti siis lopetettiin, mutta huonosti kävi myös sen toimittajille Se käy ilmi Laakkosen väitöskirjan loppuun kirjaamista lehden toimittajien kohtaloista: suurin osa tapettiin viimeistään Josif Stalinin suuren terrorin vuosina 1937-1938. Joku paineen alle joutunut säästi valtiolta tappamisen ilon ja hävitti itse itsensä.
***
Niin karu kuin suomalaisten kohtalo neuvosto-Karjalassa olikin, se on omituisen stalinilaisen politiikan logiikan perusteella varsin ymmärrettävä. Neuvostoliitossa, tai niin kuin nimi bolshevikiksi kuului, sovettiliitossa, ei ollut tilaa kansallisille poikkeamille, sillä ne saattaisivat hajottaa suurta kansojen perhettä.
Sitä paitsi suomalaisten haikailu sosialistisen suur-Suomen perään vaikutti vähintäänkin epäilyttävältä aikana, jolloin valkoisen Suomen suurajattelua oli jopa yritetty toteuttaa esimerkiksi heimosotien avulla.
Karjalan Kommuunin / Punaisen Karjalan käyttämä kieli oli varsin värikästä. Verihurtat ja valkobandiitit seikkailivat sivulla jos toisellakin, joskin iskurityöläiset saivat myös palstatilaa etenkin, jos olivat suomalaisia.
Punaisen Karjalan toimittajat eivät toki keksineet uutta kieltä täysin tyhjästä. Monet heistä olivat ennen Karjalaan pakenemistaan töissä suomalaisissa työväenlehdissä. Oma tutkimuksensa aihe voisi olla verrata Karjalan Kommuunin / Punaisen Karjalan kirjoittelua ja kielenkäyttöä suomalaisiin, ennen sisällissotaa julkaistuihin työväenliikkeen lehtiin. Viittausta Jari Ehrnroothin vuonna 1992 tekemään väitöskirjaan Sanan vallassa, vihan voimalla vähän odottelinkin.
Anna Laakkonen: Punainen Karjala ja suomalaisen neuvostoihmisen synty. Työväen historian ja perinteen tutkimusseura, 2025. 374 s.
Kommentit
Lähetä kommentti