Viktor Jerofejev ja Venäjän ikuinen tragedia
Viktor Jerofejev on niitä venäläiskirjailijoita, joiden on ollut pakko lähteä pakoon omasta maastaan. Se, miten merkittävä kirjailija Jerofejev on, käy ilmi vaikkapa siitä, että ns. Putin-nuoret ovat polttaneet hänen kirjojaan roviolla.
Miksi Jerofejev sitten on niin vaarallinen Kremlille ja sen hännystelijöille? Siksi, että hän osaa kertoa, ettei vaikkapa Vladimir Putinin aloittama törkeä hyökkäyssota Ukrainaan ole Putinin tai jonkun muun hänenkaltaisensa yksittäinen päähänpisto, vaan seurausta Venäjän ikuisesta tragediasta, jonka juuret Jerofejev näkee aina mongolivallassa eli Kultaisessa ordassa, joka sentään ehti hajota jo reilut viisisataa vuotta sitten.
Joka tapauksessa Orda teki Moskovan valtiaista vasallejaan, jotka eivät koskaan epäröineet käyttää valtaansa venäläisen rahvaan yli. Kun Orda sitten aikoinaan hävisi, jäljelle jäivät tsaarin vallan alla toisiaan epäilleet pikkuruhtinaat, ja meno on tuosta jatkunut aina näihin päiviin. Venäjä, näin Jerofejev ajattelee, pelkää jatkuvasti. Ja peloissaan se toimii tietysti kuin, ja tämä tulkinta on minun, verikauhuinen koira.
Tästä kaikesta ja omasta henkilöhistoriastaan Jerofejev kerii kokoon yhden vaikuttavimmista nyky-Venäjää ruotivista kirjoista. Suuri Gopnik - merkintöjä kuolleesta ja elävästä Venäjästä on teos, joka rönsyilee aina Vladimir Leninin tosirakkaudesta, joka ei todellakaan ollut Nadežda Krupskaja, aina miehen hillittömiin seksi- ja muihin muistoihin tai vaikkapa esseeseen japanilaisesta eroottisesta puupiirrostaiteesta.
Kirjan ulkoasu on Viivi Prokofjevin käsialaa.***
Jerofejev hyppii 81 lyhyeen alalukuun jakamassaan kirjassa todellakin paikasta ja ajasta toiseen, mutta se, että hän hyppii, perustuu paljolti siihen, miten hän entisen neuvostodiplomaatin etuoikeutettuna ja maailmaa muuallakin kuin Punaisella torilla kokeneena ihmisenä kokee näkemänsä.
Teoksessa on pitkiä autofiktiivisiä jaksoja, jotka lomittuvat vaikkapa itsensä Putinin ja hänen seurassaan öitä viettävän yö-Stalinin kohtaamisista ja keskusteluista heidän kanssaan. Kirjassa on valtava joukko meillä lännessäkin tunnettuja hahmoja, mutta kunnon romaanin rakenteeseen kuuluvat myös täysin fiktiiviset olennot.
Suomenkin Jerofejev mainitsee, kun kertoo pakomatkastaan Venäjältä Puolaan, eikä meinaa mitenkään päästä perheensä kanssa läpi Suomen tullista ennen kuin pari hänen suomalaista ystäväänsä astuvat apuun.
Kaiken taustalla viipottavat ns. tavalliset venäläiset, jotka, näin tulkitsen, suhtautuvat heille tarjottuun vapauteen aivan samalla tavalla kuin tsaari Aleksanteri II:n vuonna 1861 vapauttamat maaorjat, jotka eivät olisi millään muotoa halunneet luopua saavutetuista maaorjien eduista, vaan heidät pakotettiin modernisoitumaan ja siirtymään palkkatyöyhteiskuntaan, joka oli heille aivan liian vaikeaa.
Niin että helppohan Putinin ja hänen liittolaistensa on tällaista porukkaa hallita. Ja sitä meidän länsimaisessa vapaudessa ja demokratiassa elävien on aivan mahdotonta ymmärtää.
***
Vaikka Jerofejevin kritiikin kärki on Putinissa ja maan nykymenossa, hän ei epäröi osoittaa meille, ns. lännelle, miten huonosti me olemme Venäjää tulkinneet ja miten mitättömän vähän me teimme siinä vaiheessa, kun Putin alkoi napsia maa-alueita sieltä ja täältä, mutta etenkin Ukrainasta. Me emme tehneet mitään. Meidän vastalauseininämme eivät kuuluneet kenenkään korviin, eivätkä ns. talouspakotteet tuossa vaiheessa saaneet aikaan mitään muuta kuin Venäjän kansallisomaisuuden kasautumisen yhä harvempiin käsiin.
Tälle kaikelle, niin Venäjän kuin lännenkin nykymenolle, Jerofejev löytää luomastaan tautiluokituksesta sattuvan diagnoosin: meitä vaivaa tyhmyyden epidemia. Ja jotta Jerofejev ei tekisi tuosta diagnoosistaan liian yksinkertaista, hän pohtii sitä kirjeissään kenenkäs muun kuin Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Miksikö? No tietysti siksi, että Erasmus, tämä hollantilainen filosofi, julkaisi jo vuonna 1509 oman omaa aikaansa viipaloineen teoksensa nimeltä Tyhmyyden ylistys.
Erasmus ei pelännyt kritisoimaansa katolista kirkkoa, joten hän sopii vallan mainiosti Jerofejevin keskustelukumppaniksi, kun tämä ruotii nykyajan tyhmyyksiä.
***
Niin. Se gopnik. Sehän kuvaa venäläistä katujen kovanaamaa, joka tietää, ettei mikään muu kuin toisten pieksäminen auta itseä pysymään katujen kuninkaana. Sellainen ja vieläpä suuri sellainen pitää nyt valtaa Kremlissä ja uhkaa kaikkia kansoja kaikkialla. Hänen syrjäyttämisensä ei tule olemaan helppoa, vaikka vastaavasti Jerofejevin rönsyilevän kirjan lukeminen onkin sujuvaa ja antoisaa. Kirjan suomentajan, Pauli Tapion, kirjan loppuun lisäämät kirjassa esiintyvien henkilöiden henkilötiedot helpottavat lukemista entisestään.
Viktor Jerofejev: Suuri Gopnik - merkintöjä kuolleesta ja elävästä Venäjästä. Suomentanut: Pauli Tapio. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2025. 578 s.


Kommentit
Lähetä kommentti