Ei se merkki, vaan sen merkitys

Teivo Teivainen toimii maailmanpolitiikan professorina Helsingin yliopistossa. Kuva: Linda Tammisto.

Jos minun pitäisi mainita mielestäni karmivin ja pelottavin ihmiskunnan historiasta löytyvä merkki, se olisi ehdottomasti hakaristi. Ei siksi, että siinä on niitä viikatteen näköisiä hakasia, vaan siksi, että sen nimissä ja alla on tehty enemmän pahaa kuin minkään muun merkin alla. Toki sirppi ja vasara -merkki on myös hyvä ehdokas, mutta ei se ehkä sittenkään pärjää hakaristille.

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ei ole tyytynyt vain kauhistelemaan hakaristiä ja sen nimissä toisen maailmansodan alla ja sen aikana tehtyä pahuutta, vaan on pureutunut syvälle merkin kiistatta tuhatvuotiseen historiaan ja levinneisyyteen ympäri maailman.

Sen lisäksi Teivainen pohtii kirjassaan Hakaristin historia sitä, miten sitä on käytetty Suomessa ja miten se käyttöä on jaksettu perustella erillismerkityksillä aivan kuten jatkosotaa erillissotana.

Tottahan hakaristi löytyy niin karjalaisista perinnepuvuista kuin Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin kehyksistä, mutta kyse ei olekaan pelkästä merkistä, vaan merkin merkityksestä.

Kirjan kansi on Samppa Rannan käsialaa. 

                                                                      ***

Hakaristi, swastika, on ikivanha intialainen hyvän onnen tuova merkki, totta. Sekin on totta, että se löytyi vaikkapa muinaisen Troijan kaupungin raunioista, kun kuuluisa kaupunki aikoinaan kaivettiin esiin.

Monilla kansoilla on oma hakaristinsä, milloin myötä-, milloin vastapäivään kierivä. Siitä on erilaisia versioita, joissa sen hakaset ovat suorat tai käyrät tai pitkät tai pätkät. Merkin natsahtavuus, kuten Teivainen hakaristiä määrittelee, on kuitenkin niin vankka, ettei sillä, mitä se on joskus voinut jossakin merkitä, ole enää väliä. Natsit tuhosivat ristin tappamalla sen nimissä miljoonia mielestään vääränrotuisia ihmisiä.

Suomessa on ollut valtava halu kertoa, ettei meidän hakaristimme, joka on pitkään ollut vaikkapa ilmavoimiemme tunnus, ole sama kuin natsien. No. Kysykääpä vaikka ranskalaisilta, ymmärtävätkö he merkin natsien merkistä erillisenä.

Teivainen ei hyväksy sitäkään, että natsien hakaristiä kutsuttaisiin swastikaksi, sillä se on Hakenkreuz ja sillä hyvä.

                                                                         ***

Eurooppalainen tapa käyttää hakaristiä on aina 1800-luvun loppupuolelta ollut sidoksissa antisemitismiin. Täsmälleen samana vuonna, kun Gallen-Kallelan Aino-maalauksen hakaristikoristeiset kehykset esiteltiin maailmalle Pariisissa vuonna 1889, samassa kaupungissa avautui eurooppalaisen rotunationalistisen hakaristiperinteen tärkein näyttely.

Teivainen osoittaa kirjassaan, kuinka Suomessa oltiin hyvissä ajoin, viimeistään 1920-luvulla täysin selvillä siitä, mitä hakaristi Euroopassa tarkoitti, mutta meillä pidettiin tiukasti kiinni teoriasta omasta erillisestä hakarististämme.

Ja onhan suomalaisella hakaristillä toki suomalaiset juurensa, mutta kun siitä ei nyt ole kysymys. Historiassa kaikki muuttuu ja asiat, jotka nähdään tänään näin, nähdään huomenna toisin. Natsit pilasivat merkin, eikä siitä ole kahta sanaa. Ja kun nykyisin näemme hakaristejä mielenosoituksissa, on aivan selvää, ketkä niitä lippuja heiluttelevat.

Vaikka hakaristillä on hirveä maineensa, Teivainen ei silti ole valmis laatimaan lakia sen kieltämiseksi. Jos hakaristilipun alla käydään ihmisten kimppuun tai kiihotetaan kansanmurhaajia, sille on olemassa oma lainsäädäntönsä. Kaikelle ei voi eikä kannata laatia omaa lakiaan. Tästä käy mielestäni hyvästä esimerkistä vaikkapa kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämiseksi. Jo nyt on pystytty tuomitsemaan homojen eheyttäjiä yksinkertaisesti pahoinpitelystä, ja sen luulisi riittävän.

                                                                           ***

Teivaisen kirja on hyvä ja perusteellinen puheenvuoro maailman pahamaineisimmasta merkistä ja tunnuksesta. Se käsittelee vakavia ja hirveitä asioita, joita sen alla on tehty, mutta yhden pienen ja maukkaan historiallisen tosiasian hän kaiken pohtimisensa keskellä meille tarjoaa:

Troijan esihistoriallisen kaupungin Turkista löytäneellä ja sen pilalle kaivaneella ja sieltä aarteita varastaneella Heinrich Schliemannilla on suora kosketus Suomeen. Ennen kuin hän pääsi tärvelemään ja tyhjentämään muinaista Troijaa, hän opetti kreikkaa Viipurin lyseossa. Jos hän olisi pysynyt siellä, yksi nykyaikaisen arkeologian pahimmista skandaaleista ei olisi koskaan tapahtunut.

Teivo Teivainen: Hakaristin historia. SKS Kirjat, 2025. 256 s.