Mariia Niskavaara kirjoitti tajunnan räjäyttävän romaanin

Mariia Niskavaaran romaani voitti viime vuonna Helsingin Sanomien parhaan esikoisen palkinnon. Kuva: Meri Björn / Kosmos. 

No nyt!

Joka ikinen aamu töissä ollessani toivoin, että kun avaan päivän lehden, löytäisin sieltä jotakin sellaista, joka heittäisi minut kirjaimellisesti perseelleni. Eihän sellaista tietenkään tapahtunut, ja harvoin niin käy muuallakaan, mutta nyt kävi: Mariia Niskavaaran esikoisromaani Ester, teurastaja on kirja, jollaiseen törmää aivan liian harvoin.

Niskavaaran romaani on yhtä aikaa niin paljon. Se on ehdottomasti kaunis, mutta yhtä ehdottomasti järisyttävän groteski. Se on ilkikurisen iloinen ja hauska samalla, kun kertoo mitä surullisimman tarinan. Se on tiivis, mutta siihen mahtuu asioita ja ajatuksia kokonaisen romaanisarjan verran.

Ennen kaikkea se on romaani, jonka kirjoittajalta jää odottamaan uutta ja mahdollisimman pian. Helsingin Sanomat palkitsi sen viime vuonna vuoden parhaana esikoisteoksena.

 

Kirjan kansi on Ulla Donnerin käsialaa.

                                                                           ***

Vanhempi lapseton pariskunta. Tämä havainto, tämä arkipäiväisistä arkipäiväisin toteamus jostakin kaupungilla vastaan astelevasta ihmiskaksikosta, on minun mielestäni Niskavaaran romaanin lähtökohta ja ydin.

Siinä kävelevät Ester, teurastaja, ja hänen puolisonsa Keinosiementäjä. Me näemme kyllä, että he ovat kaksin ja senkin tiedämme jostakin, ettei heillä ole lapsia, mutta ymmärrämmekö, miksi ei? Mikä tarina tähän kaksistaan kävelevään pariskuntaan liittyy?

Sitä Niskavaara alkaa selvittää. Hän kertoo Esterin lapsuudesta vanhempiensa lihakaupassa, ja hän kertoo naiseksi kasvavan vankan tytön ammatinvalintahaaveesta tulla taitavaksi teurastajaksi. Hän kertoo Esterin epätoivoisesta halusta löytää itselleen mies ja lapsilleen isä, ja siitä onnesta, joka seuraa, kun Keinosiementäjä lopulta astuu hänen elämäänsä.

Todellakin. Pariskunta edustaa ihmisellisen lihakulttuurin kahta ääripäätä: toinen siementää satoja ellei tuhansia emakkoja, joiden porsaat toinen sitten pulttipyssyllään tappaa ja konesahallaan halkaisee. Toki kehityskin kehittyy ja pulttipyssystä siirrytään kaasuun, mutta työn perusarki pysyy samana.

Ester ei todellakaan pelkää lihaa eikä kuolleita elämiä. Erityisen nautinnollista hänestä on aina ollut työntää kätensä vastajauhettuun jauhelihaan ja puristella sitä käsissään ja imeskellä kynsien alle jäänyttä massaa. Barbie-nukellaankin hän leikkii aivan eri tavalla kuin kukaan muu.

Siinä samalla kun aukoo sikoja kaupungin suuressa teurastamossa, Ester rakentaa omaa perhe-elämäänsä. Keinosiementäjän kanssa ostetaan kolmen huoneen kerrostaloasunto, josta näkyy teurastehtaalle, ja jonka kolmas huonee tarvitaan sitten, kun perhe alkaa kasvaa.

                                                                            ***

Tarinan edetessä Esterin kohtalo ottaa uusia ja uusia kierroksia. Hän on aukonut sikoja koko elämänsä, mutta kun tulee hetki, että häntä itseään pitäisi leikata, Ester kieltäytyy ja karkaa sairaalasta.

Matkallaan ehdottomuuteensa Ester tapaa muutaman erikoisen ihmisen, niin kuin nyt sellaisen naisen, joka on poistattanut napansa. Miksi? Siksi, että nainen haluaa kertakaikkisen konkreettisesti katkaista napanuoransa, riippuvuutensa ja välinsä naiseen, joka on joskus päättänyt olla hänen äitinsä, muttei ole osannut.

Keinosiementäjä on puolisonsa muutoksesta yhtä ymmällään kuin me lukijatkin. Auttaa pitäisi, vaan kun ei pysty, sillä jos Ester ottaisi apua vastaan, hän menettäisi täydellisen itsellisyytensä. Se on hinta, joka tuosta elämänvalinnasta on pakko maksaa.

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja. Kosmos, 2025. 181 s.