Anni Polvan maineenpalautus
.jpg)
Kukapa muu olisi voinut asettua pelastamaan kirjailija Anni Polvan mainetta kuin sangen ahkerasti julkaiseva Juha Hurme?
Onneksi asettui. Hurmeen tapa lähestyä tutkimaansa henkilöä tai ilmiötä ei nimittäin ole mikään ulkopuolisen tutkijan objektiivisuuden harhalla ratsastava akateemikko, vaan hän on pohtija, jolla on aina jotakin uutta sanottavaa kiinnostuksen kohteistaan.
Niinpä Hurmen uusin teos, Suomen nuijituin nainen - Anni Polvan elämä ja teokset ei todellakaan ole puolueeton kuva 2,5 miljoonaa kirjaa myyneestä, mutta Suomen kirjallisen establismentin inhoamasta naisesta. Hurme asettuu ihastuttavan röyhkeästi Polvan puolelle niin, että siinä saavat kuulla kunniansa niin vaikkapa Pekka Tarkka kuin Eila Pennanen, jotka käyttivät paljon energiaa Polvan mollaamiseen.
Anni Polva, (s. 1915 Pietarissa ja k. 2003 Turussa), oik. Polviander, os. Heinonen, möi elämänsä aikana todellakin järkyttävän määrän kirjojaan. Kustantamolleen Karistolle, jonne Polvaa suositteli kääntymään Werner Söderströmin edustaja, koska Polvan kirjoittamille viihderomaaneille ei heidän ohjelmassaan ollut sijaa, Polva oli kertakaikkinen kultakaivos.
Polva julkaisi elämänsä aikana kaksi romaania, 40 viihderomaania, 12 nuortenkirjaa, 29 Tiina-kirjaa, 17 kuvitettua satukirjaa, viisi muistelmakirjaa ja yhden matkakirjan, ja vain yhden muille kustantamoille kuin Karistolle. Kun kaikki tuo syntyi vuosien 1945 ja 1988 välisenä aikana, huonommallakin laskupäällä varustettu osaa laskea, että pelkillä yhden kirjan vuosilla ei noihin lukuihin päästy.
Kuvaavaa on tietysti se, että yhden romaanin, jonka Polva julkaisi salanimellä, kriitikot kehuivat likipitäen taivaisiin.
***
Hurmeella on samanlainen lapsuuden kosketus Polvaan kuin minullakin. Hurmeen johdattivat Tiinojen pariin isotsiskot, minut äitiäni huomattavasti nuoremmat tätini. Kun heidän suosituksestaan ahmin vielä sarjat sairaanhoitaja Ursulan ja lentoemäntä Kittyn seikkailuja, ukkini päätti ohjata minut oikean kirjallisuuden pariin ja löi kymmenen-yhdentoista vuoden ikäisiin käsiini Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat.
Polvan viihdekirjoja en ole lukenut, mutta onhan Polva onnistunut luomaan konseptin, jolla kirja vuodessa, kaksi parhaassa on onnistunut helposti.
Tiina on ikuisesti kaksitoista-kolmetoistavuotias tamperelaistyttö, joka seikkailee ystävänsä Juhan kanssa juuri sellaisissa ympäristöissä, joissa Polva itse eli. Romanttisissa tarinoissaan Polva tutustuttaa lukijansa aina itselliseen, jopa anarkistiseen nuoreen naiseen, joka viis välittää miehistä, kunnes romaanien viimeisellä sivulla nainen saa niin pyörryttävän suudelman, että on kypsä muuttumaan kotiäidiksi.
Yhdessä romaanissaan hän tosin rikkoo kaavan ja samalla, kun ohjaa sankarittarensa syrjemmälle, panee tästä kamppailleen mieskaksikon vetämään pitkää tikkua siitä, kumpi naisen saa. Ihan kiva, mutta lukijoille tämä ei tietenkään kelvannut. Lukijapostissa uhattiin lopettaa Polvan lukeminen, jos tarinoita ei viedä jatkossa loppusuudelmiin saakka.
Anni Polva pysyi uskollisena kustantajalleen Karistolle koko uransa ajan. Kuva: Karisto.
***
Suomen kirjallinen eliitti halveksi Polvaa, eikä mikään ihme, kun tämän kirjoista otettiin järjestään kolme tai neljä painosta. Houkuteltiinpa hänet vuoden 1970 kieppeillä seminaariin, jonka tarkoitus oli vain murjoa viihdekirjailija maanrakoon. Nuija annettiin jo mainitulle Pekka Tarkalle, joka Eila Pennasen tekstiin turvautuen syytti "uuden keskiluokan alimman kerroksen naisille" tarkoitettuja tarinoita siitä, että Polva pilkkasi lukijoitaan ilman, että nämä edes ymmärsivät missä mennään.
Polva ei haukuista hämmentynyt. "Puhut koko ajan Pennasesta. Oletko koskaan lukenut yhtään minun kirjaani?" Polva tylytti Tarkkaa, jonka oli lopulta pakko tunnustaa, ettei ollut.
Uuden keskiluokan alimman kerroksen naiset. Siinä Pennanen saattoi olla oikeassa. Kirjan vuosisadalla, niin kuin painetun sanan valta-aikaa 1800-luvulta näihin päiviin on sattuvasti kuvattu, Pennasen mainitsemat naiset lukivat niin kuin koko Suomen kansa. Polva vain tunsi lukijakuntansa elämän, joten lukijoiden oli helppo tunnistaa itsensä Polvan riveiltä.
Polva oli itse kotiäiti, oman äitinsä mallin mukaan. Hän kirjoitti romaaninsa aluksi käsin, sitten omaksumallaan kymmensormijärjestelmällä siinä samalla, kun hoiti perhettään, ruokki heidät, teki kaikille vaatteita ja huolehti koko huushollista.
Polvan sankarit asuivat yhtä ahtaasti kaksioissaan kuin Polvakin, kaksioissa, joiden toinen huone vuokrattiin vielä usein ulkopuolisille tai sukulaisille. Ja kun Polvan perhe pääsi muuttamaan parempiin oloihin, myös hänen sankarittariensa elämät helpottuivat.
Tästä Hurme kirjoittaa paljon, ja osuu varmasti oikeaan miettiessään Polvan suosion suuruutta. Olihan meillä toki elokuvaeskapismia, joissa häitä vietetään kreivien linnoissa, mutta jokainen Polvan lukija tunsi varmasti konttoristin tai kotirouvan tai eli itse sellaista elämää, mitä Polva kuvasi, ja jossa odotteltiin aivan oikeasti oman elämän prinssiä.
***
Hurme ei ole tehnyt kirjaansa juurikaan lähdetutkimusta, vaan turvautuu Polvan omiin muistelmiin ja siihen maailmankuvaan, joka Polvan romaanien sivuilta hahmottuu. Tähän kirjaan tämä lähestymistapa sopii oikein hyvin. Polvan vaiheet lapsuuden Pietarista vanhuuden Turkuun tulevat kerratuiksi tarpeellisen tarkasti.
Kirjan tekstinäytteet Polvan tuotannosta puolestaan kertovat, miksi tämä kepeästi kirjoittava ja romantiikkaan keskittyvä kirjailija oli niin suosittu: yksinkertaisesti siksi, että Polva kirjoittaa välillä jopa ilkikurisen hauskasti ja vauhdikkaasti.
Enkä minä osaa paheksua niin hirveästi sitäkään, että Polvan lukijat pakenivat todellisuutta tämän rakentamiin pilvilinnoihin. Tärkeintä kai lie ollut se, että kaikki, koko Suomen kansa, lukivat.
Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset. Teos, 2025. 262 s.
Kommentit
Lähetä kommentti