Elämmekö koneessa? Sissi Enestam kysyy
Astrofyysikko Sissi Enestam on ottanut selvittääkseen mysteerin, joka on kiehtonut ihmisiä vuosituhansia. Hän etsii vastausta kysymykseen, jonka jo filosofi Platon esitti luolavertauksessaan ja jonka myöhempi filosofi Rene Descartes ratkaisi omalla tavallaan omana aikanaan.
Platonhan oli sitä mieltä, että me ihmiset elämme kuin luolaan kahlitut olennot, jotka selin luolan aukkoon näemme vain varjoja todellisesta maailmasta sellaisina kuin ne luolan seinään heijastuvat. Descartes puolestaan pystyi olemaan varma vain siitä, että hän oli, kun ei pystynyt edes matematiikan avulla ratkaisemaan sitä, onko maailma, jonka hän koki, todellinen vai vain hänen aivojensa tuottama.
"Cogito, ergo sum", Descartes päätteli: "Ajattelen, olen siis olemassa."
Enestam jatkaa pitkää filosofien aloittamaa perinnettä, mutta etsii siihen vastauksia luonnontieteilijän keinoin. "Elämmekö koneessa?" Enestam kysyy, ja vaikkei suoraan noilla sanoilla, niin ne tulevat väistämättä mieleen, kun lukee hänen mainiota kirjaansa Simulaatioteoria. Mitä jos todellisuus ei ole sitä mitä luulemme.
Platonilla sen kummemmin kuin Descartesillakaan ei ollut käytössään tietokonetta, joka puolestaan on kaiken meidän tämänhetkisen elämämme, niin työn kuin huvituksen välttämätön väline. Enestamkin hakee esimerkkinsä niin kaikille tutuista Sims-tietokonepelistä kuin Star Trek -tieteissarjasta.
Kirjan kansi on Timo Nummisen käsialaa.
***
Enestamin ongelma on sikäli merkillinen, että hän joutuu itsekin myöntämään, ettei sen paremmin hän kuin kukaan muukaan voi kumota ajatusta siitä, että sen sijaan, että kokemamme maailma on todellinen, se onkin jonkin meitä viisaamman ja kehittyneemmän voiman aikaansaama. Hän kertoo toki, ettei usko simulaation olevan totta, ja lakkaa jopa kirjansa kuluessa puhumasta siitä simulaatioteoriana ja vaihtaa sanan simulaatiohypoteeseiksi.
Joka tapauksessa hän käy ongelman kimppuun luonnontieteilijän keinoin ja pohtii sitä mitä moninaisimmista kulmista.
Maailmassa on todellisuudessakin aivan vakavasti ainakin itsensä ottavia tieteilijöitä, jotka ovat sitä mieltä, että me emme ole totta. Ja tästä minun mielestäni harhaisesta näkökulmasta on helppo pitää kiinni, koska, niin kuin Enestamkin toteaa, sitä ei voi mitenkään osoittaa vääräksi, vaikkei sitä tietenkään pystytä osoittamaan myöskään oikeaksi.
***
En uppoudu sen syvemmin Enestamin mainioihin ja melkoista matemaattista tietoa ja fysiikan tajua vaativiin analyyseihin, mutta nostan esiin yhden asian, joka humanistiminua simulaation käsittelyssä epäilyttää.
Ja se on se, että me ihmiset emme kerta kaikkiaan pysty edes kuvittelemaan, millainen olisi se sivilisaatio, joka olisi luonut meidät huvikseen. Ja vaikka me alamme olla jo varsin pitkällä kvanttitietokoneen rakentamisessa, meillä ei ole harmainta aavistustakaan, millainen tietokone vaaditaan, että se voisi simuloida meidän maailmankaikkeutemme.
Tähän Enestam tosin vastaa yksiselitteisen selvästi: sellaista laskentatehoa meidän koneistamme ei irtoa, jolla tämä kaikki syntyisi, ei, vaikka aktiivisesti toimivien pelin osasten ulkopuolella olevat jäätyisivät liikkumattomiksi ja hapertuisivat pikselimössöksi.
Eikä Enestam oikein löydä motiiviakaan sille, miksi joku olisi simuloinut meidät. Olemmeko esivanhempisimulaatio? Tarkkaileeko joku, miten me onnistumme tuhoamaan oman maailmamme?
Tässä törmäämme täsmälleen samaan ongelmaan, johon Dante Alighieri kompastui Jumalaista näytelmäänsä kirjoittaessaan: hän kyllä osasi kuvitella kaikki helvetin kerrokset ja inhimillisen kärsimyksen ja kiirastulen, purgatorin vaiheet, mutta koska hän oli ihminen, hän ei pystynyt kertomaan taivaasta muuta kuin että siellä istuksitaan pilven reunalla ja ylistetään Jumalaa. Suurimman kurjuuden me pystymme kuvittelemaan, muttemme suurinta onnea. Siksipä kirjan taivasosuus on tylsääkin tylsempi siinä, missä Danten vihamiehilleen kuvittelemat helvetin kerrokset ovat niin karmaisevan vereviä.
***
Näinä vaihtoehtoisten totuuksien ja suoranaisten valheiden aikana on tietysti helppoa upota uskomaan, että olemme vain jonkun liikuttelemia olentoja valtaisassa tietokonepelissä, jossa ei ole sääntöjä eikä totuutta sen yli, mitä pelaaja jossakin meitä eteenpäin puskiessaan noudattaa.
Elämmekö koneessa? -kysymys sopii toki tuohon maailmaan kuin nenä päähän, mutta parempikin kysymys on esitetty. Sen teki suomalainen tinkimätön pasifisti Yrjö Kallinen vuonna 1971 julkaisemassaan viisaassa kirjassa. "Elämmekö unessa?" Kallinen kysyi, eikä voinut varmasti ikinä arvata, miten ajankohtinen tuo kysymys on nyt, kun maailmaa hajotetaan oikein tosissaan.
Niin. Elämmekö todellakin unessa?
Sissi Enestam: Simulaatioteoria. Mitä jos todellisuus ei ole sitä mitä luulemme. Tammi 2025. 291 s.
Kommentit
Lähetä kommentti