Mars Room on amerikkalainen romaani parhaimmillaan
Kun kirjoitan, että Rachel Kushnerin Mars Room on amerikkalainen romaani parhaimmillaan, tarkoitan jokaista sanaa. Se on täydellinen esimerkki amerikkalaisen kirjoittajakoulutuksen loistavuudesta ja se on uskomattoman tarkkanäköinen kuvaus sikäläisestä oikeudenkäytöstä ja vankilahelvetistä.
Mars Room rakentuu pikkuhiljaa aina siitä, kun kirjailija kuvaa siinä vaiheessa nimetöntä kahlittua naista vankikuljetuksessa kohti mantelipuutasankojen keskellä olevaa vankilaa aina siihen, kun naiselle löytyy tarinan lopussa nimi ja kun hänen rikoksensa selviää.
Sitä ennen hän on nainen, josta tiedämme, että hänet on tuomittu henkirikoksesta kahteen elinkautiseen. Varmuuden vuoksi hän on saanut vielä kuusi vuotta ylimääräistä, ja USAn todellisuudessa tuomio tarkoittaa sitä, ettei hän koskaan pääse pois vankilasta. Eräälainen välitilinpäätös ehdonalaislautakunnan edessä tehdään toki 37 vuoden istumisen jälkeen, mutta silloinkin vain siksi, että lautakunta toteaa, että toinenkin elinkautinen on kärsittävä ja ne irtovuodet kaiken päälle.
Nainen tietää toki, mitä on tehnyt, ja kirjan lopussa selviää sekin, miksi, mutta Kushner ei keskity tuohon, vaan siihen, millaista naisen ja hänen kanssakärsijöidensä elämä telkien takana on, ja miten kovasti hän kaipaa pientä poikaansa, joka on nyt kutakuinkin heitteillä.
Itsepä valitsit, vartijat ilkkuvat, ja niinhän nainen toki tekikin.
***
On selvää, ettei edes Yhdysvalloissa lätkäistä kenellekään kahta elinkautista, jos tämän teko ole karmea. Kushner ei kuitenkaan keskity edes tähän, vaan kysyy, onko huonoissa oloissa kasvaneella ja stripparina ja sylitanssijana itsensä ja poikansa elättävällä naisella koskaan ollutkaan mitään mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään.
Tässä Kushner laajentaa ehdottomasti tarinansa eetosta aivan uusiin ympyröihin. Yksilön rikoksesta ja rangaistuksesta kasvaa yksilön rikosta ja rangaistusta suurempi todellisuus, kuva epätasa-arvoisesta ja ihmisten käyttöön perustuvasta järjestelmästä.
Ei voi väittää, että Kushner sinänsä olisi sankarinsa puolella, mutta sen voi huoletta sanoa, ettei hän ainakaan ole tuomareiden ja oikeuslaitoksen puolella, niin tyynesti ja toteavasti Kushner tarinaansa kuljettaa. Moralisointi jää vartijoille, joilla tuntuu olevan kaikki valta tehdä, mitä tahtovat.
Tarinassa on yksi virallisen järjestelmän osanen, vankilakoulun opettaja, joka jollakin tasolla pitää vangeista ja joka tuo koulunsa käyneelle oppilaalleen kirjoja vankilan muurien ulkopuolelta, mutta vaikea hänenkin on näkemäänsä ja kokemaansa alistua.
***
Parhaat amerikkalaiset romaanikirjailijat todellakin osaavat ammattinsa, ja useaan kertaan teoksistaan palkittu Kushner on juuri sellainen. Vaikka tarina polveilee ja vaikka siitä löytyy koko ajan uusia kerroksia ja näkökulmia, se ei koskaan hajoa, vaan pysyy tiukasti kirjoittajan sille määrittelemällä radalla.
Sitä, miten tarkasti Kushner onnistuu kuvaamaan amerikkalaisen naisvankilan arkea, on uskomatonta. Tuntuu kuin hän olisi itse istunut vuosikausia vankilassa opettelemassa sen tavat, hierarkiat ja vankien jipot tehdä elämästään edes hitusen helpompaa.
Sankarinsa siviilityöstä Mars Roomin stripparina ja sylitanssijana Kushner kertoo juuri sen verran kuin pitääkin, jotta lukija ymmärtää lopulta, mitä tuomittu on tehnyt. Kushnerin taitavuudesta kertoo puolestaan se, että vaikka lukija ymmärtää rikoksen ja sen taustat, häntä ei pakoteta hyväksymään sitä millään tavalla.
Rachel Kushner: Mars Room. Suomentanut: Arto Schroderus. Tammi 2025, 377 s.
Kommentit
Lähetä kommentti