Paljon totta, jotakin keksittyä, melkoisesti suoria lainoja

Elina Kahla on Venäjään erikoistunut kulttuurintutkija. Gulagin viisas on hänen ensimmäinen romaaninsa. Kuva: Klaus Welp.

Luen paraikaa Ian McEwanin varsin mainion makuista romaania Mitä voimme tietää. Se on eräänlainen katsaus tulevaisuudesta meidän aikaamme, mutta ei siitä tässä sen enempää, paitsi, että McEwanin romaanin motto sopii erikoisen hyvin Elina Kailan dokumenttiromaaniksi nimittämäänsä teokseen Gulagin viisas.

McEwan lainaa romaaninsa motoksi brittiläisen ja ranskalaisen romantiikan ajan tekijöiden elämäkertoja kirjoittavan Richard Holmesin ajatuksen, jonka hän esittää teoksessaan Dr Johnson & Mr Savage /1995), ja jonka kopioin tähän kokonaisuudessaan:

"Se liittyy faktan ja fiktion välimaastossa sijaitsevaan inhimilliseen todellisuuteen, jota elämäkerran kirjoittaja luo kertoessaan tarinaa toisen ihmisen elämästä, mikä näin ollen tarkoittaa, että hän sekä ottaa toisen elämän omakseen (kuten ystävyydessä) ja tekee siitä julkista (kuten petollisuudessa). Se kysyy, mitä voimme tietää, mitä voimme uskoa ja lopulta mitä voimme rakastaa."

Tämä ajatus, jos mikä, istuu kaikkeen elämäkertakirjallisuuteen, jota olen lukenut, ja erityisen hyvin se sopii Kahlan teokseen tiedemiehestä ja papista nimeltä Pavel Florenski, joka ei elämänsä aikana luopunut sen kummemmin tieteestä kuin uskostaankaan ja joka, totta kai, sai loppunsa Josif Stalinin pyöveleiden käsissä vuonna 1937.

 Pavel Florenski. Kuva: Wikipedia.

                                                                             ***

Kahla sai ajatuksen kirjoittaa Florenskista törmättyään valokuvaan, josta tämä Kahlaa katseli. Siitä syntyi matka, joka on kuin tsaarinvallan loppu- ja neuvostovallan alkuvuosien historiaa. Uskonnollinen vakaumus veti Florenskia munkin uralle, mutta oppi-isänsä neuvojen mukaan hän meni ensin naimisiin ja otti sitten pappisvihkimyksen ja suuntautui tekemään tiedettä, jossa hän oli paitsi mitä monipuolisin, myös taitavin ja ennakkoluulottomin.

Florenski perusti perheen, jota rakasti, mutta vielä enemmän hän tuntui rakastavan tietoa, louhi hän sitä sitten vapaana tutkijana tai vangittuna niin Siperian ikiroudan alueella kuin Solovetskin saaren keskitysleirillä.

Florenskista olisi varmasti syntynyt tietokirjakin, joita Kahla on myös ehtinyt kirjoittaa, mutta tällä kertaa syntyi dokumenttiromaaniksi kirjoittajansa kutsuma eräänlainen hybridi, jossa on paljon totta, jotakin kirjoittajansa kuvittelemaa ja melkoisesti suoria lainoja. Neljäs osa teosta ovat Florenskin kirjoittaman Oro-runoelman katkelmat, joita on Kahlan lisäksi suomentanut Vappu Orlov.

Ja sitten on vielä tieteellisistä teoksista tuttu, onneksi suppea, noottiapparaatti, jossa on kyllä paljon tarpeetonta niin kuin vaikkapa selitys siitä, kuka ja mikä Auguste Comte oli. 

Florenskin elämänvaiheet ovat sitä totta. Hänen uskonnollista kilvoitteluaan ja tieteellisiä intohimonsa kohteita Kahla värittää asettumalla sankarinsa pään sisälle. Florenskin viimeiset vuodet Kahla kuittaa kopioimalla teokseen kirjeitä, joita Florenski lähetti perheelleen Solovetskin vuosinaan, ja joissa hän yrittää kantaa vastuutaan perheenpäänä ja lastensa kasvattajana.

Gulagin viisaan kansi on Jenni Saaren käsialaa. 

                                                                            ***

Floreski oli varsin omapäinen henkilö. Hän teki, mitä halusi, koska pystyi ja osasi. Hänen perheelleen omapäisyydestä oli tavattomasti riesaa, sillä vaikka Maksin Gorkin puoliso onnistui hankkimaan hänelle ja koko perheelle luvan muuttaa maasta Tsekkoslovakiaan, hän valitsi Neuvostoliiton ja Siperian, vaikka tiesi, mitä se hänelle itselleen, mutta ennen kaikkea hänen päätöksensä tuomitsemalle perheelle merkitsi.

Florenski ei nöyrtynyt eikä muuttanut maanpakoon. Sen sijaan hän intoili ikiroutatutkimuksistaan, joita teki Siperiassa neuvostovallan laskuun. Ja jodin erottaminen merilevästä Solovetskin vuosien aikana oli hänestä jotakin niin ihmeellistä, että hän rakasti jopa noita ankeita vankeutensa vuosia.

Kun kirjoittajan näkökulma on tiukasti Florenskissa, emme oikeastaan saa kuin välähdyksiä siitä, mitä järjestelmän sisuksiin jauhautumaan joutuneen miehen perhe ajatteli tilanteestaan. Sen Kahla toki kertoo, että Florenskin päätös olla muuttamatta oli ankara pettymys Anna-puolisolle. Kerrassaan koskettavasti Kahla kuvaa yhtä kuukautta perheen elämässä, kun perhe sai matkustaa isän luokse Siperiaan ja elää niin kuin ihmisten tulee elää.

Kahlankin romaanilla on motto. Hän lainaa Apostolien teoista kohtaa, jossa kirjoitetaan, kuinka "Paha sinun on potkia pistintä vastaan". Motto kuvaa varsin hyvin sitä käsitystä, jonka romaanin lukija Florenskin elämästä saa, mutta siltikin.

Jään miettimään, onko venäläisen ihmisen mielessä jotakin sellaista, joka saa hänet aina vain alistumaan kohtaloonsa? Onko sikäläinen sortokulttuuri onnistunut vuosisatojen vieriessä kasvattamaan ihmislajin, jolle sen omasta mielestä saa tehdä ihan mitä vain? Sellittääkö se jopa jotakin myös tästä ajasta? Liian suurelle ei tavattoman pieni voi kerrassaan mitään.

Elina Kahla: Gulagin viisas. Into, 2025. 295 s.