Vakooja, jota kukaan ei ensin uskonut

Gorfon Corera on BBC:n toimittaja, joka on perehtynyt vakoilun maailmaan. Kuva: Gary Doak-Alamy.

Jos on totta, että KGB:ssä elämänsä ajan arkistonhoitajana työskennellyt Vasili Mitrohin oli niin hankala ihminen, kuin mitä läntisten tierustelupalveluiden agentit häntä kuvaavat, on varma, että yhdessä elämänsä vaiheessa Mitrohin on läpeensä ällistynyt: kukaan ei ensin uskonut, että hän oli se, kuka hän väitti olevansa.

Mitrohin pestautui KGB:hen nuorena idealistina ja odotti kuumeisesti päästäkseen ulkomaankomennuksille länteen. Se tietäisi hänelle ja hänen vaimolleen aineellisia etuja, joista talonpojan poika ei osannut edes uneksia.

Kävi kuitenkin niin, että hän mokasi ensimmäiset ulkomaan tehtävänsä ja hänet haudattiin syvälle Ljubljankan kellareihin hoitamaan KGB:n arkistoja. Hän turhautui ja alkoi inhota palkkansa maksajaa, jonka ihmisyydenvastaisista teoista hän pääsi arkistossa lukemaan. Hän päätti tuhota kolmipäiseksi hyrdaksi kuvaamansa neuvostosysteemin ja alkoi salakuljettaa arkiston tietoja ulos.

Vuosikymmenten aikana hän kuskasi kotiinsa ja myöhemmin datsalleen pieniä, kenkiinsä ja vaatteisiinsa piilottamiaan lappusia, joista hän aikoi kasata sitten joskus myöhemmin kokonaisen kirjan Aleksandr Solženitsyn Vankileirien saariston tapaan. Lopulta hän päätti kuitenkin loikata ja luovuttaa arkistonsa länteen, mutta se ei tapahtunutkaan niin helposti kuin oli luullut.

 

                                                                                  ***

Toimittaja ja kirjailija Gordon Corera kertoo Mitrohinin tarinan tuoreessa kirjassaan Vakooja KGB:n ytimessä. Corera kertoo, miten vaikeaa Mitrohinin, tavallisen venäläisen talonpojan näköisen ukkelin, oli vakuuttaa läntiset tiedustelupalvelut itsestään. Amerikkalaiset heittivät hänet ulos Vilnan-residenssistään, mutta britit päättivät pitkän harkinnan jälkeen katsoa, josko Mitrohin puhui totta ja josko hänellä oli tietoa, josta olisi heille hyötyä.

Putkikassissa aarteitaan kuljettanut Mitrohin puhui totta ja hänestä oli myös hyötyä, mutta Neuvostoliitolle vakoilleiden paljastaminen oli sitten astetta vaikeampaa. Vaikka jonkun britin nimi löytyikin Mitrohinin papereista, häntä ei noin vain voitu syyttää yhtään mistään, vaan häntä vastaan piti etsiä todisteita. 

Varmaankin juuri siksi Corera ei jakele kirjassaan Mitrohinin paljastamia nimiä yhtä mummelia lukuunottamatta. Lukija alkaa kuitenkin leikitellä ajatuksella, miten Neuvostoliitossa olisi toimittu. Siellä kun ei tarvinnut noudattaa oikeusvaltioperiaatetta.

Corera kuvaa paitsi Mitrohinin yksinäistä elämää, tämä kun ei voinut puhua hommistaan edes puolisolleen, myös sitä, millainen operaatio Mitrohinin ja tämän perheen kuljettaminen länteen oli. Kaikesta päätellen hänet saatiin lopulta Vilnan kautta länteen paljon helpommin kuin Suomen kautta diplomaattiauton takakontissa kuljetettu Oleg Gordijevski, mutta mutkia tässäkin matkassa oli etenkin, kun Mitrohin ei voinut kertoa loikkaussuunnitelmistaan mitään pojalleen eikä anopilleen, jotka myös piti saada länteen.

                                                                              ***

Coreran kirja ei todellakaan ole ainut vakoojien historiasta kertova teos, eikä se oikeastaan pidä sisällään mitään suuren suuria paljastuksia, mutta yksi ehdoton vahvuus sillä on. Se kertoo siitä, millainen koneisto Neuvostoliiton turvallisuusapparaatti oli ja millaisena se jatkuu nyt, kun maan nimi on muuttunut Venäjäksi.

Kirja kertoo vuosikymmeniä jatkuneesta politiikasta, jonka tärkein tehtävä on juuria pois kaikenlainen toisinajattelu tai vallan arvostelu. Juuri toisinajattelijoiden karkotuksista, vangitsemisista ja mielisairaaloihin sulkemisista Mitrohin oli kaikkein eniten kauhuissaan. Tällaistako tämä kaikki on? Näinkö järkyttävän väkivaltaista ja julmaa?

Samalla Corera kertoo, miten vainoharhaisia yhteisöjä vakoilukeskukset ovat. Brittien toimintaa rajoitti erityisesti Kim Philbyn toiminta, sillä jos neuvosto-osapuoli onnistui saamaan sellaisen miehen pauloihinsa, miksipä se ei lähettäisi heille Mitrohinin tapaista miestä levittämään väärää tietoa. Kehenkäänhän ei enää voinut uskoa.

Mutta miten Mitrohinin tavoitteelle tuhota kolmipäinen hydra lopulta kävi? Sen luemme päivittäin uutisista, jotka kertovat venäläisten operaatioista meillä lännessä. 

 

Gordon Corera: Vakooja KGB:n ytimessä. Tositarina arkistonhoitajasta, joka haastoi neuvostotiedustelun. Suomentanut: Kyösti Karvonen. Atena 2026. 304 s.