Ennakkoluulojen kimppuun forum-teatterin keinoin

 

Henkilöstöpäällikkö Tuulin (Sanna Heikkinen, vas.), hallintopäällikkö Minnan (Heidi Syrjäkari) ja toimistopäällikkö Sampon (Mika Silvennoinen) anonyymi rekrytointi menee tuolileikiksi Kajaanin kaupunginteatterin RomForum-esityksessä. Kuva: Minna Hyvönen.

Ajatus on yhtä aikaa hupaisa ja äärimmäisen paljastava. Tässä minä istun Kajaanin kaupunginteatterin ennakkoluuloja käsittelevässä forum-teatteriesityksessä ja pohdin, mitähän tästä mahtaa tulla.

Jos tämän osallistavan teatterimuodon tärkein kehittäjä, brasilialainen Augusto Boalia kuulisi ajatukseni, hän varmasti nauraisi partaansa, siis jos hänellä olisi sellainen.

Kaupunginteatterin RomForum – Esitys moninaisuuden kohtaamisesta työelämässä toimii nimittäin äärimmäisen hienosti. Yleisö on mukana ja uskaltaa kysyä ja kyseenalaistaa. Lavalle pyydetyt eivät arastele, vaan vetävät roolinsa erinomaisesti, ja – mikä tärkeintä – me emme jää vain kysymään, vaan tarjoamme lopulta myös ratkaisuja näytelmän henkilöiden ongelmiin.

                                                                   ***

RomForumin käsikirjoittaja ja ohjaaja Tanja Heinula kirjoittaa esityksen käsiohjelmassa, kuinka forum-teatteri on osallistavaa teatteria, joka kutsuu yleisön mukaan keskustelemaan esityksen aiheista ja etsimään yhdessä keinoja, miten voimme vaikuttaa ihmisten välisiin jännitteisiin ja ristiriitoihin.

Emme lähde liikkeelle näytelmästä vaan meistä katsojista. Vastailemme viittaamalla yksinkertaisiin kysymyksiin vaikkapa siitä, ovatko kaikki ihmiset ennakkoluuloisia. Sen jälkeen saamme vilkutella oikealla kädellä vasemmalle puolelle ilmestyville näyttelijöille. Sitten vaihdamme kättä, mutta mikä tärkeintä, nyt me olemme mukana esityksessä.

Vasta sen jälkeen meille esitellään esityksen ongelma. Kaupungin pitäisi valita uusi talouspäällikkö kolmi-ihmisisen joukon voimin. Talouspäällikkö Minna (Heidi Syrjäkari) on juuri hävinnyt kisan henkilöstöpäällikön paikasta Tuulille (Sanna Heikkinen). Toimistopäällikkö Sampo (Mika Silvennoinen) osallistuu myös valintaan, joka on aloitettu anonyymin rekrytoinnin periaatteiden mukaisesti. Viimekädessä kolmikko päättää, kumpi, Mika Rajaniemi vaiko Sonja Lindgren valitaan tehtävään.

Hallintopäällikkö Minnalla (Heidi Syrjäkari) on paineita. Kuva: Minna Hyvönen.

                                                                      ***

Parikymmenminuuttisen näytelmän jälkeen meidät katsojat haastetaan oikein toden teolla. Miksi kukakin toimi niin kuin toimi? Olisiko joku voinut tehdä toisin? Oikeastaan se, kuka olisi ollut oikea valinta uudeksi talouspäälliköksi, jää auki, mutta ennakkoluulot eivät.

Forum-teatterin teorian mukaisesti Heinula, joka tässä esityksessä tuurasi varsinaista Jokeria eli Antti Hovilaista, panee meidät katsojat miettimään tilanteita moneen kertaan. Näytelmän ratkaisuvaiheet aloitetaan uudestaan ja me saamme pysäyttää ne heti, kun huomaamme hetken, jossa tapahtui jotakin, jota ei ehkä pitänyt tapahtua.

Esitystä kelataan taaksepäin. Asetelmat muuttuvat. Sitten kohtaus tehdään taas uudestaan ja siihen osallistuneet pannaan reagoimaan aivan uuteen tilanteeseen, jonka jälkeen olemme taas uuden edessä. Suurenmoista!

LÖYSIMMEKÖ väärintoimijoita? Tapasimmeko ennakkoluuloisia? Kyllä vain, mutta lähinnä itsestämme. Näkemäni esityksen yleisö oli tavattoman kannustavaa ja upeasti esityksessä mukana olevaa. Luen nyt itseni mukaan, kun kirjoitan, ettemme tuominneet edes kolmikon pahinta rasistia, vaan toivoimme hänellekin entistä parempaa elämää.

No. Itse kyllä vähän kummastelin näytelmän henkilöstöpäällikön arkuutta ottaa ohjat käsiinsä. Hän oli sentään saanut aikaan kaupunkiorganisaation ensimmäisen anonyymin rekrytoinnin. Hän oli sentään tullut toimeensa yksityiseltä puolelta, jossa HR-porukka on nykyisin niin ammattitaitoista ja -tietoista, etteivät heitä hankalatkaan työkaverit horjuta.

Toisaalta: ennakkoluulo varmaan tämäkin. Enhän minä tiedä, miten hankalaa hänellä on, kun lapsi sairastaa eikä insinööriaviopuoliso saa koulutustaan vastaavaa työtä, koska puhuu äidinkielenään ranskaa.

Kajaanin kaupunginteatteri RomForum - Esitys moninaisuuden kohtaamisesta työelämässä.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Tarja Heinula.

Näyttämöllä: Sanna Heikkinen, Tarja Heinula, Mika Silvennoinen ja Heidi Syrjäkari.

Materiaalin koostaminen: Ramona Grönstrand ja Tanja Svarts Lindgren Kajaanin Romanityöryhmä sekä Heidi Syrjäkari.

RomForumin toteuttavat yhteistyössä Kainuun Opisto, Kajaanin Romanityöryhmä ja Kajaanin kaupunginteatteri.

Ensiesitys 17.5. Kajaanin kaupunginteatterin Seminaarin näyttämöllä. Yleisölle avoimia esityksiä keväällä 2023 Kajaanissa ja kiertueella. Esitys on tilattavissa työyhteisöille.

.  

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiken takana on nainen

Minuuden vähintään kolme puolta

Elämä tekee parodiaa itsestään Medusan huoneessa