Kirja 50 maailman vaarallisimmasta suvusta

 

Tässä kuvassa kättelevät toisiaan kaksi maailman vaarallisinta miestä, Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammad bin Salman ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kesäkuussa 2018. Kuva: Wikimedia Commons.

Elimme vuotta 1969, kun Kristiina Halkola lauloi Petri Revon sanoin ja Kaj Chydeniuksen sanoin Laulun 20 perheestä. Sittemmin Repo on päivittänyt laulun sanoja kahteenkin kertaan niin, että luettelossa ovat aina Suomen 20 varakkainta perhettä. Yllätyksenä voi pitää sitä, että vain kaksi sukua, Ehrnroothit ja Rettigit ovat edelleen listassa mukana.

Kun tutkiva toimittaja Hannu Sokala alkoi kirjoittaa omaa tietokirjaansa Maailman 50 vaarallisinta sukua, hän päätti, että mukaan pääsee vain, kun varallisuus ja sen mukana vaarallisuus pysyvät samassa suvussa vähintään kahden sukupolven ajan.

Sen verran Sokalan kooste ja Revon listaus hipaisevat toisiaan, että Sokala on nostanut listalleen yhden suomalaissuvun, hisseillä ja nostolaitteilla rikastuneet Herlinit, jotka löytyvät myös Revon uusimmasta tekstistä vuodelta 2014.

En tiedä, miten vaarallisia Herlinit ainakaan maailman mitassa ovat, vaikka rakentavat hissejä eri puolille palloa, mutta muista 49 mainitusta suvusta löytyy kyllä varsin rahan- ja verenhimoista sukua kuten esimerkiksi Al-Saudit Saudi-Arabiasta.


                                                                          ***

Niin. Al-Saudit. Hehän ovat jatkuvasti esillä meikäläisessäkin mediassa milloin toimittajan paloittelumurhasta ja keskinäisistä valtataisteluistaan kuin satumaisista rahasummista, joilla he tällä hetkellä ostavat eurooppalaisia jalkapalloilijoita, eivätkä todellakaan rakkaudesta urheiluun, vaan ihan vanhan roomalaisen periaatteen mukaisesti pitääkseen varsin nuoren kansansa rauhallisena tarjoamalla heille leipää ja sirkushuveja.

Al-Saudit ovat niin vaikutusvaltaista porukkaa, että saavat tarvittaessa liikkeelle vaikkapa Ruotsin kruununprinsessa Victorian, joka lähetettiin hiekka-aavikolle lepyttelemään saudeja, jotka olivat loukkaantuneet siitä, etteivät ruotsalaispoliitikot uskaltaneetkaan tehdä salaisia asekauppoja heidän kanssaan. Tai ehkäpä he olisivat ne salassa tehneetkin, mutta kun asia tuli julki, saudit suuttuivat ja Victorian oli kiltisti pakattava laukkunsa ja lennähdettävä Saudi-Arabiaan vilkuttelemaan kuninkaalliseen tapaan.

Sokala avaa kirjansa aivan oikeutetusti Al-Saudeilla. Toiseksi vaaralliseksi suvuksi hän nostaa Vladimir Putinin hyvät kaverit, Rotenbergit, joita ehdittiin meilläkin juhlia vuosikausia uuden ja entistä paremman Venäjän edustajina, vaan väärinpä juhlimme. Yksikään ihminen tai oligarkki ei ole pysynyt puhtaana ja viattomana, kun Venäjän diktaattorin sormi on heitä osoittanut ja rahaa heille työntänyt.

Eivätkä Rotenbergit ole maailmanhistoriassa ainoa suku, joka on hyötynyt diktaattorien palvelemisesta. Yksi erityisen hyvin pärjännyt oli Adolf Hitlerin kanssa liittoutunut, BMW:n perustajasuku Quandtit, eivätkä maailmaa seuraavalle ja vaikkapa kodinkoneita ostaville Hitlerin kainalossa ensimmäiset miljardinsa ansainneet Kruppitkaan ole tuntemattomia Porschen suvusta puhumattakaan.

                                                                     ***

Se, joka ajattelee, että eläminen yhtenä maailman rikkaimmista ihmisistä on pelkkää ruusuilla tanssimista, erehtyy pahan kerran. On tietysti totta, että amerikkalaismiljardöörit ovat perustaneet liikkeen, jonka periaatteiden mukaan he lahjoittavat omaisuudestaan pois kolme neljäsosaa, mutta jäähän heidän perillisilleen silti pesämunaksi satumaisia omaisuuksia.

Ehkäpä omaisuuksien lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen vähentää pelkoa siitä, että perilliset alkaisivat sotia rahoista keskenään, sillä niinkin tapahtuu. Muhevat riidat, rikolliset touhut ja itsemurhat liittyvät Sokalan mielestä varsin erottamattomasti valtaviin omaisuuksiin.

Vuonna 2021 Sokala julkaisi yhdessä Jukka-Pekka Raesteen kanssa kirjan, jossa he esittelivät Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä. Nyt julkaistu kirja vaarallisista suvuista sopii erinomaisesti jatkoksi yhtiöiden esittelylle, vaikka firmoistahan tässäkin kirjassa puhutaan, sillä bisneksillä suvut ovat rahansa tahkonneet.

Kirja maailman vaarallisimmista perheistä toimii erinomaisesti hakuteoksenakin, vaikka Sokalan into kertoa suvuista tuntuu kirjan loppua kohti hieman hiipuvan. Kun seuraa vaikkapa Trump-Kushnerin touhuja tai törmää ristisanatehtävässä Tatan sukuun tai miettii, millaisella mielellä Sacklerit puolustivat satojatuhansia ihmisiä tappanutta OxyConti-lääkettään, Sokalan teoksesta voi tarkistaa, millaisista ihmisistä ja bisneksistä oikein on kysymys.

Näiden rinnalla ne Revon alkuperäiset 20 suomalaista perhettä olivat sentään pikkupikkutekijöitä.

Hannu Sokala: Maailman 50 vaarallisinta sukua. Nemo 2023. 428 s.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna-Liisa lavalle vimmalla ja voimalla

Nälkämaan Jussit ovat tositelkkariakin todempia

Teatteritalon laulut huipentavat upean näytäntökauden