Riippumaton tuumailija

  Seppo Toiviaisen ystävänä ja toverina Lauri Hokkanen tietää, mistä kirjoittaa, kun on laatinut ensimmäisen taistolaiskommunistin elämäkerran. Kuva: Jukka Järvinen. Vain oikeassa elämässä voi käydä niin kuin tulevalle yhteiskuntatieteiden tohtorille ja kansanedustajalle Seppo Toiviaiselle (1944-2005) kävi. Yhtenä iltana hän meni nukkumaan valtoja vastustavana anarkistina ja seuraavana aamuna, blim!, hän heräsi mitä autoritaarisimpana kommunistina. Tämä ja paljon muuta käy ilmi Toiviaisen muinaisen aate- ja taistelutoverin ja ammattivallankumouksellisen Lauri Hokkasen kirjoittamasta Toiviaisen elämäkerrasta nimeltä Kommunismin teloitettu unelma. Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia . Hokkasen kirja taitaa olla ensimmäinen taistolaiskommunistista kirjoitettu elämäkerta, mutta liikettä itseään on kyllä käsitelty lukuisissa kirjoissa ja artikkeleissa ennen tätä. Sen lisäksi, että Hokkanen käy läpi Toiviaisen elämän, hän laajentaa näkökulmaansa jopa maailmanvallankumoukselliseen liikehdint

Nyt 81-vuotias Donna Leon on kirjoittanut jo 31 Guido Brunetti -dekkaria. Hetken huumaa on niistä toiseksi tuorein. Kuva: Regine Mossiman / Diogenes Verlag Ag Zürich. Koska kesä on aikaa, jolloin ihmisten suoranainen velvollisuus on lukea dekkareita, liityin oikeaoppisten joukkoon minäkin ja luin yhdysvaltalaisen Donna Leonin 30. Venetsiaan sijoittuvan ja toiseksi uusimman Guido Brunetti - kertomuksen.  Toden nimissä minun on kyllä tunnustettava, että junamatkalla Helsinkiin luin Raymond Chandlerin viimeisen miehen kokonaan itse kirjoittaman romaanin Vuosien varjo , mutta Chandlerhan ei enää olekaan dekkarikirjallisuutta, vaan korkeasellaista, jonka tuotantoa ruodittiin muutama vuosi sitten jopa radion Lukupiirissä . Leonin ensimmäinen Brunetti-dekkari Kuolema oopperassa ilmestyi suomeksi vuonna 1997. Tuon jälkeen varsin tuottelias kirjailija on ilahduttanut kirjallisia ystäviään siis jo 31 teoksella, joista viimeinen, Hyvän nimissä , ilmestyi tänä vuonna, vaan miksipä ei olisi ilmest

Jenni Kirves pohtii uusimmassa kirjassaan sitä, miten sodan kokeneet ihmiset onnistuivat käsittelemään traumansa. Kuva: Otto Virtanen. Jenni Kirves on yksi niistä tutkijoista, joita sota ei jätä rauhaan. Monen lukijan muistissa lienee hänen ja Sari Näreen yhdessä toimittama teos Ruma sota , jossa kirjoittajat käsittelivät aiemmin vaiettuja talvi- ja jatkosotaan liittyviä asioita kuten vaikkapa aseistakieltäytymistä, löystynyttä sukupuolimoraalia tai esimerkiksi homoseksuaalisuutta ja huumeiden käyttämistä. Nyt, uusimmassa teoksessaan He selvisivät sodasta , Kirves suuntaa katseensa kokonaan toiseen aikaan ja toisenlaiseksi tähän asti koettuun totuuteen.  Väitöskirjaa aiheesta valmisteleva Kirves ikään kuin pohjustaa tulevaa akateemista opinnäytettään esseekokoelmalla, jonka perusväittämä on, että ajatus sodan tuhoamista miehistä ja mielistä on aivan liian yleistävä. Suurin osa rintamalla palelleista selvisi uuteen elämään, ja tuon selviytymisen tärkein ansio oli kovalla työllä. Ainei

Marijan rakkaus on Joel Haahtelan viidestoista romaani. Kuva: Dorit Salutskij. On oikeasti merkillistä, etten ole koskaan ennen Marijan rakkautta lukenut yhtään Joel Haahtelan romaania, vaikka hän on kirjoittanut niitä jo viisitoista ja vaikka hänet on palkittu ansioistaan kirjailijana ja vaikka hän on tavoitellut esimerkiksi Finlandia-palkintoa . Toisaalta Haahtela ei varmasti ole ainut kirjailija, jonka tasokkaan tuotannon olen syystä tai toisesta ohittanut, mutta sitä suurempi oli ilo tarttua miehen viimeisimpään, pienoisromaaniin nimeltä Marijan rakkaus . Kirjailija itsekin määrittelee teoksensa pienoisromaaniksi, ja sellainen se onkin, mutta se, että sen lukaisee varsin nopeasti, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö se jäisi makusteltavaksi mieleen. Marijan rakkaus on yksinkertaisesti kaunis ja viisas kirja, häpeämättömän nostalginenkin ja kuinka ollakaan, vapautuu lopussaan kerrassaan uskottavaan päätökseen. Marijan rakkauden kannen on suunnitellut Päivi Puustinen.          

Konkaritoimittaja Jukka Rislakki on koonnut tietonsa tiedustelusta ja vakoilusta yksiin kansiin. Kuva: Anna Zigure. Konkaritoimittaja Jukka Rislakki on ikänsä ajan uppoutunut siihen elämisen piiriin, josta kukaan ei oikeasti halua kertoa mitään. Uusimmassa kirjassaan Tiedustelu ja vakoilu, opit, operaatiot, agentit (Docendo) hän purkaa kansien väliin ehkäpä kaiken sen tiedon, jonka on uutteralla tutkimisellaan saanut selville. Tavaraa, henkilöitä, tapahtumia ja salaisia operaatioita on niin paljon, että lukijaa hengästyttää. Itse asiassa Rislakilla on niin valtavasti kerrottavaa, että kokonaiskuva, jos sellaista on tästä maailmasta edes mahdollista tavoitella, rikkoutuu. Rislakki vyöryttää lukijan eteen vuosia ja vuosikymmeniä, ihmisiä, salaliittoja, yhteen, kahteen tai kolmeen suuntaan vakoilleita ihmisiä niin tiuhaan ja niin nopeasti aiheesta, tapahtumasta ja tiedustelijasta ja vakoilijasta toiseen, että punainen lanka tuntuu puuttuvan, jos se ei sitten ole se, ettei mitään punais