Riippumaton tuumailija

FT Helena Pilke on tutkinut ennen kaikkea propagandaa ja sensuuria. Kuva: Lukukeskus. Vanha viisaus muistaa kertoa meille, miten sanoilla on taipumus muuttua teoiksi. Harmi, että tästä totuudesta on tullut ennemminkin kulunut hokema kuin vakavasti otettava varoitus. Se, miten vakavasta asiasta on oikeasti kysymys, käy erinomaisesti ilmi propagandaa ja sensuuria tutkineen kulttuurihistorioitsija  Helena Pilken  kirjasta  Sanomalehtien sisällissota . Kun kirjan lukee, ei voi välttyä ajatukselta, ettei kukaan oikein halunnutkaan välttyä tammikuussa 1918 alkaneelta sisällissodalta, niin vankasti sitä manattiin jo kesäkuusta 1917 lähtien. Sisällissotaa edeltävien vuosien sanomalehtiä tutkinut Pilke on löytänyt varhaisimman maininnan mahdollisesta tulevasta kansalaissodasta todellakin jo kesäkuussa 1917. Sanaa käytti viipurilainen  Työ . Lehti kuvaili alkukesän kireitä viljatunnelmia: "Maanviljelijöiden asettuminen jyrkkään vastarintaan muuta yhteiskuntaa vastaan on verine...

Mariia Niskavaaran romaani voitti viime vuonna Helsingin Sanomien parhaan esikoisen palkinnon. Kuva: Meri Björn / Kosmos.   No nyt! Joka ikinen aamu töissä ollessani toivoin, että kun avaan päivän lehden, löytäisin sieltä jotakin sellaista, joka heittäisi minut kirjaimellisesti perseelleni. Eihän sellaista tietenkään tapahtunut, ja harvoin niin käy muuallakaan, mutta nyt kävi:  Mariia Niskavaaran  esikoisromaani  Ester, teurastaja  on kirja, jollaiseen törmää aivan liian harvoin. Niskavaaran romaani on yhtä aikaa niin paljon. Se on ehdottomasti kaunis, mutta yhtä ehdottomasti järisyttävän groteski. Se on ilkikurisen iloinen ja hauska samalla, kun kertoo mitä surullisimman tarinan. Se on tiivis, mutta siihen mahtuu asioita ja ajatuksia kokonaisen romaanisarjan verran. Ennen kaikkea se on romaani, jonka kirjoittajalta jää odottamaan uutta ja mahdollisimman pian.  Helsingin Sanomat  palkitsi sen viime vuonna vuoden parhaana esikoisteoksena.   Kirjan ...

Sosiologi Sari Näre on kirjoittanut kirjan sotien vaikutuksesta niitä kokeneisiin ja heitä seuraaviin sukupolviin. Kuva: Petri Mast. Sosiologi  Sari Näre  on tutkinut laajasti sodan vaikutuksia ihmisiin ja ihmisyhteisöihin. Tähän asti hän on lähestynyt vaikkapa seksiä ja sotaa tiukasti tutkijan näkökulmasta, mutta uusimmassa kirjassaan  Sodat esiäitieni silmin  hän on liikkeellä jopa harvinaisen henkilökohtaisista näkökohdista. Hänellä on ollut vimmattu tarve etsiä omia juuriaan, ja sillä matkallaan hän on löytänyt valtavan määrän piilotettua ja hiljaa kärsittyä. Itse asiassa Näreen uusin kirja lähestyy jopa pamflettia sen ehdottoman ja tinkimättömän sodanvastaisuuden kanssa, eikä hän kaihda kirjoittamasta siitäkään, mistä sodan muodossa Suomea ja suomalaisia niin järkyttävästi kurittaneet vainolaiset ovat aina tulleet. Sodat esiäitieni silmin  on jollakin tavalla hajanainen teos. Ensimmäisten sadan sivun aikana kirjoittaja ei juurikaan mainitse esiäitejään, ja ...

Teivo Teivainen toimii maailmanpolitiikan professorina Helsingin yliopistossa. Kuva: Linda Tammisto. Jos minun pitäisi mainita mielestäni karmivin ja pelottavin ihmiskunnan historiasta löytyvä merkki, se olisi ehdottomasti hakaristi. Ei siksi, että siinä on niitä viikatteen näköisiä hakasia, vaan siksi, että sen nimissä ja alla on tehty enemmän pahaa kuin minkään muun merkin alla. Toki sirppi ja vasara -merkki on myös hyvä ehdokas, mutta ei se ehkä sittenkään pärjää hakaristille. Maailmanpolitiikan professori  Teivo Teivainen  ei ole tyytynyt vain kauhistelemaan hakaristiä ja sen nimissä toisen maailmansodan alla ja sen aikana tehtyä pahuutta, vaan on pureutunut syvälle merkin kiistatta tuhatvuotiseen historiaan ja levinneisyyteen ympäri maailman. Sen lisäksi Teivainen pohtii kirjassaan  Hakaristin historia  sitä, miten sitä on käytetty Suomessa ja miten se käyttöä on jaksettu perustella erillismerkityksillä aivan kuten jatkosotaa erillissotana. Tottahan hakaristi lö...

Elizabeth Strout on Pulizer-palkittu yhdysvaltalainen kirjailija. Kuva: Jonne Räsänen. Niinhän siinä käy, että kun lukija löytää jonkun kirjailijan, joka kertoo hänelle tarinoita, joihin lukija haluaa uppoutua, lukija tekee kaikkensa löytääkseen jokaikisen kirjailijan julkaiseman teoksen. Ja kun kustantamot tietävät tämän, ne ottavat julkaisuohjelmaansa tietysti suositulta kirjailijalta kaiken, mitä tältä löytyy. Näin on käynyt esimerkiksi  Elizabeth Stroutille , jonka Lucy Bartonista kertovat kirjat ovat olleet juuri minun makuuni. Mutta kun Stroutkaan ei ole kone, joka pystyisi kirjoittamaan jatkuvasti uusia kirjoja, kustantamo, tässä tapauksessa Tammi ja sen kuuluisa Keltainen kirjasto  vastaa lukijoiden nälkään julkaisemalla kirjan Stroutin varhaisesta tuotannosta. Uusin suomennos  Burgessin pojat  on Pulizer-palkitun Stroutin romaaneista neljäs. Se on ilmestynyt alunperin englanniksi vuonna 2013. Stroutin suomennoksista vain  Olive Kitteridge  (2008) ...