"Ei rakkautta tarvitse propagoida"

Tärkeä osa venäläistä koulunkäyntiä ovat nykyisin kaikki aseiden käyttöön liittyvät esittelyt. Kuva: Pavel Talankin.

Kerrankin meillä suomalaisilla on mahdollisuus osallistua Oscar-humuun ihan kotisohvalta käsin. Enkä nyt tarkoita punaisen maton pyhien menojen valvomista, vaan sitä, että Yle Areenassa on nähtävissä tämänvuotisen Oscar-kisan dokumenttisarjan voittaja, venäläisen Pavel Talankinin kertomus omasta koulustaan ja sen muuttuneesta ilmapiiristä sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin aloitti järjettömän hyökkäyssotansa Ukrainaan.

Yksin Putinia vastaan on dokumentti, joka englanninkielinen nimi on tätäkin sattuvampi: Mr. Nobody against Putin, sillä siitä elokuvassa on juuri kysymys: täysin nimetön ja asematon ja vaaraton opettaja pannaan kuvaamaan opetusministeriön propagandaosaston käyttöön todisteita siitä, miten koulussa toteutetaan Putinin määräämää aivopesua, ja Talankinhan kuvaa, kuvaa ja säilöö ja salakuljettaa kuvansa länteen, jossa kokoaa niistä David Borensteinin kanssa hyytävän dokkarin venäläisestä koulutodellisuudesta.

Talankin, Mr. Nobody, antaa kameransa tallentaa niin koulun arkea kuin sen juhlaa, lapsille annettavaa aseopetusta ja hanhenmarssikoulutusta. Kaikken hirveintähän tässä on se, että se kaikki, mikä meistä täällä lännessä näyttää täysin järjettömältä, otetaan itäisessä naapurissa ihan haluttavasta todesta, tai ei ehkä sittenkään, kun lukee uutisia siitä, että juuri nyt jo dokumentin etsiminen verkosta on sikäläisten sääntöjen mukaan rikollista toimintaa.

Pavel Talankin tallensi dokumenttiinsa oman koulunsa arkea ja juhlaa ihan tuohon työhön komennettuna opettajana. Kuva: Pavel Talankin.

                                                                                       ***

On tietysti aivan riittävän pöyristyttävää katsella lapsia, jotka tiiraavat toisiaan ja opettajia kiväärin tähtäimen läpi, mutta hulluuden mittakaava ei jälleenkään avaudu suurista kuvista, vaan pienistä, ja tämänkin Talankin pääsee todistamaan kutsuttuna vieraana.

Dokumentaristi osallistuu koulun historianopettajan ja sittemmin koulun suosituimpana opettajana palkittavan Pavel Abdulmadovin tunnille, jossa tämä selittää lapsille, millainen maailma on.

Ranskalaisilla, näin todistaa Abdumladov, joka on muuten ainut nimeltä esiteltävä opettaja koko elokuvassa, ei ole enää ruokaakaan, kun rupesivat boikotoimaan Venäjää, mutta ainahan he voivat syödä sammakoitaan ja ostereitaan.

Ja ihan kuin tämä ja muut Abdulmadovin suoltamat järjettömyydet eivät riittäisi, Talankin menee kameransa kanssa vielä lähemmäs miestä ja kysyy, koska hän on kuitenkin historianopettaja, keneen historian henkilöön hän haluaisi tutustua. Ja löytyyhän niitä kokonaista kolme kappaletta, kaikki Josif Stalinin uskollisimpia ja perversseimpiä murhaajia.

 

Omat tunteensa Pavel Talankin näyttää oikeastaan vain kuvatessaan juhlia, joissa hänen oppilaansa hyvästelevät Ukrainaan sotimaan lähetettävät oppilaansa. Kuva: Pavel Talankin.                                                                         

                                                                              ***

Dokumentin vahvuus on juuri tuossa Talankinin Mr. Nobody -asenteessa. Kukapa tällaista pulleaposkista ja ystävällisesti hymyilevää ihmistä osaisi pelätä. Loppujen lopuksi Talankinin strategia, joka alkaa muotoutua pikku hiljaa hulluuden levitessä kouluun, on ikivanha ja superyksinkertainen: teeskentelet kuuluvasi joukkoon, eikä kukaan osaa edes kuvitella, mitä mielessäsi liikkuu.

Ihmeellisen rauhallisesti Talankin tehtävänsä hoitaa. Hän ei provosoidu edes siitä, että koululaiset osoittelevat häntä näytille tuoduilla aseilla, mutta yhdessä kohdassa hänkään ei osaa pitää tunteitaan kurissa, ja se kohta ovat juhlat, jotka hänen oppilaansa järjestävät Ukrainan-sotaan lähteville tovereilleen. Kuvat noista hetkistä ovat täynnä tunnetta ja huolta nuorista, joita hän on sentään vuosikaudet opettanut.

Talankin osuu dokumentillaan Venäjällä niin kipeään paikkaan, että jopa propagandistit huomaavat touhujensa järjettömyyden. Eivät he muuten uhkaisi dokumentin mahdollisia etsijöitä laillisella edesvastuulla tai mitä se nyt Venäjällä onkaan.

Talankinin dokumentin viesti on lopulta niin selvä ja yksinkertainen, ettei siitä pääse yli eikä ympäri. "Ei rakkautta tarvitse propagoida", Talankin miettii yhdessä vaiheessa ääneen, ja on siinä ehdottoman oikeassa. Vihaa, sotaa ja rivistäpoikkeavien vainoa on pakko.

Pavel Talankin, David Borenstein: Yksin Putinia vastaan. Yle Areena.