Äitiyspakkaus on suomalaisen hyvinvoinnin tunnusmerkki
Jos minulta kysytään, äitiyspakkaus on ehdottomasti paras asia kuvaamaan suomalaista hyvinvointia, siitäkin huolimatta, että sen sisältö on vähentynyt reilusti viime vuosina ja että sen 38 tavarastakin enää vain kolme on suomalaista tekoa.
Todellakin. Vuonna 2019 jokaiselle vauvalle lähetettävään pakkaukseen kuului 64 erilaista tavaraa, enkä jaksa edes muistaa, miten paljon me saimme, kun esikoisemme ilmoitti tulostaan vuonna 1982.
Joka tapauksessa äitiyspakkaus on jotakin, jota myös maailmalla jaksetaan ihmetellä. Siitä ja paljosta muusta Antti Karisto ja Jussi Simpura kertovat maanmainiossa kirjassaan Hyvinvoinnin historiaa. Ajankuvia Suomesta, jossa he käyvät läpi suomalaisen hyvinvoinnin rakentamisen 1910-luvun lopusta aina näihin kaikenlaisen hyvinvoinnin kimppuun käymisen aikoihin.
Koska sekä Karisto että Simpura ovat yhteiskuntatieteilijöitä eivätkä historioitsijoita, he pystyvät myös irrottelemaan kirjassaan tavalla, jolla pelkästään lähteisiin ripustautuvat historiantutkijat eivät pystyisi. Tällä en toki tarkoita sitä, että he vetäisivät asioita hatustaan, mutta he kykenevät pohtimaan asioita tavalla ja tekstillä, jota on kerrassaan ilo lukea.
***
Tuntuu, etteivät Karisto ja Simpura onnistu jättämään käsittelemättä mitään, mikä liittyy suomalaiseen hyvinvointiin. Heille hyvinvointi ei ole pelkästään tai vain valtioasia, vaan ennen kaikkea kysymys on elämäntavasta ja sen muutoksista. Me elämme nimittäin varsin erilaisessa maailmassa kuin esivanhempamme sata vuotta sitten, kun päättäjät olivat aivan oikeasti huolissaan ylioppilastulvasta!
Mitä kaikkea tekijät sitten sisällyttävät hyvinvointiin? Minäpä luettelen joitakin kirjoittajien esiin nostamia asioita, ja jos oikein tarkasti ajattelette, niiden kaikkien puute olisi varsin kamalaa.
Aloitetaan sähkövalosta, ei unohdeta sosiaaliturvaa eikä oppivelvollisuutta. Ihastellaan vuoden 1952 olympiahenkeä ja Armi Kuuselaa, jotka molemmat nostivat Suomen ja suomalaiset kolosta, johon meidät oli aikoinaan poljettu.
Entäpä kirjastot, joita ilman en ainakaan minä tulisi mitenkään toimeen, tai kahvinjuonti, jota meidän perheessä harrastetaan täsmälleen tiettyyn aikaan, mutta niin varmaan myös teillä. Ja kun tietää, että terveyshuoliinsa saa varmasti vastauksia, elämä on lopulta varsin vaivatonta.
Enkä jaksa lakata ihmettelemästä sitä, miten suomalainen demokratia on kestänyt kaikenlaiset vihurit, kuten vaikkapa 1930-luvun äärioikeiston vallankaappaussuunnitelmat.
***
Tekijät ovat jakaneet kirjansa vuosikymmenen mittaisiin lukuihin, ja kun niitä oikein tarkkaan lukee, huomaa, ettei esimerkiksi puhe Suomesta maailman onnellisimpana maana ole aivan tuulesta temmattua. Sen kirjoittajat toki käyvät läpi, etteivät yleismaailmalliset hyvinvoinnin kriteerit välttämättä ole ne ainoat oikeat, mutta siitä huolimatta me olemme todellakin onnekkaita tässä maailmassa ja tässä maailman ajassa.
Tuon reilun sadan vuoden aikana Suomi ja suomalaiset ovat kokeneet myös kamalia aikoja, sisällissodan, talvisodan, jatkosodan ja alituisen venäläisuhan. Juuri, kun olimme luulleet, että kapitalismi ja parlamentaarinen demokratia olisi pystynyt rauhoittamaan myös nykyisen Venäjän, tekijät muistuttavat, se päättikin palata entisille uomilleen, jotka Fjodor Dostojevski niin mainiosti kuvasi Riivaajissaan:
"Todella suuri kansa ei voi koskaan hyväksyä toissijaista rooliaan ihmiskunnan jäsenenä, ei edes kuulumista ensimmäisten joukkoon. Sen on ehdoitta ja yksinomaan saatava ensimmäinen sija."
Varsin erilainen lähtökohta kuin vaikkapa suomalaisen hyvinvoinnin tai ruotsalaisen kansankodin rakentamisessa.
Hyvinvoinnin historiaa on siitä erinomainen kirja, että kun se näyttää, miten hyvinvointia on Suomessa rakennettu, sitä tahtoo myös puolustaa. Eivät vanhempamme, isovanhempamme tai heidän vanhempansa ole saaneet työllään mitä tahansa aikaan.
Koska Karisto ja Simpura kirjoittavat hyvin näkemyksellistä tekstiä, heidän esiinottamistaan asioista voi toki kiistellä, mutta suuria virheitä he eivät tee. Se ainokainen, joka minua hieman ihmetyttää, on se, kun kirjoittajat kuvaavat suomalaisten 1970-luvun elämää, jossa he istuvat mukavan kerrostaloasuntonsa sohvassa katsomassa Bonanzaa, Lahjomattomia, Peyton Placea ja Me Tammeloita. Niin toki istuivat ja katselivat, mutta jo 1960-luvulla.
Antti Karisto & Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa. Ajankuvia Suomesta. Gaudeamus 2026. 423 s
Kommentit
Lähetä kommentti