Elämä on kaunista ja julmaa ja kaikki löytyy Lokista

Milla Kuikka tekee upean rooli näyttelijän urasta haaveilevana Ninana. Helsinkiläinen kirjailija Boris Trigorin (Antti Hovilainen) on heti valmis käyttämään nuoren naisen unelmaa omaksi ilokseen. Kuva: Minna Hyvönen.

Eivät klassikot ole turhaan klassikoita, ei etenkään Anton Tšehovin tasan 130 vuotta sitten ensiesityksensä ja varsin ristiriitaisen vastaanoton saanut Lokki. Lokissa on mukana kaikki, koko elämän kirjo, sen kauneus ja ehdottomasti sen julmuus, mutta Lokki ei ihmettele vain elämää, vaan myös taidetta ja sen tekemistä, eivätkä kummatkaan, elämä tai taide, päästä ihmistä vähällä.

Anni Mikkelsson on ohjannut jäähyväisikseen Kajaaniin juuri Lokin, enkä ihmettele ollenkaan. Tuntuu siltä, että hän lukee klassikkoa oman elämänsä ja uransa kautta, mutta siinä, missä Tšehovin kirjailijanurasta haaveileva Konsta (Karoliina Niskanen) tai teatterin näyttämättämölle hinnalla millä haluava Nina (Milla Kuikka) joutuvat katsomaan unelmiensa katoavan, Mikkelson on päässyt juuri siihen, mihin on halunnut.

Lokki on perikotaisin tšehovilainen näytelmä. Se on täynnä toinen toistaan ongelmallisempia ihmisiä, jotka neljän näytöksen ajan purkavat sisintään milloin kenellekin. Voisi kai ajatella, ettei Lokissa oikeastaan ole yhtä tai kahta päähenkilöä, vaan katsoja voi vallan vapaasti keskittyä keneen tahansa, vaikka sitten Perttu Hallikaisen esittämään Petri Soriniin, joka on jäänyt täysin kuuluisan sisarensa, Irina Arkadinaksi (Heidi Syväkari) nimensä muuttaneen ja itseään täynnä olevan näyttelijän varjoon, eikä ole koskaan päässyt edes naimisiin.

Mikkelson tekee kuitenkin heti näytelmän prologissa selväksi, kenestä hän on eniten huolissaan, Konstasta, jonka taiteellisille unelmille hänen diivaileva äitinsä vain nauraa.

Heidi Syrjäkari on nimensä Irina Arkadinaksi venäjäntänyt ikääntynyt näyttelijä, joka ei halua tunnustaa vanhenemistaan. Kuva: Minna Hyvönen.
                                                                            ***

Lokki on klassikoiden klassikko paitsi ikiaikaisten ajatustensa vuoksi, myös siksi, että Tšehovin teksti antaa näyttelijöille tilaa panna parastaan. Tämän esityksen sydän ja sielu ovat Kuikan Nina ja Niskasen Konsta, lapsuuden parhaat ystävät, jotka elämä repii omille teilleen.

Joku toinen ohjaaja olisi voinut kaivaa Lokista esiin nykyaikaisia metoo-liikkeen sävyjä Ninan kohtalosta kertoessaan, mutta Mikkelsson jättää tämän pähkäilemisen kokonaan katsojille, ja siinä hän tekee täsmälleen oikein. Sen sijaan hän keskittyy äidin ja pojan sairaaseen suhteeseen, jossa mikään, mitä poika tekee, ei tunnu liikuttavan äitiä, sillä pojan menestys, näin äiti tuntuu oudosti miettivän, olisi pois juuri häneltä.

Eino Kalima, ehkäpä syvällisimmin venäläiseen kirjallisuuteen ja ennen kaikkea Tšehoviin perehtynyt suomalainen teatterintekijä lainaa kirjailijaa itseään: "Minä aloitin forte ja lopetin pianissimo kaikkien draamataiteen sääntöjä vastaan", ja tämän ajatuksen Mikkelsson toteuttaa kerrassaan upeasti. 

Konstan ja Ninan lapsuuden riehakas ja koominen teatterileikki kasvaa lopulta tragediaksi, joka hiljentää kenet tahansa viimeistään siinä vaiheessa, kun Kuikka laulaa esityksen aloittaneen Sonny Bonon Bang bang -biisin Mikkelssonin suomenkielisin sanoin esityksen lopussa: leikistä onkin yhtäkkiä tullut totta.

Edes Konstan (Karoliina Niskanen) itsemurhayritys ei avaa tämän äidin silmiä. Kuva: Minna Hyvönen. 

                                                                            ***

Mikkelssonilla on käytössään uunituore Elli Salon suomennos. En ole lukenut Salon suomennosta, mutta enpä osaa löytää sieltä kertakuulemalta mitään radikaalisti aikaisemmista eroavaa. Ennen vanhaan venäläisen klassikon uuden suomennoksen tunnisti siitä, että teekeittiö oli muuttunut samovaariksi, mutta tässä sitä ei panna tulille kertaakaan.

Alkuperäistekstin toinen käännös on sitten Mikkelssonin ja kumppaneiden sovitus, jossa Lokki tuodaan Kainuun kansallisteatteriin ja Oulujärven huvilalle. Tässä versiossa ammuskellaan Lohtajan rottia ja pohditaan kulttuurin pätkätyöläisten arkea, kun tonnilla pitää elättää kokonainen perhe, tai mietitään teatterin sisäistä työnjakoa. Sinänsä hauskoja heittoja, jotka eivät lopulta tuo näytelmän alkuperäiseen teemaan oikeastaan mitään uutta.

Mutta kokonaisuus. Se on Markku Hernetkosken auringonkukkia ja Topi Lindhin videoita myöten kertakaikkisen upea! Ja niin kuin oikeat klassikot tekevät, tämäkin jää jyskyttämään mieleen pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Mikä ihme tekee ihmisistä toistensa syöjiä? Miksi on niin vaikeaa tukea ja antaa tilaa? Miksi kaikki vanhemmat eivät koskaan kasva aikuisiksi?

Lokki

Ensi-ilta Kajaanin kaupunginteatterissa 26.9.2026  

Käsikirjoitus: Anton Tšehov 
Suomennos: Elli Salo
Ohjaus ja sovitus: Anni Mikkelsson

Näyttämöllä: Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Sisu Kaukonen, Milla Kuikka, Erkki Kähkönen, 
Karoliina Niskanen, Jukka Peltola, Heidi Syrjäkari, Satu Turunen ja Teija Töyry. 
Lavastus: Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu: Tiina Siltala
Valosuunnittelu: Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi
Videosuunnittelu: Topi Lindh
Koreografinen mentorointi: KM Taavitsainen
Kampaukset ja maskeeraus: Heidi Kaartinen
Tarpeisto: Soile Savela