Opettajien taivaasta tämänpuoleiseen
Ajatuskin opettajien taivaasta hirvittää, vaikka yhtä lailla rasittava paikka olisi varmasti myös toimittajien taivas, mutta nyt lähdetään liikkeelle tuosta opettajien ikionnesta.
Siellä pitää majaansa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Lukkari (Vera Veiskola), jota jostakin ihmeen syystä rangaistaan niin, että taivaallinen opettajainkokous lähettää hänet tämän päivän peruskoulun ysiluokan Opettajan (Mika Silvennoinen) kaveriksi Pipsa Enqvistin kirjoittamassa ja Sanna Heikkisen ohjaamassa näytelmässä Väliintulo.
Lukkari sopii oikein hyvin Opettajan kylkeen, sillä tämä on ottanut tehtäväkseen kerrassaan mahdottoman: hän haluaa opettaa ysiluokkalaiset innostumaan Seitsemän veljeksen Lukkarinkoulu-kohtauksesta niin kovasti, että oppivat rakastamaan kirjoja ja lukemista.
Mitäpä luulette? Onnistuuko Opettaja hyvässä tavoitteessaan? Ainakin minä inhosin pikkukoululaisena kyseistä kohtausta, mutta opin silti rakastamaan kirjoja. Ja kun nyt aikuisena olen lyöttäytynyt Veljesten matkaan, lukeminen on ollut silkkaa riemua ja uuden löytämistä, rynkäilyä seikkailusta toiseen.
Lukkarin (Vera Veiskola) mielestä Mikael Agricolan Abckiria (1543) on oppikirjoista parhain. Kuva: Minna Hyvönen.***
Väliintulolla ja sen kirjoittajalla Enqvistilla on selkeä tavoite: lapset on pakotettava lukemaan, muttei väkivallalla. Tämän ajatuksen Enqvist lienee lainannut Aleksis Salusjärveltä, jonka mielestä lukutaito on nykyajan eloonjäämistaito. Tähän lopputulokseen Salusjärvi on tullut opetettuaan muun muassa vankeja lukemaan.
No. Ysiluokkalaiset eivät toki ole vankeja, paitsi ehkä ajoittain omasta mielestään, mutta ymmärtääkö näytelmän opettaja tämän? Entä lähteekö hän liikkeelle oikeasta päästä, kun yrittää innostaa nuoria Veljeksiin? Oikeassa elämässä on varmasti parempiakin lukemaan innostajia kuin vanhahtavaa kieltä suoltava Kivi.
Enqvist kirjoittaa kahdesta ääripään opettajasta, jotka molemmat ovat toimineen työssään ehdottomasti väärin. Lukkari harrasti ruumiillista kuritusta, kun A ei uponnut veljesten visaisiin kalloihin. Opettaja puolestaan on tehnyt yhdelle oppilaalleen jotakin niin pahaa, että tämä on kieltäytynyt kokonaan tulemasta kouluun. Löytävätkö opettamisen ammattilaiset yhteisen sävelen siitä, miten lapsia pitää kohdella?
Väliintulo on tendenssinäytelmä. Se puhuu tärkeistä asioista ja perustelee ehdottomasti tavoitteensa, mutta uppoaa hyvää tarkoittaessaan lopun lähestyessä niin syvälle paatoksellisuuteen, että menettää uskottavuuttaan. Lukkari ja Opettaja oppivat toisiltaan tärkeitä asioita, ja kaikki on sen jälkeen hyvin. Vai onko? Missä ovat lapset?
Opettaja (Mika Silvennoinen) luulee hetkensä koittaneen, kun Lukkari (Vera Veiskola) ilmestyy hänen luokkaansa. Kuva: Minna Hyvönen***
Näytelmän ohjaaja Sanna Heikkinen pääsee näyttelijöidensä kanssa irrottelemaan välillä oikein kunnolla. Kun Silvennoisen Opettaja yrittää saada ysiluokkalaiset innostumaan Veljeksistä, yleisö, jossa taisi olla varsin paljon opettajia, hyrisi tapahtumien tuttuudelle.
Veiskola tekee Lukkaristaan opettajan, joka haluaa lopulta oppia itsekin omista virheistään. Silvennoisen kamppailut luokkansa ja omantuntonsa kanssa huipentuvat romahdukseen, jossa nuoret nujertavat idealistikasvattajan, jotta tämä saisi uuden alun uralleen. Hienoa työtä niin Veiskolalta kuin Silvennoiselta.
Henri Pyyn valot ja Juho Lukinmaan äänet korostavat näytelmän käänteitä vallan tehokkaasti. Annukka Mäntysen luoma nykyajassa niin tuttu avoin opetustila toimii hyvin.
Väliintulo lähtee jo ensi viikolla kiertueelle, jossa sen tarkoitus on tavoittaa myös yläkoululaiset. On varmaa, että näytelmän luokkaan sijoitetut kohtaukset uppoavat kohdeyleisöön, mutta miten lienee Lukkarin ja Opettajan keskinäisten pähkäilyjen laita? Ne Enqvist on varmasti tarkoittanut opettajien pohdittaviksi.
Väliintulo
Kantaesitys Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämöllä 5.9.2026.
Käsikirjoitus Pipsa Enqvist
Ohjaus Sanna Heikkinen
Näyttämöllä Mika Silvennoinen ja Vera Veiskola
Oliver äänenä Veeti Schroderus
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Videotrailerit Topi Lindh
Kampaukset ja maskeeraus Heidi Kaartinen
Tarpeisto Soile Savela
Alueteatterin kiertueohjelmistossa



Kommentit
Lähetä kommentti