Éduard Loius ja väkivallan luokkaluonne
Ranskalainen kirjailija Édouard Louis on kirjoittanut kirjan poikineen luokista, luokkahäpeästä ja väkivallasta luokan ilmentäjänä. Miehen uusin omaelämäkerrallinen kirja Luhistuminen kertoo kirjailijan isostaveljestä, väkivaltaisesta alkoholistista ja taivaanrannan maalarista, joka ei koskaan onnistunut missään, ja mikä tärkeintä, jota Louis itse inhosi niin, ettei tavannut velipuoltaan tämän elämän viimeisen vuosikymmenen aikana kertaakaan.
Kun veli sitten kuoli ja kun Louis huomasi, ettei hän oikein tunne mitään veljensä kuoleman vuoksi, hän alkoi pohtia miestä ja omaa suhdettaan tähän. Luokkaretkihän tästäkin tulee, kuten kaikista Louisin aikaisemmista romaaneista, eikä millään tavalla kaunis.
Louis, joka on alkuperäiseltä nimeltään Eddy Bellegueule, ja josta nimestä hän halusi kuollakseen eroon, sillä se kertoi ranskalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa liikaa hänen vaatimattomista juuristaan, on itse tehnyt jotakin sellaista, mihin hänen velipuolensa ei koskaan pystynyt.
Louis tuntuu ihmettelevän sitä, miksi hänestä, kiusatusta pienestä homopojasta, kasvoi kiitelty ja kiistelty kirjailija, kun hänen veljensä ei onnistunut missään. Tästä ei tullut lihamestaria, ei korjausrakentajaa, ei mitään. Hänestä tuli pikkurikollinen, joka kiusasi muita ihmisiä ja pahoinpiteli jokaista naista, joka suostui asumaan hänen kanssaan.
Louis ei tätä toki kirjoita, mutta arvelen, että veljen väkivaltaisuus saattoi johtua siitä, ettei hän voinut osoittaa millään tavalla eikä kenellekään olevansa heikko, ja heikkoutensa hän olisi osoittanut, jos olisi suostunut ottamaan vastaan naistensa tarjoamaa apua. Siksi oli parempi lyödä kuin alistua autettavaksi.
Kirjan kansi on Perttu Jämsän käsialaa.
***
Louisin veljen lähtökohdat olivat toki hankalat. Hänen oma isänsä hylkäsi hänet kylmän rauhallisesti eikä hänen isäpuolensa pitänyt häntä minään, vaan halveksi ja pilkkasi jokaista unelmaa, josta poika uskaltautui perheelleen kertomaan.
Louis on haastatteluissa kertonut halunneensa tutkia ei vain veljeään ja tämän kohtaloa, vaan myös väkivaltaa sinänsä. Hän on myös tietoisesti pyrkinyt ymmärtämään väkivaltaista käytöstä sitä toki hyväksymättä, mutta ymmärtäminenkin taitaa nyky-Ranskan mellakoiden keskellä olla varsin uskaliasta.
Louis, joka itse on onnistunut rakentamaan omasta elämästään sangen hyvän, ei missään nimessä ajattele, että hänen veljensä epäonnistuminen olisi vain tämän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ansiota. Louisin mielestä väkivalta on tässäkin tapauksessa, kuten aina muulloinkin, yhteiskunnallinen ilmiö. Ja jos hyväksymme tämän ajatuksen, Ranskan tulevaisuus ei ole kovinkaan helppo.
Louis tekee väkivallasta poliittisen kysymyksen, ja sen olemuksen näemme varsin selvästi nyky-Ranskan tai minkä tahansa muun maan tapahtumien kautta. Kun kansa lähtee kaduille, oikeisto vaatii lisää kuria ja järjestystä, poliiseja, kyynelkaasua ja kumiluoteja, eikä kukaan tunnu kuuntelevan, mitä mielenosoittajat vaativat.
Louisin veljen ongelmiinkin etsittiin ratkaisua kurista eikä mistään muualta.
***
Kun kulttuuri on tarpeeksi macho ja kun se ihastelee sitä, miten jotkut menestyvät ja takovat rahaa ja saavat kauneimmat ja komeimmat puolisot sulostuttamaan elämäänsä, tavallisille ihmisille jää kovin vähän tilaa. En tiedä eikä Louis sitä kerro, että hänen velipuolensa olisi roikkunut netissä katselemassa toisten menestystarinoita, mutta entäpä me muut? Aidan takana tuntuu paistavan ainainen aurinko.
Luhistumisen paljastavimpia jaksoja ovat puhelut, joita Louis soittaa veljen paremmin tunteneille ihmisille ja vaikkapa niille naisille, jotka aina saivat hänestä tarpeekseen. Nuo keskustelut avaavat Louisille aivan toisenlaisen miehen kuin hänen omat kokemukset ovat hänelle opettaneet.
En tiedä, sopivatko Eino Leinon sanat Louisin veljeen, mutta Hymyilevän Apollon perusajatus istuu kyllä mieheen: hän ei ollut pelkästään paha, mutta hän oli ehdottomasti toisia heikompi ja eli siksi niin kuin eli. Ja se, jos mikä, on ehdottomasti yhteiskunnallista.
Édouard Louis: Luhistuminen. Suomentanut: Lotta Toivanen. Tammi 2026. 169 s.


Kommentit
Lähetä kommentti