Jon Fossen Asle palaa yhdeksi
Norjalaisen nobelistin, Jon Fossen 900-sivuinen Septologia tulee päätökseensä seitsenosaisen romaanin kahdessa viimeisessä osassa, joille Fosse on antanut otsikon Uusi nimi. Nimi on täysin linjassa kahden aikaisemman niteen kanssa. Ensimmäinen niistä on Toinen nimi ja keskimmäinen Minä on toinen.
Kokonaisuus kertoo nimittäin kahdesta Asle-nimisistä taidemaalarista, joiden habitukset pitkää takkia, olkalaukkua ja poninhännälle vetäistyä vaaleaa tukkaa myöten ovat lähes identtiset. Teossarjan kertoja on toinen Asleista, se, joka tekee hienoa maalarin uraa, rakastuu ja kääntyy katolilaiseksi. Toinen viehtyy ryyppäämisestä niin kovasti, että joutuu lopulta deliriumin raastamana sairaalaan.
Ja että asia ei olisi aivan turhan yksinkertainen, avain Aslejen elämään taitaa löytyä Fossen omasta elämästä. Norjan televisio tuotti muutama kuukausi sitten dokumentin Fossesta, ja kuinka ollakaan, tuossa filmissä näemme ja kuulemme miestä, joka muistuttaa kirjasarjan sankaria sillä erotuksella vain, että Fosse on kirjailija eikä taidemaalari.
Asleillaan Fosse kuitenkin tuntuu kertovan, miten hänen oma elämänsä meni tai miten se olisi mennyt, jos hän olisi valinnut väärin. Tiedän, että tulkintani on aivan liian yksinkertainen psykologinen typistys, mutten kerta kaikkaan voi mitään sille, miten lukemieni Aslejen elämä muuttui Fossen elämäksi ja vaihtoehtoiseksi elämäksi dokumentin nähtyäni.
Aivan mitätöntä ei ole esimerkiksi se, miten Fosse niin dokumentissa kuin Septologiassaan pohtii Jumalaa, uskontoa ja katolilaisuuden siunauksellisuutta, suoranaista pelastusta juuri hänen omalle elämälleen.
Septologia VI-VII:n kansi on Martti Ruokosen käsialaa.***
Oli miten oli, Septologia on yksi kiehtovimmista romaaneista, joita olen viime aikoina lukenut. Fossen tapa kirjoittaa on aivan omanlaatuisensa, vaikka toki esimerkiksi toinen nobelisti László Krasznahorkai kirjoittaa niin kuin välimerkkejä ei olisi keksitty lainkaan.
Unkarilaiseen kollegaansa verrattuna Fossen teksti soljuu kuitenkin kuin ihmisen ajatus, mutta koko ajan tärkeimpään keskittyen. Kun sen lukemiseen tottuu, ei voi muuta kuin nauttia ja antaa tekstin viedä, etenkin kun Katriina Huttusen suomennos on hengästyttävän kaunis.
Mistä Septologia sitten kertoo? Elämänsä ehtoopuolelle ehtineen miehen ajatuksista ja hänen muistoistaan. Fosse osaa siirtää fokuksensa tämän päivän Aslesta nuoreen ja umpirakastuneeseen Asleen tai siihen toiseen taidemaalariin, jolle kaikesta tämän lahjakkuudesta huolimatta ei käy hyvin.
Kirjan kertoja-Asle katselee kotinsa ikkunasta täsmälleen samaan kiintopisteeseen merelle ja kuvittelee edes Bjørgviniin, nykyiseen Bergeniin, ja katselee matkallaan taloa, jossa näkee itsensä ja Alesin nuorina asuvan.
Hän näkee Aslen ja Alesin tapaavan kuppilassa ja hän näkee heidän kisailevan leikkipuistossa. Hän näkee ensimmäisen vierailunsa katoliseen kirkkoon, ja hän näkee häänsä. Ja niin edelleen. Joku voisi sanoa, että Asle katselee mennyttä elämäänsä kuin elokuvaa.
***
Jossakin vaiheessa Asle tuntuu toteavan, että hän on elänyt tai ainakin maalannut aivan tarpeeksi. Hän kerää taulunsa ja vie ne myytäviksi. Hän suostuu ehkäpä ainoan ystävänsä Åsleikin mukaan viettämään joulua tämän sisaren Guron vieraaksi jonnekin vaivalloisen venematkan päähän. Samalla Aslen elämän ja Fossen rakentaman mysteerin ongelmat aukeavat. Palaset asettuvat kohdalleen ja monet merkilliset tapahtumat saavat selityksensä.
Kuitenkin vain yksi tuntuu Aslen ja ehkäpä Fossenkin mielestä olevan varmaa: katolinen usko pelastaa maalarin ja ehkäpä se on pelastanut myös Fossen.
Septologian kahdessa viimeisessä osassa Asle pohtii paljon Jumalan mysteeriä. Oppaanaan hänellä on Mestari Eckhadt, 700 vuotta sitten elänyt ja vaikuttanut dominikaanimunkki. Kun en ole teologi, en pysty oikein sanomaan mitään Fossen päättelyistä, paitsi tämän, johon Aslekin päätyy: Jos ja kun meidän on hyväksyttävä, että ihmisellä on vapaa tahto, sillä muuten ihminen ei voisi tehdä tai kieltäytyä tekemästä syntiä, Jumala ei voi olla kaikkivaltias.
Siinäpä ongelmaa kerrakseen, mutta Fosse pystyy tietysti ratkaisemaan sen ihan vain mysteeriin vetoamalla. Siitä kertoo myös romaanin viimeinen lause, kunhan lukija vain onnistuu kääntämään sen latinasta suomeksi.
Jon Fosse: Septologia VI-VII. Uusi nimi. Suomennos: Katriina Huttunen. WSOY 2026. 307 s.


Kommentit
Lähetä kommentti