Kaksinverroin ulkopuolinen

Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää on Dess Terentjevan seitsemäs romaani. Kuva: Sami Reivinen.

Dess Terentjevan alter egolla, näin minä Terentjevan romaanin Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää tulkitsen, on kaksinkertainen ongelma. Terentjevan laajan romaanin sankari, kirjailija Marusja haluaa päästä eroon Venäjän kansalaisuudestaan aivan kuten Terentjeva itsekin on elämässään tehnyt. 

Lisäksi Marusja on naimisissa naisen kanssa kuten Terentjevakin, ja vaikka elämä Suomessa on varsin tavallista ja tasapainoista, se, mitä seksuaalivähemmistöille on Venäjällä ja Neuvostoliitossa tapahtunut ja yhä tapahtuu, painaa hänen mieltään.

Tästä kaikesta Terentjeva on kirjoittanut moniniitisen kirjan, joka liikkuu ajassa ja paikassa. Tärkeimmät näistä ovat tämä hetki Suomessa, kun kirjaililja, rouva Korhonen, yrittää päästä irti Venäjän passistaan, ja 1980-luvun Petroskoissa, kun kaksi tyttöä ja sitemmin nuorta naista, Liza ja Ljolja, yrittävät rakastaa toisiaan maailmassa, jossa vain yksi toisen tytön tädeistä ymmärtää heitä.

Sen lisäksi Terentjeva kertoo 1960-luvulta homoseksuaali Tšjornyin traagisen tarinan, joka sinänsä on Marusjan tai tai Petroskoin opiskelijatyttöjen tarinoiden rinnalla varsin irrallinen, paitsi että tietenkin nämä lyhyet katkelmat Tšjornyin elämästä kuvaavat sitä syvää vihaa, mitä venäläinen kulttuuri tuntee sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Romaanin kansi on Riikka Turkulaisen käsialaa. 

                                                                           ***

Terentjeva on itse syntynyt Venäjällä vuonna 1992 eli muutama kuukausi sen jälkeen, kun Mihail Gorbatšov joutui julistamaan Neuvostoliiton lakanneeksi. Suomeen Terentjeva tuli äitinsä kanssa ja on itse käynyt läpi sangen vaikean prosessin luopuakseen Venäjän kansalaisuudesta. Siihen hän, aivan niin kuin romaanin Marusja ryhtyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Ja tämä on niin Marusjan kuin, näin luulen, Terentjevankin elämän kipein kokemus. Venäjän hyökkäys on niin käsitämätön ja raukkamainen, että Marusjan on mahdoton hyväksyä sitä. Sitäkin vaikeammaksi tilanteen tekee se, ettei kukaan Venäjällä uskalla asettua vastarintaan, päinvastoin, presidentti Vladimir Putinilla riittää kyllä kannattajia ihan oikeastikin.

Putin on kuin vastaus Neuvostoliiton romahduksen jälkeisten aikojen venäläisten rukouksiin. Terentjeva kuvaa hämmästyttävän selkeästi tuota kautta, jos uskallan lainata Venäjän historiasta toiselle aikakaudelle eli 1600-luvun vaihteen tapahtumille annettua nimeä smutnoe vremja, sekasorron aika, jossa mikään ei ole varmaa, ihmiset näkevät oikeasti nälkää, eikä kukaan uskalla edes ajatella tulevaa. Kun tsaaria huutaa, sellaisen saa, Terentjeva tuntuu ajattelevan, ja on ehdottomasti oikeassa.

Joka tapauksessas Venäjä on muuttunut Marusjan mielessä niin kammottavaksi, että jokainen kahdeksasta käynnistä Venäjän suurlähetystössä, joka häneltä vaaditaan, että hän pääsee lopulta punaisesta passistaan eroon, on äärettömän pelottava. Entä, jos hänet kaapataan takaisin Venäjälle? Entä, jos hän ei koskaan onnistu selättämään järjetöntä venäläistä byrokratiaa?

Sen lisäksi ovat vielä suomalaiset, jotka eivät enää kaihda käyttää r-sanaa, ja jotka Marusjan mielestä katsovat häntäkin kuin vihollista, vaikka hän on ehdottomasti Ukrainan puolella.

                                                                               ***

Iso koira juoksee ja päätön kukko lentää tulkitaan queer-kirjallisuudeksi. Suomeksi tämä sukupuolivähemmistöjen elämää kuvaavaa kirjallisuuden lajia nimitetään varsin vaikeasti kväärikirjallisuudeksi. En tiedä, mistä se johtuu, mutta varmaankin siitä, että Terentjeva kirjoittaa niin yleispätevästi, etten oikein ymmärrä luokittelua. Toki Iso koira kertoo sukupuolivähemmistöistä ja paikoitellen Terentjevan tarinat ovat jopa roiseja, mutta entä sitten? Onko sillä tässä maailmanajassa enää merkitystä, kuka ketäkin ja mitenkin rakastaa?

Myönnän, että tämä on valkoisen, jo ikääntyneen cis-heteromiehen ajatus, mutta silti. Toisaalta on tietysti niin, että jos oman kirjallisuudenlajin viljeleminen auttaa itseä tai muita ymmärtämään sukupuolivähemmistöjen asemaa, niin siitä vain.

Joka tapauksessa Terentjevan romaani muutamista turhista rönsyistä ja typografisista, vähän ikään kuin Vladimir Majakovskin runojen sukuisista kokeiluista huolimatta täräyttävää luettavaa. Ja vaikka kirjan päällimmäinen viritys on ehkä sittenkin tuskainen, romaanin viimeinen lause antaa meille kaikille ainakin ripauksen toivoa.

Dess Terentjeva: Iso koira juoksee ja päätön kana lentää. WSOY, 2026. 549 s.

Dess Terentjeva osallistuu Vaara-kollektiivin sunnuntaiaamun kirjakahveille su 18.10. klo 12 teatteritalossa. Terentjevaa haastattelee Karoliina Niskanen.