Kjell Westö on kirjoittanut koskettavan sukupolviromaanin. Taas.

Coda on Kjell Westön kymmenes romaani. Niiden lisäksi hän on kirjoittanut mm. runoja ja novelleja. Kuva: Tero Ahonen.

Kerrankin kirjan takakannen tekstit kirjoittanut ihminen on täsmälleen oikeassa. Kjell Westön uusin romaani Coda on todellakin koskettava sukupolviromaani, joka mainostekstin mukaan soi kiihkeänä ja haikeana.

Yhden asian tekstin nikkaroinut on kuitenkin unohtanut: Westö on kirjoittanut samanlaisia koskettavia ja kiihkeitä sukupolviromaaneja ennenkin. Niin että jos tämä olisi ollut ensimmäinen Westön samaan sarjaan kuuluva kirja, olisin ehkä jopa haltioissani miehen tavasta kirjoittaa, ajatella ja kertoa, mutta nyt en.

Itse asiassa tarina, jonka kertoo Adam-niminen kustannustoimittaja, joka on vuosikausien ajan tukenut ja nostanut Willy Thelin -nimistä kirjailijaa, on varsin paljastava. Andyn ongelma, ja samalla myös Willyn, on nimittäin se, että Willy on juuttunut entiseen. Hän toistaa itseään, eikä pysty enää kilpailemaan suomalaisen kirjallisuuden uusien, nousevien tähtien kanssa.

Westön sankari Adam on kaiken lisäksi paitsi kustannustoimittaja, myös kirjallisuuskriitikko, jonka arvioita Westö romaaniinsa purkaa, ja kirjailija itsekin, mutta sen Westö paljastaa vasta romaaninsa loppupuolella, vaikka lukija arvaa sen kyllä ihan alusta asti.

Codan kansi on Tuuli Juuselan käsialaa. 

                                                                           ***

Codassa Andy muistelee menneitä ja kronoopit-nimistä avangardistista taiteilijaryhmää, joka luo, rakastaa, pettää ja päsmäröi 1980-luvun Helsingissä. Kronoopit-nimen ryhmä nappaa eteläamerikkalaisen Julio Cortázarin surrealistisesta novellikokoelmasta, jossa kronoopit ovat idealistisia ja luovia olentoja, jollaisiksi ryhmäläiset myös itsensä tuntevat.

Coda on Willyn viimeisin romaani, joka ei ota tuulta alleen. Katkera kirjailija katselee vierestä, kun uudet nimet valtaavat myyntilistat ja vetävät kirjamessujen yleisön puoleensa, ja Andy paitsi että yrittää tukea vanhaa kaveriaan, miettii myös miten tähän tilanteeseen on päädytty.

Ja koska on kyse Westön romaanista, mukana on tietysti myös ihmeellinen ja yläluokkainen Corinne-niminen nainen, joka menestyy elämässään käsittämättömän hyvin, ja joka suostuu seurustelemaan Andyn kanssa joskus heidän yhteisessä nuoruudessaan, kunnes hylkää miehen kylmästi. Siinäpä miettimistä Andyn loppuelämäksi.

Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa.

                                                                       ***

Toki Coda on ehdottoman mielenkiintoinen kirja, mutta ei siekailemattoman nostalgisuutensa ansiosta, vaan sen, miten Westö pohtii kirjailijan asemaa, ja uskallan väittää, ihan omienkin kokemustensa valossa. Pelko aiheiden loppumisesta ja vanhuudesta painaa sitä enemmän, mitä varttuneemmaksi juhlittukin kirjailija tulee. Kustannusmaailma on julmaa ja kirjailijat herkkänahkaisia otuksia, joiden tukemiseen tarvitaan kokonainen kustantajien armeija.

Kirjallisuuspalkintojenkin merkitystä itsekin Finlandian neljännestä romaanistaan Missä kuljimme kerran voittanut Westö pohtii, eikä aivan hampaattomasti pohdikaan.

Codaa on helppo lukea, siitä sen suomentaja Laura Beck pitää huolen, mutta omasta mielestäni sen, mitä Westö haluaa sanoa ja sanoo, olisi ehdottomasti pystynyt toteamaan myös huomattavasti alle 400-sivuisessa kirjassa. Nyt sen läpikahlaaminen ja suuren salaisuuden paljastuminen vie liikaa aikaa, ja se salaisuuskin lässähtää, sen verran paljon vihjeitä Westö tapahtumien taustoista kirjassaan ihan sen alusta asti jakaa.

Ajattelen ehkä hieman epäreilusti, mutta Westö antaa lukijalle kyllä työvälineet koodin purkamiseen. Eipä silti. Jos ja kun Westö julkaisee uuden romaanin, luen minä senkin.

Kjell Westö: Coda. Suomentanut: Laura Beck. Otava, 2026. 379 s.