Riippumaton tuumailija

Anja (Inkeri Raittila) ja Dunjasha (Salla Loper) panevat tanssiksi Helka-Maria Kinnusen ohjauksessa Anton Tsehovin Kirsikkapuistosta. Kuva: Ia Samoil. Mikään ei varmasti ole vaikeampaa, kuin tulkita teatterin lavalla uudestaan satoja tai tuhansia kertoja näytelty teksti. Vaikkapa Kajaanin kaupunginteatterissa juuri ensi-iltansa saaneeseen Anton Tsehovin Kirsikkapuistoon on jokainen teatterin ystävä varmasti joskus törmännyt. Omat Tsehov-muistoni yltävät lapsuuteeni ja Televisioteatterin jähmeisiin tulkintoihin, jotka jostakin syystä minun mielessäni henkilöityvät näyttelijä Iris-Lilja Lassilaan . Voi olla, että muistoni on syntynyt jälkikäteen, sillä niin ihmisen mieli toimii, ja juuri sen vuoksi lukaisin näytelmän kesällä uudestaan, mutta ennakkokäsitykseni oli ja on edelleen olemassa. Klassikon tekijöiden on tämän vuoksi mietittävä tarkkaan kahta tärkeintä asiaa: ensinnäkin sitä, miksi virittää kyseinen näytelmä jälleen kerran ja toiseksi sitä, miten toteuttaa se näyttämölle niin, e...

Arkkiveisu, revyy ja iltama. Niin määrittelee Voi leipä! -esityksen ohjaaja Anni Mikkelsson kantaesityksen, ja sitä se on. Lavalla nähdään mm. Saara Karjalainen (vas.) Vera Veiskola, Jari Rättyä ja Janne Kinnunen. Kuva: Ia Samoil Kajaanin kaupunginteatterin johtajana marraskuun alussa aloittava Anni Mikkelsson on selvästi asettanut tavoitteekseen saada selvää siitä, mitä Kainuu ja kainuulaisuus ovat.  Ensimmäisessä ohjauksessaan Vienanmeri - rajankäyntiä viime keväällä Mikkelsson pureutui Kainuun asemaan idän ja lännen välimaastossa. Nyt ensi-iltansa saanut "arkkiveisu, revyy ja iltama", niin kuin ohjaaja Voi leipä! -esitystä kuvaa, uppoaa siihen, mistä ainakin kainuulaiset ajattelevat itsensä tunnistettavan, leivästä ja kaikesta siihen liittyvästä. Onhan leipä meille kainuulaisille järkyttävän tärkeä osa kulttuuriamme ja jokapäiväisiä aterioitamme. Kun meillä ei marjojen lisäksi ole oikein muuta, millä omaa ruokakulttuuriamme julistaisimme, panemme vieraatkin syömään raskaa...

Kamel Daoud kertoo kirjassaan toisen puolen Albert Camus´n Sivulliseen. Kuva: Renaud Monfourny.   Albert Camus kirjoitti romaaniaan Sivullinen vuosikausia. Noina vuosina käsikirjoitus kulki miehen mukana Algeriasta miehitettyyn Ranskaan, kunnes vuonna 1942 se sai painoluvan, koska ei sensuurin mielestä osoittautunut natsien vastaiseksi. Aluksi siitä otettiin vain 4400 kappaleen painos, mutta niin vain kirjan päähenkilön, maailmaa ja elämäänsä harvinaisen välinpitämättömästi, mutta tarkasti katsovan Mersaultin tarina nousi maailmanmaineeseen ja toi kirjoittajalleen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957, eikä ihme, sillä jo sen ensimmäiset lauseet ovat silkkaa eksistentialismin ydinmehua: "Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: 'Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme.' Samantekevää, ehkä se tapahtui eilen." Tästä alkaa absurdi tapahtumasarja, jonka päätteeksi Merault ampuu kuoliaaksi arabin ja tuomitaan itse kuolemaan. Arabin? Murhan u...

Tästä Rats in the ceiling alkaa, kun työmuurhainen (Satu Rinnetmäki) yrittää selvitä kaikesta siitä työstä, minkä on itselleen haalinut. Kuva: Minna Hyvönen. Puolitoista vuotta sitten tanssija Satu Rinnetmäki avasi itsensä ja historiansa teoksessa nimeltä Me, Myself and I . Siinä nuori tanssija purki autenttisen liikkeen avulla eksistenssiään ja sitä, miten hänestä oli tullut hän, ja hienostipa purkikin. Tällä kertaa Rinnetmäki liikkuu yksittäisen ongelman kimpussa, joskin tälläkin kertaa hän kertoo myös omista kokemuksistaan, ja tietysti ohjaaja Emilia Hyvösen , joka alkoi yhteisellä lenkillä kertoa Rinnetmäelle omasta uupumuksestaan. Rinnetmäki tunnisti ongelman, johon oli itsekin täydellisyyttä tavoitellessaan törmännyt. Kohtaamisesta syntyi näyttämölle monipuolinen, liikettä ja sanaa yhdistävä esitys Rats in the ceiling - uupumuksen mielenmaisemia .                       ...

Päiväkoti-ikäisille tarkoitetun Tanttarellan taruteltan on luonut näyttelijä Teija Töyry. Kuva: Ia Samoil Olisi tietysti ollut ihmeellisen mukavaa, jos Teija Töyryn ideoima ja esittämä päiväkoti-ikäisille tarkoitettu Tanttarellan taruteltta olisi ollut peruskorjatun Sissilinnan ensimmäinen ensi-ilta, mutta toimii se näinkin, entisen seminaarin päärakennuksen toisen kerroksen luokassa. Tanttarellan taruteltasta se lähtee, kirjoitin otsikkoon ja tarkoitin jokaista sanaa: Kajaanin teatterisyksy on nyt avattu ja taruteltta on vuorenvarmasti monelle sen näkevälle pikkuihmiselle se ensimmäinen teatteriesitys. Sellaiseksi tämä kaksikymmenminuuttinen on mitä oivallisin valinta. Taruteltta alkaa niin kuin oikeat sadut alkavat olipa kerralla. Sitä ennen Töyry on toki laulanut ja soittanut pienen sävelmän tarinasta ja sen sankarista Rilla-mesiäisestä.  Rillan ongelma on se, että hirveä Tyrmiina on vienyt sen pesäpuun elämänhalun, mutta Rilla ei kumppaneineen aio jättää pesäpuuta oman onnensa...

Kirjailija Kari Hotakainen on kirjoittanut jatkoa Juoksuhaudantielle ja Ihmisen osalle. Kuva: Laura Malmivaara Kun olin lukenut kymmenkunta sivua Kari Hotakaisen uusimmasta romaanista Opetuslapsi , se alkoi tuntua kumman tutulta.  Kieli oli toki tuttua Hotakaista, lyhyttä ja toteavaa, mutta kun se, mistä Hotakainen nyt kirjoittaa, oli sekin moraaliselta asenteeltaan tai yhteiskunnalliselta eetokseltaan kovin tuttua, niin tuttua, että piti oikein tarkistaa, että tämä mieskö kirjoitti Juoksuhaudantien tasan kaksikymmentä vuotta sitten ja Ihmisen osan vuonna 2009. Sama mies, sama yhteiskunnallinen ahdistus ja ketutus ja melkein sama tarina. Kun muistelette, millainen mies yritti Juoksuhaudantiessä pelastaa elämänsä ja perheensä unelmoimalla rintamamiestalosta tai millainen mies yritti tulla toimeen kaikenlaisten huolten ja murheiden puristamana Ihmisen osassa , ymmärrätte, miksi täysin osattomaksi tässä elämässä jäänyt Opetuslapsen Maria kuulostaa niin tutulta. Pieni ihminenhän se si...